Suomen vastaus Sweden Rockille – Rockfest 2018 osa 4

Viimeinen Rockfest-päivä käynnistyi Kivi-stagella punk-yhtye Huoran tahdissa. Yhtyeen 45-minuuttinen setti oli tymäkkää punk rockia välilä jopa black metalia muistuttavin vivahtein, minkä ainakin allekirjoittanut pani merkille suurella hyväksynnällä. Yhtyeen lavaenergia tarttui hyvin myös yleisöön, joka eli vahvasti mukana keikalla. Välispiikeissään laulaja Anni Lötjönen noteerasi muun muassa julkkiskokki Anthony Bourdainin, joka teki itsemurhan keikkaa edeltävänä päivänä. Keikalla kuultiin kaikkiaan yksitoista kappaletta, kuten ”Kaikki uuniin”, ”Hautajaiset” sekä encorena tullut ”Darra”.

Välittömästi Huoran jälkeen päälavalla aloitti kotimainen metalliylpeys Stam1na. Yhtye tuntuu kasvattavan suosiotaan vuosi vuodelta, ja Rockfestissakin lemiläiset keräsivät lauantaina päälavan ensimmäisenä esiintyjänä kiitettävän määrän yleisöä. Armottoman thrash-rymistelyn vastapainoksi kuultiin välillä rauhallisempaakin ilmaisua, kuten yhtyeen uusin single ”Elämänlanka”. Tunnin settiin Stam1na sai ahdettua kunnioitettavat kolmetoista kappaletta, joista erityisesti äärimetallinen ”Panzerfaust” lietsoi yleisöä hurjaan pittiin.

Festarit jatkuivat taas Kivi-lavalla, jossa päästiin jälleen nauttimaan punk-musiikista, tälä kertaa Pää Kii-orkesterin tulkitsemana. Toisin kuin Huora paria tuntia aikaisemmin, Pää kii esitti perinteisempää punkkia ilman metallimausteita. Itse en koskaan ole ollut varsinaisen punk-musiikin ystävä, mistä johtuen Huoran raskaampi ilmaisu toimi itselleni paremmin. Bändin 45-minuuttinen setti kuitenkin upposi hyvin paikalla olleeseen yleisöön, mukaan lukien itseeni. Yllätyksiäkin koettiin, kun Tehosekoitin-laulaja Otto Grundström nousi lavalle esittämään yhtyeen kanssa biisin ”Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas”.

Pää kiin keikan jälkeen oli sopiva hetki hengähtää ennen Amaranthen vetoa päälavalla. Tämä ruotsalaisporukka on tällä hetkellä eräänlaisessa käymistilassa, kun uusi albumi on purkitettu, muttei vielä julkaistu. Yhtye kärvisteli keikan aikana paljon teknisten ongelmien kanssa, jotka ilmenivät heti intronauhasta alkaen. Amaranthe esiintyi kuitenkin hyvin ja teki parhaansa yleisön viihdyttämiseksi. Välillä turvauduttiin juomalauluihin, välillä taas tätänykyä Oulussa asuva basisti Johan Andreassen pyrki tekemään yleisöön vaikutuksen suomenkielen taidoillaan. Amaranthen keikalla koettiin myös yksi festarien suurimmista yllätysmomenteista, kun ennen upeaa ”Endlessly”-balladia kitaristi Olof Mörck kosi tyttöystäväänsä lavalla monituhatpäisen yleisön edessä. ”Endlesslyn” perään yhtye soitti vielä ”Drop Dead Cynicalin”, jonka asemaa yhtenä bändin suurimpana hittinä en mitenkään ymmärrä. Amaranthen oli määrä soittaa vielä ”The Nexus”, mutta kosinnasta johtuneen viivästymisen takia se vedettiin pelkistettynä yhteislauluna Elize Rydin ja yleisön välillä.

Amaranthen jälkeen Kivi-stagella soittovuoroon tullut CKY oli itselleni yksi festivaalin odotetuimmista esiintyjistä. Yhtyeen musiikki oli tullut itselleni tutuksi lähinnä nuorempana kovassa huudossa olleesta Jackass-televisiosarjasta, ja yhtyeen todistamiseen livenä vihdoin ja viimein liittyi aimo annos nostalgiaa. Valitettavasti nostalgiatrippiä kummempaa elämystä ei CKY kyennyt tarjoamaan, sillä yhtyeen musiikki oli livenä todistettuna todella keskinkertaista huttua. Laulaja-kitaristi Chad I Ginsburg ja rumpali Jess Margera muistelivat yhdessä, että bändin edellisestä Suomen keikasta olisi kulunut kymmenen vuotta, ja että seuraavaa jälleennäkemistä ei tarvitsisi odottaa ihan niin kauaa. Hyviä uutisia siis yhtyeen faneille, mutta kasuaalikuulijalle riitti varmasti CKY:n Rockfestissa antama työnäyte.

”Keskinkertainen huttu” on vihoviimeinen ilmaisu kuvaamaan päälavalla seuraavaksi esiintynyttä Opethia. Amaranthen tavoin nämäkin ruotsalaiset ovat välitilassa, jossa kaksi vuotta sitten julkaistun ”Sorceress”-albumin kiertueet on kierretty ja uutta ollaan nyt luomassa. Opeth soitti Rockfestissa varsin eleettömän tunnin setin, johon se sai mahdutettua proge-eepoksiaan kuusin kappalein. Yhtyeen Rockfestin keikka tarjosi yleisölle vain ne pakolliset, eli hyppysellisen laadukasta progemetallia ja Mikael Åkerfeldtin muistutuksen, että Ruotsi on jääkiekon todellinen suurvalta. Laulaja-kitaristi itsekin totesi, että yhtye ei ole nyt varsinaisesti kiertueella, vaan fokus on uuden materiaalin luomisessa. Painettakoon siis villaisella tämänkertainen vain ok-keikka ja jäädään odottamaan, millaisen ässän hihastaan nämä progemetallin pioneerit repäisevät seuraavalla albumillaan. Keikalla kuultiin muun muassa ”Sorceress”, ”Ghost of Perdition” ja ”Deliverance”.

Ruotsalaistunnelmissa jatkettin edelleen, kun Opethin jälkeen kävin katsastamassa Avatarin keikan Perkele-lavalla. Tiesin muutamankin festarikävijän nimenneen tämän pumpun yhdeksi koko festivaalin mielenkiintoisimmista bändeistä, ja syy selvisi keikalle mentyäni. Turmion kätilöiden ohella Avatar oli omissa kirjoissani yksi festarin suurimmista yllättäjistä ja selkeimmistä voittajista. Musiikki oli aggressiivisesti päällekäyvää melodista metallia, ja suorastaan megalomaanisesti esiintynyt laulaja Johannes Eckerström oli livenä bändin selkeä tahtipuikon heiluttaja, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Bändin jäsenten yhtenäinen pukeutuminen soittokuntamaisiin univormuihin näytti tyylikkäältä ja toi esitykseen omanlaistaan arvokkuutta raivokkaista soitto-otteista huolimatta. Yleisö eläytyi keikkaan joka solullaan, ja yhtye itsekin oli hämillään saamastaan vastaanotosta ensimmäisellä festarikeikallaan Suomessa. Keikan jättäessä positiivisen muistijäljen molemminpuolisesti sopii toivoa, että niitä festari- ja klubikeikkoja alkaa tälle bändille siunaantua Suomen kamaralla enemmänkin. Avatar ehti tunnin soittoaikaansa esittää kymmenen kappaletta, kuten ”Hail the Apocalypse”, ”Smells Like a Freakshow” ja ”A Statue of the King”.

Viimeinen Rockfest-päivä huipentui amerikkalaisen Avenged Sevenfoldin spektaakkeliin päälavalla. Spektaakkelista todella voidaan puhua, sillä Avenged Sevenfoldin lavashow oli nelipäiväisen festivaalin kaikista pääesiintyjistä suurin ja hienoin. Taustalla olleilla jättimäisillä videotauluilla pyöri jatkuvasti muun muassa bändin musiikkiin liittyvää grafiikkaa sekä elävää kuvaa meneillään olevasta keikasta. Tämän lisäksi lavalta kohti korkeuksia nousseet pyrot lämmittivät yleisöä tuon tuosta, ja koko keikka huipentui oikeaan ilotulitukseen. Tunnelma keikalla vaihteli raivoisasta moshpit-herutuksesta hartaaseen tunnelmointiin, kun ”So Far Away”-kappaleen introssa muisteltiin The Reviä, bändin vuonna 2009 menehtynyttä alkuperäistä rumpalia. Musiikillista lahjakkuutta Avenged Sevenfoldista ei puutu, ja Synyster Gatesin tiluttelusoolot vinkuivat Hyvinkään pimenevässä illassa useasti ja vakuuttavasti. Keikka venyi jo yliajalle, kun viimeisenä kuultu ”Unholy Confessions” nostatti yleisössä vielä kerran circlepitiksi kutsutun hiekkamyrskyn. Keikka päättyi jo aiemmin mainittuun ilotulitukseen, jonka jälkeen monituhatpäinen festariyleisö alkoi purkautua ulos päälavan alueelta kohti uloskäyntiportteja.

Tämä toimittaja löysi itsensäkin tuosta ulospäin vaeltavasta ihmismassasta. Sekä Perkele- että Kivi-lavalla olisi ollut vielä ohjelmaa Skindredin ja Normandien verran, mutta neljä täyttä päivää Rockfestia huipentuen Avenged Sevenfoldin maailmanluokan esitykseen vaativat veronsa ja tankki oli tyhjä. Viime vuodeltakin tuttu ”See You Next Year”-banneri tervehti festarikansaa ulosmenoporttien yllä, ja enköhän itsekin toden totta osallistu näihin kemuihin ensi kerrallakin. Rockfest 2018 oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut tapahtuma, joka onnistui samaan aikaan sekä kasvattamaan festivaalin kokoa että petraamaan järjestelyjen suhteen viime vuodesta. Cashless-rannekkeet toimivat hyvin, festarialueen sisään- ja uloskäynti olivat selkeästi paremmin toteutettu kuin edellisvuonna, eikä suuria jonoja syntynyt melkeinpä minnekään. Miinusta voisi antaa VIP-alueesta, joka oli nimeensä ja hintaansa nähden aivan liian kaukana päälavasta. Rockfestin järjestäjät ovat jo ilmoittaneet tapahtuman olevan ensi vuonna taas kaksipäiväinen, eli Sweden Rockin kaltaista unelmaa tavoiteltaessa haetaan vauhtia jälleen hieman pienemmistä puitteista.

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Pasi Eriksson, Teemu Siikarla