Suoraviivaisen selkeää katurockia Never Trainilta: arvostelussa DNAR
Pohjoisen turuilta suureen maailmaan ponnistava suomalainen Never Train julkaisee toisen EP:nsä. Se kantaa nimeä ”DNAR”. Minua harmittaa, että EP sisältää vain kolme kappaletta: tätä nimittäin kuuntelisi oikein mielellään koko albumillisenkin verran. Toivottavasti harras toiveeni vielä täyttyy.
Ja sitten sisältöön. EP:llä on kolme harrasta street rock -veisua, jotka tottelevat nimiä ”First We Live”, ”Hope In Youth” ja ”DNAR”. Avausraita on ihanaa rock-henkeä tulvahteleva biisi: näpäkkä skittaintro, Kimmo Niemisen mukavan rähjäinen ääni sekä kiva kitarariffi tarjoavat nastan ja mielenkiintoisen viiden minuutin kuuntelukokemuksen. Ei myöskään sovi unohtaa hienoa sooloa, joka tuo hyvän lisän biisille. Terävä aloitus!
Mainos päättyy
”Hope In Youth” on temmoltaan ja fiilikseltään astetta rauhallisempi. Biisi henkii sanoituksensa puolesta positiivisuutta ja piristää näin ollen koko EP:tä. Kertosäe on tarttuva ja mielenkiintoinen. Säkeistöihin verrattuna se on kepeämpi, mikä toimii yllättävän hyvin ja korostaa tätä osaa mainiosti.
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, eetteriin astelee EP:n nimikkokipale ”DNAR”. Kyseessä on mukava, rajun vauhdikas vääntöralli, jossa komea kitarasoolo ja Frederikin ”Titanicia” mukailevat huudot lisäävät sävyjä katurock-biisiin.
Kokonaisuutena ”DNAR” on erittäin miellyttävää kuunneltavaa: hyvällä tavalla suoraviivaisen simppeliä rockia ilman liiallisia koukeroita. Liian helpolla päästämisestä Never Trainia ei todellakaan voida syyttää, vaan tarjolla on laatutavaraa. Ensimmäistä täyspitkää albumia odotellessa!
9/10
Kappaleet:
- First We Live
- Hope In Youth
- DNAR
Kirjoittanut: Markus Raatikainen