Surullisia uutisia Tampereen keikkakulttuuriin: Jack The Rooster lopettaa toimintansa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 19.1.2021
Betraying The Martyrs Jack The Roosterissa

Korviimme kantautuu surullisia uutisia keikkamaailmasta. Tampereen legendaarisimpiin klubeihin lukeutuva Jack The Rooster on lopettamassa toimintansa. Asiasta ilmoitetaan Jack The Roosterin kotisivuilla, ja ohessa myös kiitetään asiakkaita kuluneista vuosista.

Jack The Rooster on vuosien aikana ollut yksi Tampereen aktiivisimmista keikkapaikoista, jossa on esiintynyt bändejä niin arki-iltaisin kuin viikonloppuisinkin, pienistä paikallisista bändeistä aina kansainvälisiin mestareihin.

Ravintolan lopettaminen tulee merkitsemään varmasti suurta lommoa paikalliseen keikkakulttuuriin, sillä Jack The Rooster on vuosien ajan ottanut lavalleen esiintymään vapaasti pieniä paikallisia bändejä. Jack The Rooster onkin tarjonnut lukuisille nuorille ja aloitteleville bändeille laadukkaat tilat keikkakokemuksen kasvattamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun ravintola nyt lopettaa, jää jäljelle vain muutama keikkapaikka, jotka toimivat ympäristönä pienemmillekin bändeille. Myös esimerkiksi Maanalainen kamppailee Tampereella tällä hetkellä olemassaolostaan, eikä muidenkaan keikkapaikkojen tulevaisuus ole varma.

Jack The Rooster on yksittäisten keikkojen lisäksi osallistunut erilaisten bändikilpailujen, kuten Kukkona Tunkiolla, järjestämiseen sekä Lost In Music -festivaaliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat