Swallow the Sun kengurumeiningistä pitkiin kalsareihin: Mikko Kotamäki kertoo kiertueterveiset
Tavastia talvi-iltana. Suomalainen Vermilia on luonut kauniin melankolisen ja jopa hartaan tunnelman pakanametallillaan, lumoavalla laulullaan ja tummanpuhuvalla estetiikallaan, johon kuuluu näyttävien esiintymisasujen lisäksi muun muassa itse tehty shamaanirumpu.
Osuvampaa avaajaa illalle on aika vaikea kuvitella.
Kotimaisen doom ja death metalin kärkinimi Swallow the Sun on palannut Suomeen kaukomaiden kiertueeltaan. Kun intronauha kajahtaa soimaan, kylmät väreet yleisössä ovat aistittavissa kauttaaltaan. Tunteet ehkä jopa kuohahtavat, kun bändi avaa settinsä vanhemmalla ja harvemmin kuultavalla ”Hope”-kappaleella.
Esiintyminen on yhtyeen tyylille uskollisesti hillittyä mustissa hupuissa välispiikkejä myöten. Bändillä on ainutlaatuinen kyky tehdä vähäeleisyydestä voimakasta ja vaikuttavaa. Energia kohdistuu kokonaisuuteen ja itse musiikkiin.
Metallikeikkoihin yhdistetään usein kuvaus ”vaarantunne”, joka syntyy aggressiivisista riffeistä, nopeasta temposta ja räjähtävästä live-energiasta. Swallow the Sunilla tuo tunne syntyy siitä kuin jotain pahaa olisi tapahtunut tai tapahtumassa – mutta painostavuus tulee esiin mitä herkimmällä ja kauneimmalla tavalla.
Ja kaikillahan on ollut elämässään jotain ikävää. Menipä ihmisellä hyvin tai huonosti, Swallow the Sun saa aikaan voimakkaita emotionaalisia reaktioita ja herättää ehkä muistojakin, kun synkät sävelet ja melankoliset melodiat puhuttelevat sielua. Vaikka musiikki on hidasta, konserttiaika kuluu epätodellisenkin nopeasti.
Keikka päättyy vanhaan ”Swallow (Horror, Part 1)” -kappaleeseen. Vaikka Swallow the Sun ei keiku kansainvälisten suoratoistopalveluiden listakärjessä, Tavastialla olleet tietävät ja tuntevat tänäänkin, miksi bändi on kaikessa omintakeisuudessaan yksi kotimaisen metallimusiikin kovimmista nimistä.
Bändi on kulkenut pitkän tien, joka on ollut aikanaan jopa yhtyeen musiikkia raskaampi. Soundin päätoimittaja ja kirjailija Matti Riekki on käsitellyt teemaa kirjassaan, ja hän on avannut aihetta laulaja Mikko Kotamäen ja kitaristi Juha Raivion kanssa myös Kaaoszinen kaksiosaisessa haastattelussa. Ensimmäinen osa löytyy tästä linkistä ja toinen tästä.
Swallow the Sun palasi Suomeen Under the Moon & Sun -kiertueelle melkeinpä suoraan toiselta puolelta maailmaa. Kotimaan keikkaosuus päättyi 21. helmikuuta yhtyeen kotiseudulle Keski-Suomeen Jyväskylän Lutakkoon. Kaaoszine kysyi Kotamäeltä kuulumiset kiertueelta.
”Dubaista jäi mieleen ökyily”
Swallow the Sun kiersi ennen Suomea ”hieman” erilaisissa oloissa. Bändi keikkaili Arabiemiraateissa, Kiinassa ja Australiassa. Kotamäen mukaan kaikki meni hyvin.
Mainos päättyy
”Dubaista jäi mieleen ökyily. Siellä oli heti kentällä vastassa täyssähköinen Hummer. Sellainen malli, jota maailmassa on tehty kaksi kappaletta. Oli vielä aivan helvetin iso pirssi.”
Kotamäki kehuu kohdemaiden keittiöitä. Hän sanoo, että Lähi-idän ruoka on aina loistavaa ja kiinalainen ruoka ”aivan helvetin hyvää”. Hän suosittelee Kiinaa lämpimästi lomakohteena kulinaristeille. Keikatkin menivät hyvin.
”Australia oli kyllä loistava. Mukavan lämmintä. Innokkaita faneja. Kengurut ja koalat tuli nähtyä ja pääsi silittämäänkin noita kauniita eläimiä. Oli onneksi vapaapäiviäkin. Ei joka päivä keikkaa.”
Vokalisti kehuu erityisesti Melbournea. Hän on keikkaillut kaupungissa syksyllä 2025 My Dying Briden kanssa ja nyt Swallow the Sunin.
”Täytyy sanoa, että se kaupunki on noussut ehkä top kolmoseen. Helvetin hyvä meininki keikoilla siellä. Vetää ihan vertoja Montrealille, joka on paras.”
”Ei tässä mitään maailmantähtiä olla”
Metallimusiikki ja sen suuri suosio yhdistyvät Suomessa usein kylmyyteen ja pimeyteen. Lähi-idässä, Kiinassa ja Australiassa ei ihan yhtä kylmä ole, aurinkokin näyttäytyy ja musiikki on lähtökohtaisesti Swallow the Sunia iloisempaa ja kevyempää. Kotamäen mukaan bändin tuotanto upposi kuitenkin väkijoukkoon siinä missä muuallakin.
”Ainakin yleisömäärästä päätellen. Mehän olemme bändi, jonka yleisö keikalla lasketaan useimmiten sadoissa – ei tuhansissa. Tämä toistui tuolla kaukana kotoakin. He, jotka diggaavat tällaisesta musasta, tulevat katsomaan keikkaa. Kyllä se silti melko UG musaa on. Ei tässä mitään maailmantähtiä olla.”
Australiassa oli siis kesä. Kun bändi palasi Suomen talveen, aikaeroa oli kymmenisen tuntia ja lämpötilaeroa heittämällä 50 astetta.
”No eipä siinä. Oli vähän kylmä ja väsytti. Vaan ei auttanut. Pitkät kalsarit jalkaan ja koiran kanssa ulos”, Kotamäki kuvailee paluuta kotimaahan.
Vaikka lähtökohtaisesti yleisö tulee Swallow the Sunin keikoille fiilistelemään suunnilleen samalla tavalla, kotimaan keikoissa on omat etunsa. Keikasta saa näyttävämmän, kun mukaan saa esimerkiksi omia lamppuja ja enemmän crew’ta. Ne kun eivät ihan samalla tavalla lentokoneessa kulje mukana maanteihin verrattuna.
”Yleisö on vähän erilaista aina eri puolilla maailmaa. Mutta eihän me mitään bilemusaa vedetä, niin yleensä tulee jengi kuuntelemaan enemmän kuin sekoilemaan ja vetämään mosh pittiä. Paitsi Chicagossa. Siellä meilläkin on yleensä mosh pit. Yritä siinä sitten vakavalla naamalla tulkita.”
”Ei kiinnosta olla sellainen bändi…”
Swallow the Sun julkaisi viimeisimmän albuminsa ”Shining” syksyllä 2024. Kotamäki sanoo, että bändi teki levykiertueen Suomessa jo joulukuussa 2024. Nyt heillä oli tarkoituskin vetää väliin vähän vanhempia biisejä, joita he eivät ole kovin usein soittaneet. Settililistassa oli ”Shining”-albumilta vain muutamia kappaleita.
”Ei kiinnosta olla sellainen bändi, joka aina soittaa samat biisit vuodesta toiseen. Vaikka se uusi musa ei ole ihan samanlaista kuin ekat levyt, niin kyllä me silti ollaan niistä ekoistakin levyistä ylpeitä ja niitä biisejä on vieläkin mukava välillä soittaa.”
Kotamäki kuvailee kotimaan kiertueen päätöstä Keski-Suomessa ilmaisulla ”päiväni murmelina”. Hänen mukaansa Lutakossa on aina hyvä soittaa.
”Joku taisi laskea, että tuo saattoi olla meidän 24. keikka siinä talossa. Hyvä ilta oli.”
Seuraavaksi Swallow the Sun lähtee keikkailemaan Eurooppaan. Bändi on myös kiinnitetty Suomeen muun muassa Tuskaan 2026.