Syynissä Behemothin syntisen komea kirkkokonsertti ”In Absentia Dei”

Behemoth – Hartwall Arena 24.02.2020

Pitkin uraansa paskaa niskaansa kotimaansa äärikristityiltä katolisilta tahoilta saanut gdanskilaislähtöinen Puolan black metal-airut Behemoth halusi ärsyttää kotimaansa kirkon päällystöä oikein kunnolla. Konsertista oli kohtalainen kohu jo etukäteen, minkä mukaan yhtye tekisi lauantaina 5. syyskuuta netissä streamatun salakeikan tuntemattomasta kirkosta jossain päin Puolaa. Mielikuva ruokkii ajatusta täysin valtion kirkon vastaisesta avoimen kriminaalista toiminnasta.

Jo produktion ennakkoesittelyklipistä käy kuitenkin harvinaisen hyvin selväksi, ettei yhtyeen roudariukoilla ja teknikoilla ole huolen häivää heidän roudaillessaan rekkatolkulla rekvisiittaa ja kytkiessään ja viritellessään äänentoisto- ja äänityslaitteistoa keskellä päivää yksityisen kirkon pihamaalla läntisen Puolan Pisarzowicessa, vain parin kilometrin päässä Tsekin rajan tuntumasta.

Nergalin toimittamasta esittelypuheesta käy ilmi, että tuo Puolan syrjäseudulla oleva kirkko on Behemothin lähipiirissä vaikuttavan yksityisen henkilön omistama, yleisestä käytöstä poistettu kirkko, tai oikeammin vain kirkon ulkokuoret. Yhtye kuvasi ”Satanist”-albumin ”Blow Your Trumpets, Gabriel” -musiikkivideon samaisen kirkon alueella kahdeksan vuotta aikaisemmin. Ei siis ihme, että yhtye roudareineen on saanut moisen työrauhan niinkin julkiselle, valtavan provokatiiviselle produktiolleen. Kyseisessä kirkossa Behemoth soitti kuitenkin konserttielokuvan muotoon tuotetun ja bändin nettisivuilla streamatun konsertin ”In Absentia Dei”, joka tarkoittaa latinaksi ”Jumalan ollessa poissa”.

Behemoth tykittelee alttarilta käsin biisejä koko 25-vuotisen levytysuransa varrelta yhtyeen lava-asetelmasta tuttujen kobra-symboleilla koristeltujen mikkitelineiden takaa. Kirkkoon ei ilmeisesti mahtunut mitään sen suurempaa backlinea (vahvistimia, monitoreita, PA:ta), tai niitä ei ollut visuaalisen toteutuksen näkökulmasta tarkoituksenmukaistakaan asentaa. – Ainakaan niitä ei näkynyt missään, vaikka kuinka koetti tirkistellä.

Kappaleet esitetään lyhyiden mustavalkoisten, mystisyyttä ja okkultismia tihkuvien videoklippien väleissä, ja koko paketti on editoitu konserttielokuvamaiseen muotoon, mikä jättää katsojan mielikuvitukselle tilaa siitä, miten autenttinen ja todellinen ennalta toitotettu, vaarallistakin vaarallisempi livetilanne loppupeleissä onkaan. Todeta silti täytyy, että kyse ei ole myöskään mistään playbackista.

”A Forest” -EP:n väkevä ”Evoe” käynnistää ilkeästi rienauskarkelot. Puhtaan ja raa’an bläkkiskurituksen ”Wolves ov Siberia” jälkeisessä kokeellisemmassa ”Prometherionissa” on aistittavissa taas Gojirasta muistuttavia avosointuiskuja ja kitarakirskahduksia.

Yhtyeen soittokunto on priimaa, vaikka ensi kertaa sitten vuoden 2009 esitettävässä speed thrash -painotteisessa ”From The Pagan Vastlandsissa” yhtyeen rumpali Infernon osalta tahdituksen ylläpitämisessä onkin pienoista hienosäätämistä. Yhtye saa uuden vaihteen silmään toisen näytöksen käynnistävällä ja painostavuuden äärilaidan saavuttavalla ”Blow Your Trumpets, Gabrielilla”. Tyyliltään väkivaltaisesti maalailevan ”Antichristian Phenomenonin” aikana notkeavartaloinen naisakrobaatti tuo puolestaan kirkon kattoon asennetussa voimistelurenkaassa palavat soihdut käsissään visuaalista taiteellisuutta kappaleen polveilevan brutaaliin tunnelmaan.

Vaikka niskat taittavassa vanhan liiton metallivedossa ”Conquer All” onkin AnthraxinBe All, End All” -kappaleesta melko suoraan lainattu mutta raskaammalle kädelle väännetty pääriffi, tuo kyseinen biisi livesettiin aimo annoksen energisyyttä jykevän deaththrashauksen muodossa.

Kolmannen mutta ylipitkän näytöksen alkajaisiksi tulee yksi spektaakkelin vaikuttavimpia, lapsilta kiellettyjä kohtauksia doomahtavan ja loppua kohti maukkaaksi tuplabassariläiskytykseksi muuntautuvan ”Luciferin” jälkeen. Tymäkän ja raskaasti groovaavan ”Ora Pro Nobis Luciferin” aikana ristimaskinaamainen, varsin vähäpukeinen lävistystaiteilijatar kytketään roikkumaan ihonsa läpi lukittavista kiinnityskoukuista ja nostetaan roikkumaan köysien varassa ilmaan ikään kuin ristille naulattuna, veri selkänahasta valuen, Behemothin päästellessä pyrot suihkuten parastaan. Tämän jälkeen Nergal nousee ”Chvala Mordercom Wojciecha” -kappaleen ajaksi kirkon sivuparvelle levitettyjen natsiseinälipuista muistuttavien bändin logobanderollien päälle paasaamaan kotimaansa kielellä katolisen kirkkokunnan ja Vatikaanin hirmuteoista.

As Above, So Below”, Morbid Angelin ja Slipknotin djentahtava riffiristeymä, jyrää Sethin 7-kielisellä kitaralla yhdessä Orionin ja Infernon jykevän rytmityön tukemana samalla, kun yläparvelta lattiatasoon kalkkikiviselle korokkeelle laskeutunut Nergal ryhtyy johtamaan ”orkesteriaan” liekehtivillä tahtipuikoilla.

Heti perään puuduttavan geneerisenä ja päämäärättömänä bläkkiksenä käynnistyvä ”Satan’s Sword (I’ve Become)” ryhdistäytyy ja paranee loppua kohti. Eräs setin helmistä on ehdottomasti ”Ov Fire And The Void”, joka on painostavassa varioivuudessaan aivan järjettömän kova veto pyrojen leiskuessa kappaleen tahdissa syntisen komeasti sivuttain ja korkealle.

Setin lähestyessä loppuaan pistää ”Slaves Shall Serven” tuima thrash-meininki hommaan liikettä, vaikkakin Infernon kohdalla keskitempoisen speed thrash -soiton taimin pito tuntuu tuottavan muutoin suvereenisti äärimetallin salat hallitsevalle rumpalille eniten hankaluuksia. Teemaosassaan perinteiseen melodiseen heavyyn nojaava mutta säkeistössään tympäisevästi paikoilleen junnaamaan jäävä speed metal -vetoinen renkutus ”Chant for The Eschaton 2000” on auttamatta albumin puisevinta tavaraa: Genesimmonsmaiset muka-uhkaavat mulkoilut corpse paint -maskien takaa ja veren sylkemiset ovat auttamattomasti setin geneerisintä ja parodiavoittoisinta viihdettä. Biisin lopussa pyrot silmille ryöpsäyttävä mosh-osa ’Hail Satan’ -hokemisineen alkaa tahattoman koomisessa totisuudessaan jo suorastaan hymyilyttää.

Ytimekäs neljäs näytös onnistuu kuitenkin nostamaan kokonaisuuden tasoa pykälällä jos toisellakin. Maukkaan kimurantilla akustisella introlla alkava ”Sculpturing the Throne Ov Seth” tärähtää kovaa. Palavat logoristit rumpusetin molemmin puolin yhdessä ankaran, käärmemäisesti luikertelevan ja itämaisia melodiakiertoja tehokkaasti hyödyntävän kappaleen kanssa poistavat tyystin parodiamaiset vaikutelmat. Yhtye alkaa tässä vaiheessa myös saada kiinni vapautuneesta lavameiningistään. Judas PriestinHellionista” muistuttavan kitarakulun omaavassa ”Barzabelissa” vaikuttavinta on Infernon jyhmeä, isojen tom-rumpujen lyönteihin keskittyvä biisin askeettisen shamanistinen syke. Selkärankanaamion taakse kätkeytynyt rumpali takoo vaikuttavalla tavalla järeän kokoisilla reisiluilla hypnoottisen goottipopin ja hymnin sekoittavaa junnausta. Nergal on tässä vaiheessa sonnustautunut bändin uudemmissa musiikkivideoissa nähtävään paavin hiippaan, joka peittää vokalistin luisevat kasvot ohuella harsolla. Massiivisen paketin päättää ”Decade of Therionin” jälkeen komeasti perinteisemmästä heavy metalista muistuttava ”O Father, O Satan, O Sun!”, jossa yltäpäältä verellä tahrittu Nergal paistattelee teoksensa huipentumassa. Samaan aikaan kuvissa vilahtelevaa palavaa kuutiokehikkoa käsissään pitävä, kallomaskinen hahmo ja dronella yläviistosta kuvattu, enkelikasvoilla valaistu kirkko ja ikkuna-aukoista ulos kohdennetut lavavalot saavat yhdessä, päällekkäin aseteltuina kuvina aikaan vaikutelman, että kirkko olisi tulessa.

Mukana spektaakkelissa on kaikkea visuaalista kivaa. Kirkon ikkuna-aukoista sisään ohjatut värilliset kohdevalot, jotka vaihtuvat vuoronperään kirkon sisältä lavalle ja seinille suunnattujen värivalojen kanssa, luovat ja rytmittävät tunnelmaa erittäin hyvin. Behemothin biisit on takuuvarmasti livenä soitettuja, mutta kokonaisuus on ollut pakko tuottaa ja editoida elokuvamuotoon tavalla tai toisella ennen sen esittämistä. Konsertin biisit myös alkoivat ilman tahtilaskuja toisin kuin livekeikoilla, mikä myös puoltaa ajatusta konserttielokuvamaisuudesta.

Musiikillisesti kyseessä on tyylikäs paketti, eikä se ole neljään näytökseen jaettuna ja kahdenkymmenen biisin mitassaan yhtään niin puuduttava kuin mitä ennalta olisi voinut kuvitella, ja pahoin pelätä. Konserttiin tuo livemäisyyttä ja inhimillisyyttä Nergalin korkeammissa huudoissa aika ajoin särkyvä lauluääni jo konsertin ensimmäisten biisien aikana. Liveäänityksen puolesta kertoo jotakin kuitenkin se, että miksauksen master-ääneen ilmaantui alkusetissä joitakin volume-piikkejä, jotka erottuivat selkeinä häiriöinä äänikuvassa, mutta jotka onneksi vähenivät loppua kohti.

Paketti oli loppujen lopuksi todella vaikuttava visuaalisine yksityiskohtineen, pyroineen, akrobaatteineen ja valoineen. Konserttileffamaisen ohjauksen luonteesta tuli lähinnä mieleen Led Zeppelinin livevideo ”The Song Remains The Same” tai Pink Floydin ”Live At The Pompeii”. Mukana on hyvin soitettuja, tuotettuja ja jälkikäsiteltyjä livebiisejä, joiden välissä on sopivasti mystisen visuaalista tarinankerrontaa luomassa mielikuvitukselle tilaa jättävää sivujuonta.

Basisti Orion ampuu kirkon pihalta jousella tulikärkisen nuolen sytyttääkseen niitylle asetellun pietarinristin muotoon sommitellun Behemoth-logon tuleen. Väliklippeinä kuvakerronnassa on mukana omia obskuureja filmipätkiä. Ja tosiaan… Bändin jäsenet nähdään hevosten selässä kallomaskeissaan mustiin kaapuihin sonnustautuneina ilmestyskirjan hevosmiehinä, joista lopussa laukkaa ainoastaan yksi, ja hänkin viitta tulessa.

Saattaahan olla, että konsertin tiedotteissa on ollut mukana enemmänkin ”Nergalin lisää” siksi, että yhtye saisi nettikonsertilleen lisähuomiota. Puhtaana, suorana lähetyksenä streamattuna livekeikkana ”In Absentia Deitä” on ennakkotiedoista poiketen empiiristen havaintojen perusteella vaikeaa pitää. Tuskin yksikään miksaajaguru saa kaikkien fysiikan lakien mukaan kammottavan akustiikan omaavassa vanhassa, sisustamattomassa kivikirkossa Behemothin lailla vuoroin hitaasti ja herkästi ja vuoroin ääritempoissa ja valtavalla volyymilla biisit läpi rouhivaa ryhmää kuulostamaan livenä näin studiolivetasoisen täyteläisesti soivalta, äänten puolesta erotellulta ja viimeisen päälle tuotetulta metalliyhtyeeltä. Konsertti itsessään vaikuttaakin niin auditiivisesti kuin visuaalisestikin ammattimaisesti jälkikäsitellyltä ja -tuotetulta livetallenteelta. Olisikohan pläjäyksestä tulossa joulumarkkinoille DVD ja Blu-ray? – Toivottavasti.

Kommentoi julkaisua