Talvifestari MARS järjestetään jälleen Seinäjoella

MARS 2015Musiikin talvifestivaali tekee Seinäjoesta uuden musiikin keskuksen 4.-8. helmikuuta. Tapahtuma tarjoaa elävää musiikkia moneen makuun ympäri kaupunkia neljänä peräkkäisenä päivänä yli 30 esiintyjän voimin. Suurin osa keikoista nähdään Rytmikorjaamolla.

Viime vuoden tapaan kotimaiset musiikkimediat otettiin mukaan showcase-iltojen koontiin kuraattoreiden ominaisuudessa. Soundi, YleX, Radio Helsinki, Rumba sekä Rosvot-blogisivusto valitsivat tuoreista kotimaisista artisteista oman suosikkinsa, jonka haluavat omalta osaltaan nostaa valokeilaan. Rumban valinta yhdistelee krautrockia ja punkia, kun Rosvojen suosikki Cats of Transnistria luottaa pehmeään ja hypnoottiseen maalailuun. Soundin suosikki on erikoisella twistillä maustettu, räiskyvä suomirock-yhtye Tiisu. YleX nostaa esiin energiaa pursuavan hc-punkrock-bändi Tryerin ja Radio Helsinki Räjäyttäjistä tunnetun Jukka Nousiaisen –jytäpumpun, joka on herättänyt suurta innostusta niin kriitikoissa kuin kuulijoissa.

MARS-perjantai on monipuolinen kokonaisuus tuoretta musiikkia, ja erityisen hyvä päivä se on hiphopin ystäville: päivän aikana esiintyvät ensi vuonna sooloalbumin julkaiseva, “Sä jätät jäljen” –sinkulla vakuuttanut , reggae-poppia esittävä laulaja-lauluntekijä Aurora, groovailevasti yli genrerajojen kulkeva ja riimittelevä Vähäposti, Suomen virallisen albumilistan kärkeen nousseet “Menetetyt”-debyytin julkaissut Eevil Stöön ja Aztran muodostama kaksikko sekä persoonallisesta flow’staan ja erikoisista biisiaiheista tunnettu mukanaan Minkki. Lisäksi perjantain livelounaalla Rytmikorjaamon Café Jakarissa esiintyy mm. jazzia, funkia ja reggaeta yhdistelevä hiphop-yhtye Grannies Smoking Pipes. Livelounaat säestävät MARSin lounaita keskiviikosta perjantaihin. Koneellisempia vaihtoehtoja hiphopille tarjoavat ambientin, dronen, minimaalisen teknon ja likaisen italon välillä liikkuva SOLANO, 80-luvulle tyylikkäästi synapopin soidessa vievä  sekä uuden pitkäsoiton ensi vuoden puolella julkaiseva, elektronisemman ja jopa popimman suunnan musiikkiinsa löytänyt .

Bar 15:n lavalla nähdään MARSin aikana vaihtoehtoisen rockin ja metallin välimaastossa kulkeva , raskasta linjaa jatkava sludge-droneyhtye Domovoyd, noisepunkin sanansaattaja Sokea Piste sekä vaihtoehtoinen pitkän linjan punkyhtye .

Loput MARSin live-esiintyjät, mm. Elmufestin sekä DJ Weekendin artistit sekä aikataulut julkaistaan tammikuussa. MARS koostuu monipuolisen liveohjelman lisäksi Musamessuista, DJ Weekendistä sekä musiikkialan ammattilaisille, tutkijoille ja opiskelijoille suunnatusta seminaariohjelmasta. MARS järjestetään kuudetta kertaa Seinäjoen Rytmikorjaamolla 4.-8.2.2015.

Tapahtuman takana ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö, Rytmi-Instituutti, Selmu ry, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Frami oy ja Louhimo pääyhteistyökumppaninaan Seinäjoen seudun elinkeinokeskus SEEK.

Kommentoi julkaisua