”Tarpeeksi hapokasta?” – klassikkoarviossa Hawkwindin 50-vuotias ”In Search Of Space”
Space rockin pioneerin ja ikiliikkujan, englantilaisen Hawkwindin toinen albumi ”In Search of Space” , joka tunnetaan myös nimellä ”X In Search Of Space”, julkaistiin 1.10.1971. Kyseessä on paitsi yhtyeen läpimurtolevy, on se kuuluisa myös eräästä albumin äänitysten jälkimainingeissa tapahtuneesta jäsenvaihdoksesta, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ennen ”In Search Of Spacen” tekoa yhtyeen mukaan nimetyllä debyyttialbumilla (1970) soittanut alkuperäisbasisti John A. Harrison oli jättänyt viisikon ainoastaan hetki albumin äänitysten jälkeen. Basistin paikka yhtyeessä oli muutenkin tuulinen, ja hyvin lyhyen ajan sisään Harrisonin paikkaajaksi otettu Thomas Crible oli keretty ”In Search Of Space” albumin äänityksiin tultaessa vaihtaa jo Amon Düül II -yhtyeen Dave Andersoniin.
Mainos päättyy
Syntetisaattorista ja audiogeneraattorista ulisevia ääniä ilmoille päästellyt Dik Mik Davies oli myös ennen albumin äänityksiä irtaantunut väliaikaisesti Hawkwindin leiristä, ja hänen korvaajakseen kaikessa alkukantaisuudessaan viehättävien elektrovempainten ääreen albumin äänityksiä varten pestattiin yhtyeen livemiksaajana kunnostautunut Del Detmar. Kitaristi Richard ”Huw” Lloyd-Langton (myöh. Widowmaker) puolestaan jätti yhtyeen jo vuoden 1970 Isle Of Wightillä kokemansa huonon LSD-tripin seurauksena ja syystä, että alkoi pitää yhtyeen päihdekulttuuria itselleen liian ”hapokkaana”.
Albumin äänityssessiotkin olivat sanalla sanoen värikkäät. Yhtye aloitti äänitykset alun perin ”viidentenä Beatlena” tunnetun äänittäjä-tuottaja George Martinin AIR Studioilla loppukeväästä 1971. Kuitenkin ensimmäisen, äänitysten kannalta tehottomasti sujuneen viikon jälkeen studion äänittäjät ilmoittivat, etteivät halua jatkaa yhteistyötä Hawkwindin kanssa. Asiaan saattoi vaikuttaa myös seikat, kuten yhtyeen studioon tuomiansa kaverit, jotka murtautuivat Martinin viinakaappeihin, ryystivät verrattaen arvokkaat leilit tyhjiksi ja kännispäissään vielä huumasivat yhtyettä äänittämässä olleet Martinin avustajaäänittäjät hapolla vastoin näiden tahtoaan. Syystä United Artists -yhtiön päätöksellä äänitykset pistettiin poikki ja siirrettiin pikaista loppuunvientiä varten Lontoon Olympic Studioille äänittäjä George Chikiantzin (mm. Blind Faith, Focus, King Crimson ja Led Zeppelin) hoteisiin.
Myöhemmin Motörheadille mallintuneen, Andersonin luoman, yksinkertaisen bassokomppauksen ja kiihkeän humppakompin varaan perustuva 15-minuuttinen avaruusrock-järkäle ”You Shouldn’t Do That” on kaikessa mielipuolisuudessaan monumentaalinen avausraita. Wah-wah-efektoitua kitararäminää ja rahinaa kappaleen pohjalle komppaaman laulaja-kitaristin, Dave Brockin apaattisesti artikuloimat säkeistörivit jäävät soimaan tajuntaan. Hawkwindin jäsenistön kuorohuudahdukset sihisevien ääntelyiden lomassa tekevät kappaleesta täysin ainutlaatuisen performanssin.
Nik Turnerin alttosaksofonilla taituroima, kiharainen improvisaatio yhdessä Terry Ollisin suoraviivaisen komppauksen kanssa tuovat mieleen The Stoogesin ensimmäisten albumien väkivaltaisen rajattomuuden. Tuo psykedeelinen proto-punk-jyystö on edelleen huimaa kuultavaa. Detmarin taikomat audiogeneraattoriujellukset ja avaruusäänet kruunaavat kosmisen seikkailun. Kappaleen miltei kuoltua väliosaansa, lähtee se lehmänkellokompilla suvantokohdasta uuteen, usvaiseen nousuun ja rönsyilee kasvaen viimein ennalta-arvaamattomaan loppuunsa.
Jo selkeämpiä, eksoottisia pop-rock elementtejä ja tarttuvaa, Kinksin mieleen tuovaa säkeistölaulua sisältävä ”You Know You’re Only Dreaming” lähtee myös loppuosuudessaan omille, kiharaisille teilleen ja lopulta huipentuu huimasti jumittavaan saksofonin, poikkihuilun, audiogeneraattorin, sähkökitaran ja basson improvisaatiosooloiluun. Kuin ihmeen kaupalla hommasta saa oikeasti tolkun ja vielä jokseenkin miellyttävän sellaisen.
Albumin ja Hawkwindin uran kiistaton kohokohta ”Master Of The Universe” on muodostunut psykedeelisen raskaan rockin klassikoksi pitkälti Andersonin bassotteleman, yksinkertainen katkoriffin ja Brockin eteerisesti tulkitsemien vokaaliosuuksien hypnoottisen kombinaation ansiosta. Mahtipontisen suoraviivainen, yhden killeririffin toisteisuus tekee tilaa Hawkwindin alati muuntautuvalle, kosmiselle, tajuntaan iskeytyvälle tunnelmoinnille. Sivuhuomiona voisi tehdä sen, että Budgien alun perin esittämää ja Metallican sittemmin maailmanlaajuiseen tietoisuuteen nostaman kappaleen ”Crash Course In Brain Surgery” pääriffiä tuskin olisi syntynyt ilman kyseisen Hawkwind-kappaleen vaikutusta. Myös maailman suuruudet kuten Monster Magnet, Sleep tai vaikkapa kotimaiset UG-pumput kuten Hazard Wings ja Mustelma ovat käyneet samalla sävelarkulla lainailemassa hedelmiä omiin tarkoituksiinsa.
Peribrittiläiseen tyyliin folkahtava ”We Took The Wrong Step Years Ago” on vielä viiden vuosikymmenenkin jälkeen raikkaasti helmeilevä tuulahdus ja osoitus Hawkwindin kyvykkyydestä voimalliseen, akustiseen ilmaisuun. Kyseessä on ehdottomasti polveilevan albumin hienoimpia biisejä.
”In Search Of Spacen” vankat, jokseenkin ei-niin-tunnetut biisit, kuten ankara happojamitusinstrumentaali ”Adjust Me” ja askeettinen, akustisen kitaran ja poikkihuilun vuoropuhelusta muodostuva proto-stoner-kiskaisu ”Children Of The Sun” päättävät varsinaisen albumin mystisiin tunnelmiin.
Sitten asiaan, jossa arvion alkutekstissä lupailin. Albumin äänitysten jälkimainingeissa, loppukesästä 1971 Anderson riitautui Hawkwind kanssa ja palasi vanhan yhtyeensä, Amon Düül II:n riveihin. Tässä kohtaa albumista muodostui siinäkin mielessä merkittävä raskaamman rockin merkkipaalu, että sen kiertuekokoonpano esitteli ensimmäistä kertaa Hawkwindin basistina ja taustalaulajana maailmalle Ian Fraser Kilmisterin. Kovana pummaajana tunnettu nuori basisti opittiin myöhemmin tuntemaan paremmin Motörheadin Lemmyna. Hawkwindin riveihin hän siirtyi vaikutettuaan aiemmin kitaristina mm. Rocking Vicars (myöh. The Rockin’ Vicers) ja Sam Gopal -yhtyeissä.
Harva raskaan rockin albumi tunnetaan parhaiten sen ohessa julkaistun singlen ansiosta. Deep Purplen ”Black Night” -singlen yhteys ”In Rock” -läpimurtoalbumiin voisi olla, vastaava tapaus. ”In Search Of Spacen” ja ”Silver Machine” / ”Stand By Stand” -singlen yhteys oli kuitenkin hyvin samankaltainen.
Myöhemmin mainittu on Hawkwindin ensimmäinen Lemmyn aikainen tuotos, joka oli vielä erinomainen laatuaan. Lemmyn laulama ”Silver Machine” itsessään on hyvin perinteisiä sointukuvioita hyödyntävä, aikansa futuristisilla efekteillä kuorrutettu rock ’n roll -veisu. Kappaleen takana olivat Hawkwindin puolihulluna hovisanoittajana tunnettu vapaa taiteilija Robert Calvert ja säveltäjänä taiteilijanimen Sylvia MacManus löytyvä Brock.
Mainos päättyy
Singlen B-puoli ”Seven By Seven” on kohtalokkaampi, raastavammat tunnelmat mieleentuova, vakavasävyisesti maalaileva, melodramaattinen psyke-rock-teos. Hienot laulumelodiat tuovat mieleen sen kokeellisen tunnelmoinnin, minkä Roger Waters pyrki Pink Floydin kanssa täydellistämään huomattavasti perfektionistisemmalla otteella samaisen vuosikymmenen loppua kohti tultaessa.
”In Search Of Space” ja ”Silver Machine / Seven By Seven” -single ovat puhdasverisiä raskaan happorockin klassikkoja, joiden voidaan katsoa olleen varsinainen tyylillinen tienviitoittaja ja alkuräjähdys sille, mikä opittiin tuntemaan vuosikymmeniä myöhemmin psykedeelisenä stoner rockina ja avaruusjytänä.
