”Tasokasta operettihenkistä doomia” – arvostelussa My Dying Briden ”Macabre Cabaret” -EP

Englannin Halifaxin taiteellisen doom metalin veteraani astuu esiin uudella, kolme kalsean mahtipontista kappaletta sisältävällä EP:llään ”Macabre Cabaret”.  Alkuvuodesta hienon, järjestyksessään 14. albuminsa ”The Ghost Of Orionin” julkaissut viisikko sonnustaa musiikkinsa entistä tummasävyisempään ja laahaavampaan muotoon. Operettihenkistä tunnelmien maalailua, kryptisiä rakkauden kuvauksia, kuoleman ja kiusausten syleilyä sekä pohjatonta lohduttomuutta pursuilevat kappaleet ovat tasoltaan yhtyeen takuuvarmaa parempaa keskitasoa. Albumi on äänimaisemansa suhteen puhdas, mutta rytmisoittimien soundeista olisi voinut toivoa hieman lisää potkua tukemaan teoksen draaman kaarta. Aaron Stainthorpen raa’at ärjynnät ja pehmeät laulumelodiat luovat keskenään voimakkaita kontrasteja, jotka entisestään nostavat kappaleiden väkevyyskerrointa.

EP:n avaava, yli 10-minuuttinen, eksistentialistisia kysymyksiä pohtiva nimibiisi käynnistyy Shaun MacGowanin itkettämien kirkkourkujen ja Lena Abén louhiman, jykevän bassoriffin yhteen kietomalla doom-keinunnalla. Sointurungon ympärille matelevat Andrew Graighanin matalien kitarankielen pitkillä soinnuilla maalailemat, hypnoottiset sävelkierrot. Yhtye rakentaa kuuntelijan vangitsevaa tunnelmaa erinomaisen tehokkaasti pienten elementtien yhteen nivomisen avulla. Väliosan ja outron duurivetoisempi instrumentaaliosuus tuo jylhään doom metal -kappaleeseen sopivan ripauksen uusromantiikan tunnelmaa.

Teoksen paras biisi, kielletystä omistautumisesta ja rakkaudesta kertova ”A Secret Kiss” on sävellyksellisesti kokonaisuuden väkevin ja intensiivisin. Raskaalla kädellä murjotuilla, Danzigista ja Paradise Lostista muistuttavilla, kauniisti soljuvilla ja loppuosastaan ilkeillä pitch-harmonioilla tajuntaan iskevillä säkeistöriffin osilla koukuttava biisi jää helposti kummittelemaan kuulijan takaraivoon.

”A Purse Of Gold And Stars” muistuttaa eniten Bauhausin ja Peter Murphyn soolotuotannon tyyppisestä, avantgardistisesta, sametinpehmeästä synkistelystä. Herkkine pianovälisoittoineen ja Stainthorpen kertojaäänellä tulkitulla, unenomaisella rakkaustarinallaan My Dying Bride johdattelee kuulijansa jälleen kerran musiikkinsa mystisimpiin ja syvimpiin metafyysisiin tasoihin.

2000-luvun alkumetrit Paradise Lostin rumpalina vaikuttanut Jeff Singer tyytyy soittamaan kappaleiden rytmiosuudet tyylikkään hillitysti, mikä antaa tilaa erityisesti yhtyeen rönsyileville sävelkuluille. ”Macabre Cabaret” on tyylikäs, hauras ja jylhä mutta monisyisenä säveltaiteellisena kokonaisuutena aavistuksen puuduttava kokonaisuus. EP:n kappaleet voisivat paremmin jäsenneltyinä ja sopivammassa musiikillisessä kontekstissa muodostaa oikeinkin hyvän pitkäsoittoalbumin rungon.

7½/10

Kappalelistaus:

    1. Macabre Cabaret
    2. A Secret Kiss
    3. A Purse Of Gold And Stars

Kommentoi julkaisua