Temple Balls ja The Empire Strikes rokkasivat ytimekkäästi Tampereella 17.1.2020

The Empire Strikes. Kuva: Eija Virtanen

Tampereen Jack the Roosterissa saatiin nauttia rehellisestä kotimaisesta rokista kahden energisen bändin verran tammikuisena perjantai-iltana. Illan polkaisi pontevasti käyntiin rouhean uskottavasti esiintynyt helsinkiläinen The Empire Strikes, joka oli itselleni tuore tuttavuus. Minun korviini kuulosti vahvasti siltä, että vaikutteita on imetty muun muassa The Hellacoptersilta. Olikin mielenkiintoista saada myöhemmin tietää, että yhtye on soittanut ainoana suomalaisedustajana keväällä 2019 julkaistulla tribuuttialbumilla ”Payin’ Our Dues – A Tribute to The Hellacopters”. Parin ensimmäisen kappaleen aikana yhtyettä tuntui vaivaavan pienoinen jännitys ja jähmeys, mutta alkukankeuden jälkeen esiintymiseen saatiin kaivattua potkua. Jäin tosin kaipaamaan vielä parempaa kommunikointia yleisön kanssa. Tilannetta ei tietenkään helpottanut se, että lavan edessä ammotti tyhjä lattia ja varsin varautunut yleisö tarkkaili keikkaa kauempana istuen.

 

Etukäteen oli ilmoitettu, että kumpikin illan bändeistä soittaisi täysimittaisen setin, joten yllätys oli melkoinen, kun The Empire Strikes lopetti veivattuaan vasta 45 minuuttia. Yllättyneisyyteni muuttui valtaisaksi pettymykseksi siinä vaiheessa, kun myös Temple Ballsin setti oli kolmevarttinen. En voi millään mittapuulla pitää tuon pituista keikkaa täysimittaisena, kun yleensä lämmittelybänditkin soittavat saman verran. Jäi mietityttämään, johtuiko harmillisen lyhyt soittoaika kenties keikkapaikan tai järjestäjän toiveesta.

Temple Balls. Kuva: Eija Virtanen

Oululaislähtöinen, osittain helsinkiläistynyt Temple Balls aloitti tanakasti tuoreimman levynsä aloitusraidalla ”Infinity”. Mukaansatempaavia ja tarttuvia kappaleitahan tällä 80-luvun hard rockin suuntaan kumartavalla yhtyeellä riittää, joten setin aikana ote ei ehtinyt herpaantua kertaakaan. Kymmenen esitetyn kappaleen joukkoon oli valikoitunut yksinomaan helmiä: kolme ensimmäiseltä ”Traded Dreams” -levyltä ja seitsemän viime vuonna julkaistulta ”Untamedilta”. Kummankin levyn kappalemateriaali on ilahduttavan vahvaa ja tasaista. Siksi jäikin kaivelemaan, että keikan lyhyyden takia mainio ykköslevy jäi niin vähälle huomiolle. Olisin toivonut kuulevani siltä esimerkiksi mieleenpainuvat ”Freak Flagin” ja ”We Stand Tallin”. Jospa ensi kerralla?

Temple Balls. Kuva: Eija Virtanen

Jack the Roosterin pieni lava tuntui hiukan liian ahtaalta eloisasti pörröpäitään heiluttaneelle eturintamalle, mutta pahemmilta kolhuilta taidettiin säästyä. Oli ilo seurata lavalla olosta selvästi nauttivan viisikon riemuntäytteistä ja hikeä pelkäämätöntä esiintymistä, vaikka tamperelaisyleisön enemmistö nökötti edelleen jäykästi tuoleillaan eikä tehnyt artistin asemasta välttämättä kovin helppoa. Loppukeikasta paikallaolijoihin saatiin sentään vähän reippaammin eloa. Tuntuikin siltä, että jos keikka olisi kestänyt pidempään, hitaasti heränneistä kuulijoista useampikin olisi saattanut uskaltautua rokkaamaan lavan eteen, jolloin tunnelma olisi ollut rock-keikkamaisempi ja rennompi.

Jimi Välikangas ja Jiri Paavonaho/Temple Balls. Kuva: Eija Virtanen

Koko yhtye suoriutui omasta tontistaan mallikkaasti, mutta vokalisti Arde Teronen ansaitsee erityiskehut vakuuttavan lauluäänensä lisäksi luontevasta lavan haltuun ottamisesta ja juuri sopivasta yhdistelmästä rocktähtimäisyyttä ja nöyrää maanläheisyyttä. Tämäntyyppisen hard rock -bändin laulaja saakin huokua itsevarmuutta, mutta monelle se saattaa näyttäytyä ikävänä ylimielisyytenä. Terosella tätä ongelmaa ei ollut, vaan hän jaksoi hauskuuttaa ja herätellä yleisöä hymyn suupieleen nostattaneilla välispiikeillä ja laukoa itseironisiakin kommentteja.

Arde Teronen/Temple Balls. Kuva: Eija Virtanen

Nautinto loppui turhan lyhyeen tämänkin rock-ilottelun kohdalla. Olisihan tällaisen herkun tahtiin fiilistellyt ilomielin vielä vaikka tuplasti pidempäänkin. Kappalelistaan oli kirjoitettu varalle AC/DC:n ”Whole Lotta Rosie”, mutta sitä ei valitettavasti kuultu. Toivoa sopii, että kolmoslevyn ilmestymisen ja runsaamman biisimateriaalin myötä Temple Ballsin erinomaisen viihdyttävät keikat saavat vielä enemmän lihaa luidensa ympärille, ja sen myötä tämän tasokkaan livebändin maine alkaisi kiiriä laajemmaltikin.

Niko Vuorela/Temple Balls. Kuva: Eija Virtanen

Kappalelista/Temple Balls:

  1. Infinity
  2. Off the Grid
  3. Distorted Emotions
  4. Pauline
  5. Ball and Chain
  6. Hoist the Colours
  7. The End
  8. Let’s Get It on
  9. Kill the Voice
  10. Hell and Feelin’ Fine

 

Kommentoi julkaisua