Terveet Kädet julkaisee ”Subterra”-albumin helmikuussa – uusi ”Nylkijä”-single ja musiikkivideo ulkona
Kotimainen hardcore punk -legenda Terveet Kädet julkaisee uuden ”Subterra”-albuminsa helmikuussa 2027. Vuonna 1979 perustettu yhtye palaa uuden levyn myötä lähes neljän vuoden levytystauolta. Tulevan albumin ensimmäinen single ”Nylkijä” on nyt julkaistu, ja kappaleesta on nähtävillä yhtyeen itsensä tekemä musiikkivideo.
Terveiden Käsien kitaristi Ilari Kinnusen mukaan albumi syntyi tällä kertaa hieman aiemmasta poikkeavalla tavalla. Kinnunen vastasi kappaleiden säveltämisestä, kun taas sanoituksia työstettiin yhdessä laulaja Läjä Äijälän ja basisti Lenen kanssa.
”Levyn synty oli pikkasen erilainen kuin aikaisemmin. Meikä teki biisit ja sanoitukset tehtiin kolmeen pekkaan Läjän sekä Lenen (basso) kanssa. Biisejä ehdittiin aluksi tahkoa kuosiin tosi vähän aikaisempaan verrattuna, mutta viimeistään muutaman treenikerran jälkeen – ja varsinkin viimeistään studiossa pohjia valaessa – homma sorvautui kuin itsestään pakettiin.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
”Nylkijä” oli alun perin tarkoitettu toiseen yhtyeeseen
Levyn avaava ”Nylkijä” ei ollut alun perin tarkoitettu Terveiden Käsien uudelle albumille. Kinnunen kertoo säveltäneensä kappaleen alun perin Lapin Helvetin toiselle levylle, mutta yhtye päätyi muokkaamaan siitä suoraviivaisemman version.
”Nylkijästä tuli vähän kuin vahingossa eka biisi levylle ja eka sinkku. Biisi oli tarkoitus tulla Lapin Helvetin kakkosalbumille, mutta me sovitimme siitä pikkasen suoraviivaisemman version. Alun perin ajattelin, että koko biisin olisi voinut jättää levyltä pois, mutta kas: siitähän tuli perkeleen mainio ralli!”
Laulaja Läjä Äijälä avaa kappaleen sanoituksia toteamalla, että tarinan päähenkilö tarvitsee toisen ihmisen kärsimystä ollakseen onnellinen. Hänen mukaansa kyseessä saattaakin olla sadisti.
Terveet Kädet on vaikuttanut kansainväliseen hardcore- ja metallimusiikkiin vuosikymmenten ajan. Yhtyeen ihailijoihin ovat kuuluneet muun muassa Sepulturan muusikot, Lee Dorrian ja Mike Patton. ”Subterra”-albumin julkaisee Svart Records.
Katso ”Nylkijä”-kappaleen musiikkivideo alhaalta:
