Terveet Kädet – Lapin Helvetti

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 3.3.2015

Suomen ensimmäinen hardcore punk -yhtye Terveet Kädet on edelleen voimissaan ja myös ryhdistäytynyt levytysrintamalla viime vuosina. Vuonna 2009 julkaistua ”Ihmisen Poika, Pedon Poika” -EP:tä edelsi yhdeksän vuoden levytystauko, mutta ”Lapin Helvetti” on tuon jälkeen jo toinen täyspitkä albumi. Alkuperäisvokalisti Läjä Äijälää lukuun ottamatta kaikki vuonna 1979 perustetun bändin nykyiset jäsenet ovat tulleet mukaan 2000-luvun aikana, mutta musiikki on edelleen toimivaa.

Terveet Kädet tunnetaan hardcore-yhtyeenä, mitä se pääasiallisesti onkin, vaikka onkin välillä seilannut metallisemmilla vesillä. ”Lapin Helvetillä” on kuultavissa yhtyeen molemmat puolet, mutta se kallistuu kuitenkin enemmän hardcoren suuntaan. Levyn biisit kellottavat tututtuun tapaan hieman yli tai alle minuutin lukuun ottamatta kahta biisiä, jotka kestävät jopa päälle kaksi minuuttia. Näinpä  noin 21 minuuttia kestävälle levylle on saatu mahtumaan 18 kappaletta.

”Lapin Helvetti” on toimiva paketti nopeasti ohi pyyhältäviä, aggressiivisia ja kompakteja biisejä. Terveet Kädet ei ole vuosien saatossa menettänyt rahtustakaan vitutuksestaan tai varsinkaan punk-asenteestaan. Niinpä tälläkin levyllä jaellaan pelkistetyn pistäviä sanoja suuntaan jos toiseenkin. Läjä Äijälän vihainen ulosanti voimistaa niin sanoituksia kuin kappaleita ylipäätäänkin. Hänen äänensä on saattanut madaltua ja möreytyä, mutta tuttu vihaisuus ja aggressiivisuus on tallella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suosikkikappaleitani voisin nimetä muutaman. ”Aivoleikkuri” on perinteistä hardcore punkia ladattuna suurella energiamäärällä ja aggressiivisuudella. Pelkistetyn yksinkertainen biisi saa 37 sekuntiin mahtumaan kaiken oleellisen, mitä toimivalta harcore-biisiltä voi pyytää. Metallisilla riffeillä varustetut ”Sankarin Merkki” ja ”Minä Olen” voisi myös lukea levyn parhaisiin biiseihin. ”Minä Olen” -kappaleessa maltilliset ja menevät kohdat vuorottelevat, kun taas ”Sankarin Merkissä” myllätään täysillä alusta loppuun. ”Ruuvikierre” edustaa levyn punkimpaa menoa metallimausteilla. Kappale on lyhyt ja vihaisen menevä rypistys, eli perinteistä Terveitä Käsiä. Levylle tosin mahtuu myös jonkin verran tusinabiisejä, jotka eivät siis ole millään tavalla huonoja mutta eivät vain yllä Terveiden Käsien biisikirjon terävimpään päähän.

”Lapin Helvetillä” käy ilmi, että vuonna 1980 ensimmäisen levynsä julkaissut yhtye tekee edelleen toimivaa hardcore punkia. Musiikki ei ehkä ole enää aivan samalla tasolla kuin kulta-aikoina, mutta kelpaa paremmin kuin hyvin.

7½/10

Kappalelista:
1. Polku Päättyy
2. Verinen Jeesus
3. Elämälle Vieraita Piirteitä
4. Ruumiiseen Sidottu
5. Luonto Kutsuu
6. Brutaali
7. Jäätävän Kylmä
8. Aivoleikkuri
9. Tappava Usko
10. Lapin Helvetti
11. Pimeämpi Puoli
12. Eläin
13. Kuoletus
14. Sankarin Merkki
15. Yhden Miehen Sota
16. Minä Olen
17. Ruuvikierre
18. Kalpea Mies

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Terveiden Käsien kotisivut
Terveet Kädet Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari