Tervetuloa Valhallaan — Amon Amarth, Orbit Culture ja Soilwork 26.10. Helsingissä

Pari vuotta sitten Helsingin jäähallin veti täyteen kolme kovaa ruotsalaisaktia, kun In Flames, Arch Enemy ja Soilwork konsertoivat tuossa pääkaupunkimme kaiken nähneessä keikkapyhätössä. Viime maanantaina samankaltainen temppu toistui, kun Soilworkin ohella länsinaapurimme vientivaltit Amon Amarth ja Orbit Culture houkuttelivat HIFKin kotiluolan täyteen kaikenikäistä ja -kokoista metalliväkeä. Soilwork on edelleen lähes samassa jamassa kuin kaksi vuotta sitten, Orbit Culture julkaisi viimeisimmän levynsä viime vuonna, ja illan pääesiintyjä Amon Amarth päästi ilmoille kolmannentoista sotahuutonsa muutama viikko sitten. Kaksi mainituista bändeistä kuuluu soittolistani vakiovieraisiin, ja kolmannenkin suhteen olin avomielisen utelias, joten mielenkiinnolla lähdin raportointimatkalle pimeään lokakuun iltaan. 

Vaihtelevanlaatuiset lämppärit

Soilworkin runsas puolituntinen keikka alkoi lupaavasti, kun jo ”The Nurturing Glance” -avauskappaleen aikana pitti pyöri permannolla kuin bändi olisi lämppärin sijaan ollut pääesiintyjä. Setin intensiteetti ei ollut ihan koko keikan ajan yhtä korkealla, mutta aivan selvästi helsinkiläisyleisö osasi arvostaa tänä vuonna kolmekymppisiään viettävää ruotsalaisorkesteria. Soilwork oli poiminut settiinsä kahdentoista pitkäsoiton diskografiasta kahdeksan kappaletta, joista suurin osa edusti hieman vähemmän tunnettua osastoa. Omaa sydäntäni lämmittivät erityisesti ”Figure Number Five” ja ”Distortion Sleep”, sillä juuri tuon aikakauden biisien myötä hurahdin Soilworkiin runsaat kaksikymmentä vuotta sitten. Bändi julkaisi aiemmin lokakuussa uuden singlen ”Night Whispers & Shining Lights”, jota odotin soitettavaksi keikalla. Tällä kertaa ei… Soilworkin edellislevystä ”Övergivenheten” on vierähtänyt jo yli neljä vuotta. Onneksi bändi on hiljattain antanut lausuntoja, joiden perusteella odotus olisi pian tulossa päätökseen, joten emmeköhän jo pian pääse toivottamaan uudestisyntynyt Soilwork takaisin melodeathin eturintamaan. 

Niin ikää ruotsalainen Orbit Culture perustettiin samana vuonna, kun Soilwork julkaisi yhdeksännen albuminsa ”The Living Infinite”. Ennen viime maanantaista keikkaa yritin kuunnella Orbit Culturen viimeisintä hengentuotosta ”Death Above Life”. Yritys jäi lyhyeksi, sillä sen verran tyylitajutonta ja luotaantyöntävää tauhkaa osaavat svenssonit suoltaa. Helsingin jäähalli kuitenkin nitisi liitoksistaan yleisömerestä, joka oli bändistä minua paremmin perillä. Täysi permanto kuhisi lähes laidasta laitaan yltävistä circlepiteistä ja wall of deatheistä, ja lehtereilläkin oli osalla porukasta täysi työ pysyä housuissaan. Siinä missä Soilwork-laulaja Björn Stridin täytyi erikseen maanitella faneja yleisösurffaukseen, noustiin Orbit Culturen keikalla yleisöstä innokkaasti toisten käsivarsille täysin oma-aloitteisesti. Jotakin omasta yhteensopimattomuudestani Orbit Culturen kanssa kertoo se, että sirkusta seuratessani minulla rupesi silti tylsyys puskemaan pintaan. Yllekirjoittaneelle Orbit Culture on puuduttavaa runttausta vailla mitään tarttumapintaa tai samaistumiskohtaa. Tuhansille muille se on melodisen kuolonmetallin moderni messias. Jokaiselle omansa, ja niin edelleen.

Illan kiistaton kuningas: Amon Amarth

Orbit Culturen setin jälkeen lavan eteen laskeutui valtava esirippu suojaamaan kamojen vaihtoa uteliailta katseilta. Häveliäisyys luonnollisesti vain kasvatti odotusta ja mielenkiintoa, kunnes varttia vaille yhdeksän vartomiselle tuli stoppi, ja Amon Amarthin keikka pääsi vauhtiin. Permannolla koitti nyt se hetki, jota viikinkimieliset fanit olivat koko illan kuumeisesti odottaneet. Tuskin oli illan pääesiintyjä aloittanut ensimmäisen kappaleensa ”Gjallarhorn”, kun ihmiset laskeutuivat lattialle soutupittiä virittämään. Tiedä sitten, onko kiittäminen sallivia järjestyksenvalvojia vai kekseliäitä salakuljetttajia, mutta nähtiinpä illan aikana permannolla myös kumivene kyydissään sarvikypärin ja lelumiekoin varustautuneita larppaajia. 

Kaiken hulluttelun innoittajana toimi tietysti Amon Amarth. Vuonna 1992 perustettu ruotsalaisryhmä on ehtinyt julkaisemaan kolmetoista studioalbumia, joista viimeisin laskettiin vesille tämän kuun alussa. Vaikka bändi houkutteli viime maanantaina Helsingin jäähalliin reilut neljätuhatta henkeä, eivät viikinkisen heavy metalin sanansaattajat ole olleet maassamme aina niin suosittuja. Vielä ”Surtur Rising” -albumin aikoihin vuonna 2012 Amon Amarth esiintyi Tavastia-klubilla. Siirtyminen areenaluokkaan meillä ja muualla on ollut seurausta Amon Amarthin tunnollisesta työnteosta niin kiertämisen kuin musiikin julkaisemisen saralla.

Nyt työn hedelmistä pääsevät nauttimaan niin Amon Amarth kuin sen kannattajat. Helsingin jäähallissa yhtyettä oli vastassa hurmioitunut yleisö, joka puolestaan pääsi todistamaan suosikkinsa esitystä hulppeiden tuotantoarvojen tukemana. Lavan vakiovarusteisiin kuului näyttävä viikinkilaiva, riimukirjaimin koristellut pylväät ja riemukaari sekä vaihtuvaa kuvastoa esittänyt jättimäinen videotaulu. Vajaan kaksituntisen keikan aikana lavalla nähtiin myös taistelevia viikinkejä, jättiläiskokoisia patsaita sekä tietysti pommeja, kipinöitä ja tulilieskoja vaativampaankin makuun. Esimerkiksi varhaisempaa Amon Amarth -tuotantoa edustaneen ”Death in Firen” aikana pyroja käytettiin niin, että lava näytti muuttuvan melkein portaaliksi helvettiin. Seesteisempää ”Upphafia” varten näyttämölle puolestaan raijattiin valtava tulipata aitoa nuotiotunnelmaa tuomaan. 

Mikään ulkomusiikillinen tilpehööri ei tietenkään olisi pelastanut Amon Amarthia ilman ensiluokkaisia biisejä, ja niitähän bändiltä löytyy useammankin sotaretken taustamusiikiksi. Uutuusalbumi ”The Allfather Awakensiin” luotettiin viiden kappaleen verran. Kappaleista parhaiten toimi napakasti laukkaava ”Eight Legs of Thunder”. ”Guardians of Asgaardin” loppu sisälsi pienen tribuutin muutama vuosi sitten kuolleelle L-G Petroville, ja Saxon-laulaja Biff Byford liittyi keikalle taustanauha- ja videovälitteisesti kappaleessa ”Saxons and Vikings”. Yhdeksäntoista Amon Amarth -biisiä sisältänyt keikka-arsenaali tuskin jätti yhtäkään fania kylmäksi, vaikka pakostikin joitain hittejä jäi uupumaan. Voi vain kuvitella, millainen riemu yleisössä olisi revennyt vaikkapa ”The Pursuit of Vikingsin” kuulemisesta.

Tunnin ja neljänkymmenenviiden minuutin Amon Amarth -vyörytyksen jälkeen tuli aika viimeisten kiitosten, ja yli neljätuhatta fania alkoi lipua viikinkifantasiasta takaisin lokakuiseen todellisuuteen. Lohtua voi itse kukin hakea ainakin siitä, että viime maanantaisen perusteella Amon Amarthin taru on kaukana viimeisestä luvustaan. Sen verran elinvoimainen ja pätevä yhtye Nordiksen lauteilla takoi, ja sen verran omistautuneilta vaikuttivat kuulijansa, että jatkuvuudelle ja uusille kohtaamisille on olemassa kaikki puitteet.

Kuvat: AJ Johansson Photo and Video

Keikan settilista löytyy täältä.