Testament – Dark Roots of Thrash (DVD)

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 9.10.2013

Aika ajoin metallimaailma (ja KaaosZine!) saa nautittavakseen materiaalia, jossa kaikki on kohdallaan. Testamentin ”Dark Roots of Thrash” on sellainen paketti. Ei jätä ketään kylmäksi. DVD:n kylkiäisenä tulee vieläpä samat kappaleet kahdelle CD-rieskalle tallennettuna.

Vajaa parituntinen vierähtää tällä erää Huntingtonissa, New Yorkissa, Paramount Theatressa yhdeksällä kameralla kuvatulla täysmittaisella Testament-setillä. Mitään epilepsia-leikkauksia ei ole, sillä keikan videoformaattiin ohjannut Tommy Jones (mm. Death Angel, Suffocation, Kataklysm) on todellakin osannut asiansa väkensä kanssa. Eikä ihmekään, kun mies on erittäin ansioitunut musiikkivideoiden, dokumenttien ja livekeikkojen ohjaaja.

Jos keikkataltioinnin ohjaaja on vedossa, niin on myös bändi. Chuck Billy (laulu), Eric Peterson (kitara), Alex Skolnick (kitara), Greg Christian (basso) ja Gene Hoglan (rummut) vetävät niin hyvin yhteen, että se todella välittyy katsojalle saakka. Yhtyeen kasvoilta välittyy myös aito soittamisen halu ja fanivastaanotto väläyttää jokaisen yhtyeen jäsenen kasvoilla leveitä hymynkareita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harvoin törmää tällaiseen julkaisuun! Jo promoversio tuotteesta on loistelias ääntä ja kuvaa myöten. Keikka oli tässä tapauksessa tarjottu ihan stereomiksauksella, mutta sekin meinasi hajottaa television vaikka äänitasot olivat ns. normaalissa. Eli pientä varovaisuutta volyymin kanssa ensi alkuun suositellaan. Bonusmateriaalia levyllä on sen verran, että mukana on pieni ”Native Blood” -klippi ja vähäsen vilausta bäkkärille. Köyhä lisä, jota ei olisi välttämättä tarvinnut koko plätylle edes laittaa, mutta jotain pientä rikkautta se varmasti joillekin on.

Uskomattoman taidokkaasti kasattu, kuvattu ja leikattu äänirikas Testament-keikkataltiointi – pakkohankinta ja yksi vuoden ehdottomia helmiä! Ei siinä tarvitse turhaan muuta sanailla – biisilistalta näet, että mukana on uutta ja vanhaa – intro plus kahdeksantoista biisiä. Mutkatonta metallia, joka hivelee silmiä ja etenkin kuulokäytävistä vie mähmät vidduun.

10/10


Kappalelista:
1. Intro
2. Rise Up
3. More Than Meets the Eye
4. Burnt Offerings
5. Native Blood
6. True American Hate
7. Dark Roots of Earth
8. Into the Pit
9. Practice What You Preach
10. Riding the Snake
11. Eyes of Wrath
12. Trial by Fire
13. The Haunting
14. The New Order
15. Do Not Resuscitate
16. Three Days in Darkness
17. The Formation of Damnation
18. Over the Wall
19. Disciples of the Watch
+ Backstage Footage
+ Native Blood (video clip)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Testament FB
Testament -kotisivut

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat