Testament ei aio esiintyä Texasissa rajoitusten poistamisesta huolimatta

Kirjoittanut Joonas Arppe - 8.3.2021

Testamentin laulajana kaikilla yhtyeen studioalbumeilla toiminut Chuck Billy kertoo tuoreessa Rocking With Jam Man -haastattelussaan yhtyeensä haikailevan tien päälle, mutta olevan yhä liian aikaista käyttää Texasin ja Mississippin viime viikolla julistamaa koronarajoitusten poistamista yhtyeen eduksi.

Päätöksen myötä kaikki urheilu- ja konserttitoiminta areenoilla, keikkapaikoilla ja teattereissa palautuu Texasin ja Mississippin alueilla koronavirusta edeltävään tilaansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronaviruksen aiheuttaman taudin kertaalleen sairastanut Billy toteaa mielummin odottavansa, kunnes valtaosa osavaltioiden asukkaista on rokotettu:

”Luulisin tuntevani oloni hieman turvallisemmaksi jos saisin rokotteen, tai edes vähän useampi ihminen rokotettaisiin. Meillä ei ole kiire hypätä suoraan toimintaan, enkä ole ihan varma täyden kapasiteetin keikoista vielä tässä vaiheessa. Odottaisin siihen asti että tilanne on todella hallinnassa, ja hieman turvallisempi. Emme voi olla aina turvassa kaikelta, mutta odottelen mielummin että valtaosa ihmisistä on rokotettu. Uskon suurimman osan bändikavereistani olevan samaa mieltä.”

Billy kertoo myös Testamentin valmistautuvan julkaisemaan mahdollisen uudelleenpakatun version maaliskuussa 2020 saapuneesta 13. studioalbumistaan ”Titans Of Creation”:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eric [Peterson, kitaristi] kirjoittaa musiikkia. En ole kuullut vielä mitään siitä. Homma alkaa aina Ericistä, joten olen tottunut odottelemaan – hänen pitää olla oikealla tuulella. Voisin kuvitella hänen jamittelevan ja kirjoittavan uutta musiikkia, sillä hän on kotonaan jumissa. Joten luulisin meillä olevan pian ainakin pari uutta kappaletta. Se on itseasiassa järkevää – jos kirjoitamme pari uutta biisiä, voimme uudelleenjulkaista viimeisimmän albumimme. Olemme puhuneet ’Titans Of Creation’ -nimisen kappaleen kirjoittamisesta, sillä uudella albumilla ei ole nimikkoraitaa. Joten ehkä meillä olisi pian sen niminen biisi ja puskisimme koko levyä uudelleen markkinoille. Nämä ovat tällaisia markkinointihommia, mutta sellaisista asioista olemme tällä hetkellä keskustelleet.”

Katso Billyn koko haastattelu alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat