The Charm The Fury – The Sick, Dumb & Happy

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 2.4.2017

Edellisellä albumillaan puhtaasti metalcoren parissa operoinut The Charm The Fury on selvästi uudistunut uudella ”The Sick, Dumb & Happy” -levyllään. Bändi syleilee nyt avoimesti vaikutteitaan thrash ja groove metallista. Levyllä keskeiseen rooliin nousevat Parkway Driven ja For I Am Kingin lisäksi vaikutteet Panteralta ja Machine Headilta. Vertailukohteeksi nousee väistämättä myös toisen samankaltaisen yhtyeen, Once Humanin, helmikuussa ilmestynyt levy ”Evolution”. Loppupeleissä näillä kahdella on kuitenkin yhteistä vain örisevä naislaulaja ja metalcorevaikutteet.

Levylle on koottu kappaleita, joiden on tarkoitus olla moshaukseen kehottavia thrash-hymnejä 90-luvun metallimusiikin tapaan. Aloituskappale ”Down on the Ropes” sekä ”Weaponized” ovat hyviä esimerkkejä kappaleista, jotka tämän statuksen saavuttavat. Aloituskappale iskee levyn käyntiin ilman turhia vauhdinottoja, ja sen kertosäe on luonteeltaan sellainen, että sen kanssa on helppo laulaa mukana ja puida nyrkkiä. Kertosäkeen riffissä on hieman hard rock -vaikutteita, joita esiintyy myös keskinkertaisessa voimaballadi ”Silent Warissa”, ”Songs of Obscenityssa” ja kappaleessa ”The Hell in Me”. Näillä kappaleilla yhtye onnistuukin hienosti kaivamaan kaapista vanhan ja hyväksi koetun reseptin yleisöä villiinnyttävien metallikappaleiden tekemiseen ja pelaa vahvoilla korteilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Levy kärsii kuitenkin pienestä suunnanpuutteesta, sillä kappaleita on niin monenlaisia, etteivät kaikki palikat tunnu sopivan yhteen. ”No End in Sight” on levyn selkein metalcorekappale, eikä se sovi ollenkaan yhteen edellä mainittujen hard rock -fiilistelyiden ja thrash-vaikutteisten rallien kanssa. Lisäksi levyn selvästi erilaisin outolintu, ”Blood and Salt”, ei jää pariksi millekään toiselle kappaleelle. Se on sinällään harmi, sillä kyseinen biisi on ehdottomasti levyn mielenkiintoisimmasta päästä. On myös harmi, että omaperäistä ja mielenkiintoista kappaletta saatiin odotella kokonainen vartti. Rauhallisempi kappale hyödyntää modernin metallin soundeja ja riffittelyä, doom-tyylistä laahailua ja varsin monimuotoista ja elävöittävää atmosfääriä. Se on kunnianhimoisempi sävellys, joka osoittaa yhtyeen taitoja säveltää suoraviivaisesta tyylistään poikkeavia tuotoksia. Heti perään kappaleen luoma huippu pilataan täysin turhalla minuutin pituisella ”Corner Office Maniacs” -säksätyksellä. Jos sen funktio oli tuoda pieni lepotauko, ei se siinä onnistu intensiivisen pörinänsä takia.

Vaikka levyn kappalemateriaalin sekavuus sakottaakin paljon sen nautittavuudesta ja kyvystä kestää kuunteluja, on yhtyeellä paljon vahvojakin puolia. Laulaja Caroline Westendorpilla riittää niin asennetta, rosoa kuin diversiteettiäkin. Häneltä sujuvat niin rajummat vokaalisuoritukset kuin myös puhtaammat ja melodisemmatkin puolet. ”Echoes”-kappaleen pop-kertosäe on hyvä osoitus tästä. ”Weaponized”-kappaleessa Westendorp vaihtaa hienosti kesken lauseen karjunnasta puhtaaseen lauluun. ”Silent War” -balladissa hän pääsee todella esittelemään kykyjään laulaa. Bändin yhteissoitto on tarkkaa, ja kitaristit soittavat levyllä paljon hyviä riffejä, jotka usein tuovatkin kappaleisiin pelastavia elementtejä.

”The Sick, Dumb & Happy” olisi kaivannut selkeämpää suuntaa ja tyylillistä yhtenäisyyttä onnistuakseen niin kuin yhtye oli tarkoittanut. Sillä on hetkensä ja ehdottomasti myös kuuntelua kestäviä kappaleita, mutta helposti unohdettavia ja tylsiä numeroita on liian monta. Parhaimmillaan levy on hauskaa ja rehellistä kuunneltavaa hyvällä fiiliksellä ja sopivalla raskaudella varustettuna. The Charm The Fury on kehittynyt huimasti debyyttilevystään, eikä ole vaikeaa nähdä, että bändi voisi nousta korkeammalle urallaan, jos se vain niin haluaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen