The Theater Equation / Ayreon @ Luxor Theater, Rotterdam, 20.9.2015

Hollannin oma progemetallivelho Arjen Anthony Lucassen julkaisi vuonna 2004 Ayreon-projektillaan reilun puolitoistatuntisen konseptialbumin nimeltä ”The Human Equation”. Ayreonin aikaisempiin sci-fi-tarinoihin verrattuna levy sisälsi maanläheisemmän kertomuksen auto-onnettomuuden vuoksi koomaan joutuneen miehen sisäisestä kamppailusta takaisin tajuihinsa. Levyllä oli lukuisia laulajavierailijoita, jotka esittivät eri hahmoja aina päähenkilön tunteista hänen vaimoonsa ja parhaaseen ystäväänsä. Reipas kymmenen vuotta myöhemmin ”The Human Equation” loihdittiin eloon näyttämölle, ja millä tavalla!

The Theater Equation -nimeä kantavaa rock-oopperaa esitettiin Rotterdamin 1500-paikkaisessa Luxor-teatterissa 18.-20.9.2015 yhteensä neljässä näytöksessä. Ayreon-faneja oli saapunut paikalle ympäri maailman ja kaikki näytökset olivat käytännössä loppuunmyytyjä. Tämä kertonee omaa tarinaansa yhtyeen suosiosta progressiivisen rockin ja metallin ystävien parissa, mutta myös siitä, ettei Ayreonin musiikkia juurikaan ole kunnianhimoisen luonteensa vuoksi livenä aiemmin esitetty. Allekirjoittanut oli paikalla viimeisessä sunnuntain näytöksessä.

Ainutlaatuiseen tilaisuuteen tarttuneiden fanien jännityksen pystyi suorastaan aistimaan intronauhan soidessa ja esiripun nouseminen merkitsi viimein päätöstä vuoden kestäneelle odotukselle. Asetelma oli rock-konsertteihin tottuneelle ja korkeampaa kulttuuria tehokkaasti vältelleelle hieman mukavuusalueen ulkopuolella. Luvassa ei olisi kertosäkeiden mukana hoilaamista, moshausta, tai paidalle roiskuneita virvoitusjuomia, vaan hillitympää esityksestä nauttimista ergonomisesta teatterin penkistä käsin. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi taidokkaasti kasattuun esiintymislavaan, sillä olin odottanut jotain hieman pelkistetympää. Porrastetulla lavalla oli kaikenlaista tarinaan liittyvää rekvisiittaa aina kolaroidusta autosta sairaalan petiin. Oli suorastaan maaginen hetki kuulla ensimmäisen kappaleen alkavan. Luissa ja ytimissä asti tuntui siltä, ettei nyt oltu aivan tavanomaisella keikalla.

Jos ”The Human Equationiin” on helppo uppoutua levymuodossa, niin vieläkin mukaansa tempaavampaa tarinan todistaminen oli rock-oopperana. Laulajat eivät vain laulaneet, vaan todella eläytyivät rooleihinsa ja oli ilmiselvää, että harjoituksiin oli käytetty aikaa. Tähän voisi listata käytännössä kaikki laulajat, mutta nostetaan eläytymisensä puolesta esiin Mike Mills, jolla toki oli otollisen sekopäinen tuplarooli (Rage/Father) esitettävänään. Tästä päästäänkin siihen, että esityksen laulajakatras poikkesi hieman levyn vastaavasta. Devin Townsendia (Rage) ja Mikael Åkerfeldtia (Fear) ei lavalla näkynyt, eikä sattuneesta syystä myöskään edesmennyttä Mike Bakeria (Father). Vaikka Mills paikkasi Townsendia paremmin kuin hyvin, jotain tarvittavaa kieroutta jäi kuitenkin laulusoundista puuttumaan Bakerin isähahmoon verrattuna. Åkerfeldtia taas tuurasi yksi Lucassenin lempilaulajista, nimittäin Anneke van Giersbergen. Entinen The Gatheringin solisti suoriutui roolistaan teknisesti hyvin, mutta itse en päässyt koko esityksen aikana yli siitä, että rooliin olisi tarvittu miesääntä. Tottumiskysymyksiä kaiketi. Lucassen (Best friend) oli jättänyt oman roolinsa alun perin hip hop -ympyröistä tutulle Wudstikille, joka olikin kelpo kiinnitys, vaikka jäin vähän kaipaamaan Arjenin omaperäistä laulusoundia.

Pienestä nillityksestä huolimatta laulusuoritukset olivat pääosin erinomaisia. Kun Devon Graves (Pain) lauloi ”I am pain / I am the wound that never heals”, ei taatusti ainutkaan paikalla ollut jäänyt kylmäksi. Heather Findlay (Love) oli taas toiveikkuudessaan loistava vastapaino negatiivisemmille tunteille ja uhmakas Magnus Ekwall (Pride) varasti show:n useammassakin kohdassa. Päähahmoa esittänyttä James LaBrietä kävi välillä hieman sääliksi, kun tunteet kirjaimellisesti riepottelivat häntä ympäri lavaa. LaBrie piti kuitenkin homman hienosti kasassa ja osoitti että on huikean lauluäänensä lisäksi myös erinomainen esiintyjä. Ja tämä kommentti tulee arvostelijanrentulta, joka ei erityisemmin edes Dream Theaterista välitä. Päivän kovaäänisimmästä heavy-tykityksestä vastasi Irene Jansen (Passion), joka ei ainakaan tällä suorituksellaan jäänyt pätkääkään tunnetumman siskonsa varjoon. Volyymia löytyi sen verran reilusti, ettei äänentoisto välttynyt pieneltä särkemiseltä. Vastaavaa tapahtui myös mm. korkeimmissa viulu- ja kitaramelodioissa ja jossain vaiheessa rupesikin hieman harmittamaan että korvatulpat olivat jääneet kotiin.

Taustabändi rokkasi mallikelpoisesti, joskin lavalla tapahtui sen verran paljon laulajien osalta, että soitintaiteilijoita ei tullut kovin tarkasti seurattua kuin instrumentaalikohdissa. Välillä roolin varasti The Theater Equationia varten kasattu Epic Rock Choir, joka siirtyi ajoittain taustalta aivan lavan reunalle esittämään valikoituja teemoja. Levyn tarinankaarta oli hieman tauotettu reprise-tyyppisillä paluilla aiempiin kappaleisiin ja ratkaisu toimi mallikkaasti. Esitykseen oli myös lisätty tohtorin, hoitajan ja äidin roolit, joita ei alkuperäisessä levymuodossa kuulla. Vaikkei tällä ollutkaan suurta vaikutusta kokemukseen, oli se yhtä kaikki mukava kuriositeetti.

Konsertista voisi tarinoida vaikka pienen romaanin verran, mutta jätetään tämä kuitenkin tähän. Harvoin keikalla käydessä tulee koettua tuossa mittakaavassa kylmiä väreitä, saati silmien kostumista. Esitystä voidaankin pitää kaikilla mittareilla onnistuneena ja yleisön pitkällisistä loppuaplodeista päätellen myös muut paikalle saapuneet olivat samaa mieltä. Arjen on ilmoittanut Facebook-sivuillaan, että tapahtumasta on luvassa DVD-julkaisu, joka onkin pakkohankinta kaikille ayreonauteille sekä niille, jotka yhtyeestä kiinnostuivat esimerkiksi tämän vuodatuksen perusteella. Täytyy toivoa että Lucassenilla yhteistyökumppaneineen on jatkossakin intoa, aikaa ja resursseja jonkin vastaavan produktion toteuttamiseen. Sitä en jättäisi väliin mistään hinnasta.

Kirjoittanut: Tuomas Saari

Kuvat: Cristel Brouwer