The Used kesäkuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 21.4.2010

Yhdysvaltalainen The Used -rockyhtye saapuu konsertoimaan Helsingin Kaapelitehtaalle keskiviikkona 23. kesäkuuta. Konsertti on sallittu kaikenikäisille, alueelta löytyy erillinen anniskelualue yli 18-vuotialle. Liput konserttiin maksavat 29 euroa. Lipunmyynti alkaa Lippupalvelussa sekä Tiketissä keskiviikkona 28. huhtikuuta.

Suuressa suosiossa Suomessa oleva, radiolistat vallannut, the Used muodostui virallisesti vasta vuonna 2001, vaikka yhtyeen jäsenet olivat soittaneet aikaisemmin muissa kokoonpanoissa 1990-luvun alusta lähtien. Vuonna 2002 yhtye sai tietää, että bostonilainen bändi oli jo varannut nimen Used, joten he päättivät lisätä nimeensä etuliitteen The. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat alusta alkaen mukana olleet Bert McCracken, Jeph Howard, Quinn Allman sekä vuonna 2007 yhtyeeseen Branden Steineckertin tilalle liittynyt rumpali Dan Whitesides.

The Used julkaisi samaa nimeä kantavan debyyttialbuminsa kesällä 2002. Yhteensä neljä studioalbumia julkaisseen yhtyeen musiikkia on kuvailtu monin eri tavoin, muun muassa alternativeksi, emocoreksi, screamoksi, pop-rockiksi ja pop punkiksi. Viime vuonna julkaissulta yhtyeen tuoreimmalta Artwork -albumilta lohkaistiin Blood In My Hands -single, joka nousi rock-listojen kärkisijoille. The Usedin musiikkia on esillä myös Transformers -elokuvan sekä sen jatko-osan soundtrackeilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Used Helsingin Kaapelitehtaalla 23.6.2010
Ikäraja: S/K18
Hinta: 29 Eur
Ovet: 18:00
Liput: Lippupalvelu ja Tiketti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8 comments on “The Used kesäkuussa Suomeen”

  1. nyko

    Ei vissiin tuota k-24 -rajaa pidetä tuolla tuolloin? Ei sillä, että bändiä kuuntelisin (ainakaan vielä), mutta kuhan mietin.

  2. Teemu Hakala

    Keikan tiimoilta tulee varmaan piakkoin virallista tiedotetta jossa selviää tuokin asia.

  3. Miikka

    Keikka siis kaapelitehtaalla, ikärajaton. Erillinen anniskelualue. Liput 29 euroa. Myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä keskiviikkona 28.4.

  4. Arto Mäenpää

    Voi saatana! Tää keikka on kyllä aika pakko, ku Usedista joskus diggaillu paljoki :)

  5. nyko

    Hmm näköjään onkin Kaapelilla.. :–D Mitäköhän pirua oon lukenu oikein O_o

  6. Satsi

    Mistä tääkin tieto on repästy? Keikasta löydy mitään tietoa, ei bändin kotisivuilta, kaapelitehtaan sivuilta, tiketistä, lippupalvelusta tai livenatioinilta…

  7. dammit

    VOIVITJA! Nyt kyllä ottaa vanhan ihmisen sydämestä! Enpä tiennyt tätäkään päivää koskaan näkeväni.

  8. nyko

    Loppupeleissähän tää ei niin huonolta kuulostakkaan (= Saa nähdä jos innostuisi lähtemään, tosin keikalle lähtevät kaverit aika harvassa, mutta saa nyt nähdä.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat