Thrashia yli 30 vuoden kokemuksella – Arviossa Death Angelin ”Humanicide”

Yhdysvaltalainen thrash metal  -yhtye Death Angel on julkaissut järjestyksessään yhdeksännen pitkäsoittonsa ”Humaniciden” Nuclear Blastin kautta 31. toukokuuta 2019. Bändihän on ensimmäisen teoksensa ”The Ultra-Violencen” julkaissut jo vuonna 1987. Bändillä oli vuosina 1990–2004 tauko, jonka jälkeen se on ollut aktiivisesti toiminnassa. Mitään poikkeuksellisen uutta ”Humanicide” ei tuo Death Angelin repertuaariin. Albumi asettuukin hyvin jatkoksi kahdelle edelliselle levytykselle, antaen varmasti omalle kuulijakunnalleen juuri sen mitä he tältä yhtyeeltä odottavat.

”Humanicide” polkaistaan käyntiin sen nimikkokappaleella. Tunnelmallisen aloituksen jälkeen sahaavat riffit saavat menojalan välittömästi vipattamaan. Mark Oseguedan ärjyntä yhdistettynä tiukkaan riffittelyyn tuo välittömästi mieleen perinteisen 80-luvun thrash metalin, joka kuitenkin on miksattu kuulostamaan nykyaikaiselta. Tästä seikasta huolimatta ”Humanicidelta” löytyy todella paljon asennetta. Tahtia höllennetään vain paikoin, ja kuuntelukertoja lisäämällä albumi vain tuntuu lisäävään kierroksia.

Albumi etenee viihdyttävästi. Punk-viboja herättelevä sekä musiikkivideollakin varustettu ”I Came for Blood” tekee tietä hieman tahtia höllentävälle kappaleelle ”Immortal Behated”. Sekä albumin että itse Death Angelin perinteisestä tyylistä poiketen kappaleella on hidas, ilman säröä soitettu intro, johon kappale myös päättyy heleän pianon säestämänä. Kappale on mielestäni yksi albumin parhaista ja biisijärjestyksessä ehdottomasti oikealla paikallaan. Tätä seuraa odotetusti nopea, aggressiivinen sekä ennen kaikkea viihdyttävä ”Alive and Screaming”. Tästä eteenpäin albumi ottaa hieman takapakkia, loppupäästä löytyvät biisit eivät sinällään ole huonoja mutta levyn huimaan alkupuoliskoon verrattuna paljon heikompia. Albumin lopulta löytyvä ”Revelation Song” nostattaa ajoittain jopa yhteislaulufiiliksiä, muttei kuitenkaan mielestäni saavuta ihan täyttä potentiaaliaan, liekö hieman puinen äänimaailma syynä tähän. Levyltä löytyvä faneille suunnattu tarttuva ”The Pack” olisi yksinään ajanut saman asian.
Albumin sulkee tyydyttävästi viimeinen kappale ”Of Rats and Men”. Vielä tyydyttävämpi lopetus on varsinaisen levyn ulkopuolelle jäänyt bonusbiisi ”The Day I Walked Away”, joka olisi omasta mielestäni ehdottomasti pitänyt sisällyttää albumille kokonaisuutta ajatellen. Toisaalta näitä bonusraitoja löytyy nykyään lähes jokaiselta albumilta joten ne voisivat melkein yhtä hyvin olla mukana itse albumilla, ellei niitä ole säästetty juuri Japani-julkaisuja varten.

Kokonaisuudessaan ”Humanicide” osoittaa, että Death Angel soittaa edelleen vakuuttavaa thrash metalia pitkällä kokemuksella. Omaan makuuni edellinen pitkäsoitto ”The Evil Divide” vuodelta 2016 mähisee vielä paremmin, mutta ei tällä julkaisulla mitenkään epäonnistuttu. Sävellyskynä on ollut sopivassa terässä eikä itse biiseissä ole sinällään mitään vikaa, vaikka muutaman niistä karsisinkin pois kokonaiskokemuksen parantamiseksi. Suurin kompastuskivi tällä albumilla kuitenkin on sen äänimaailma, joka on valitettavan puinen ja estää musiikkia hengittämästä. Aiemmin mainitsin musiikkityylin edustavan perinteistä thrashia nykypäivän soundeilla. Kunpa käsissä vain olisi levy, joka olisi perinteistä thrashia perinteisillä soundeilla.

Tähän mennessä (noin kaksi viikkoa julkaisusta) ”Humanicide” on saanut varsin hyvän vastaanoton. Albumia on tituleerattu bändin parhaaksi tuotokseksi, sekä joissain yhteyksissä jopa tähän mennessä vuoden kovimmaksi albumiksi. Vaikka allekirjoittanutta tuo äänimaailma syökin, kannattaa tämä thrash-veteraanien viimeisin ottaa ehdottomasti kuunteluun. Vielä 30 vuoden jälkeen Death Angel rankaisee edelleen!

8/10

Kappalelista:

1. Humanicide
2. Divine Defector
3. Aggressor
4. I Came for Blood
5. Immortal Behated
6. Alive and Screaming
7. The Pack
8. Ghost of Me
9. Revelation Song
10. Of Rats and Men
11. The Day I Walked Away (Bonus)

Kommentoi julkaisua