Thy Art is Murderin piti saapua Helsinkiin, mutta The Mosh Lives -homma pistettiin pakettiin ilman esiintymisen esiintymistä. Helsingin keikkaa odotettiin täpinöissä, mutta niin on odotettu myös ”Holy War” -albumia, joka on yhtyeen kolmas täyspitkä. Luvassa on jälleen kivenkovaa, kiitettävästi toteutettua mättöä. Levy julkaistaan 26. kesäkuuta UNFD:n ja Nuclear Blastin kautta.

Jo heti alussa kuulee, että kyseessä on puhdastakin puhtaampaa deathcorea. Mitään vivahteita levyllä ei juurikaan ole, vaan asiaan mennään suoraan ja asiassa myös pysytään läpi levyn. Siitä huolimatta, että levy on pääasiallisesti juurikin sitä itseään – mättöä – pientä tunnelmallisuutta kappaleista ei ole unohdettu. Tämä tunnelmallisuudenhakuisuus tai -halukkuus tekee joistakin kappaleista erittäin mukavia kuunneltavia, koska vokalisti Chris McMahonin mörinät ovat etenkin breakdowneissa suorastaan saatanallisia. Kappaleet antavat hyviä viboja negatiivisuudellaan ja erikoisuudellaan. Erikoisuudella en kuitenkaan tarkoita mitään ylenpalttista sekamelskaa, jossa tahtilajit vaihtuvat kuin meteorologien sääennusteet, vaan jopa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla edes hiukan rytmitajuinen kuuntelija osaa suurin piirtein ennustaa esimerkiksi fillin jälkeisen vauhdin tai breakdownin alun. Etenkin nimikkokappale ”Holy War” tarjoaa juuri tätä hullaannuttavaa stereotyyppien ja outouksien yhdistelyä. Ihan kuin kyseistä kappaletta kirjoitettaessa olisi mietitty, mikä se sellainen biisi on, jossa ei ole sooloa.

Ei tältä levyltä silti sooloja pidä odottaa, vaikka monista biiseistä taidokkuutta löytyykin – jossakin määrin myös Andy Marshin tiluttelujen merkeissä. Rumputyöskentely on jo sitä luokkaa, että sitä voisi kuunnella ilman muuta bändiä, ja sama kieltämättä pätee myös herra McMahonin mörinöihin. Yksi asia tällä levyllä vaatii kyllä kaikki palaset – nimittäin kuolettavat breakdownit. On ne sen verran kovin asein pistetty kokoon, että jonkin puuttuminen olisi kuin suklaan nautiskelu: muutama pala tekee vain vihaiseksi, kun taas koko levyllinen synnyttää endorfiinia, dopamiinia sun muita euforiaa tuottavia välittäjäaineita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Holy War” on siinä mielessä myönteisesti kummallinen, että avausraita, nimikkokappale ja viimeinen biisi ovat tämän levyn voittajat. Levy on suht’ kompakti, ja vaikka kuva levyn kannesta lopulta vaihdettiinkin, ”Holy War” on ehdoton ostos tämän genren rakastajille.

9/10

Kappalelista:

1. Absolute Genocide
2. Light Bearer
3. Holy War
4. Coffin Dragger
5. Fur and Claw
6. Deliver Us to Evil
7. Emptiness
8. Violent Reckoning
9. Child of Sorrow
10. Naked and Cold

https://www.facebook.com/thyartismurder

Arvostelu: Ville Raitio