Thy Row’n debyyttialbumi on täyslaidallinen terävää hard rockia – arviossa ”Unchained”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 2.11.2021

Vuonna 2017 perustettu Thy Row julkaisi kaksi vuotta sitten itsenäisesti nimikko-EP:n, joka saavutti ”The Round” -singlen kautta hyvin näkyvyyttä. Kyseinen kappale löytyy yhtyeen debyyttialbumiltakin, ja on saanut seurakseen yhdeksän muuta kappaletta, jotka antavat Thy Row’sta soundista entistä monipuolisemman ja kattavamman käsityksen.

Thy Row’n äänimaisema on hyvin kitaravetoista, kuten hard rockin kuuluukin olla. Teräviä riffejä ilmoille päästävät kitaristit Jussi Laulainen ja Ville Vase, kun basisti Juho Jokimies ja rumpali Teemu Laitinen rakentavat ulosannille murjovan ja tarttuvan perustan. Vaikka Thy Row’n soundi rakentuu pitkälti instrumenttien varaan, on myös vokalisti Mikael Salon ääni hyvin keskeisessä osassa. Salo vaikuttaa Thy Row’n lisäksi Metal De Facton, Dyecrestin ja Everfrostin riveissä, joiden kautta hänen kyvykästä laulamistaan voi myös ihastella.

”Unchained”-albumilla huomioni kiinnittyy nimenomaan Salon äänenkäyttöön ja sen sävyyn. Thy Row’n kanssa Salo laulaa aikaisempaa vihaisemmin ja nostaa esiin rockille sopivaa, rosoisempaa äänenkäyttöä. Erilainen äänenkäyttö antaa väistämättä uuden näkökulman vokalistin kykyihin ja alleviivaa jälleen ajatusta, että Salo lukeutuu yhdeksi kyvykkäimmäksi suomalaiseksi hevi- ja rock-laulajaksi.

Mitä tulee itse ”Unchainedin” sisältöön, on se äärimmilleen viritettyä ja hallittua hard rockia. Kappaleiden välillä ei ole radikaaleja eroja ja ne muodostavat eheän kokonaisuuden. Pitkäsoitto alkaa ”Road Goes On” ja ”The Round” -kappaleiden luomalla, turboahdetulla imulla, joka pitää kuulijan otteessaan. Nimikkokappale sekä ”Horizons” raottavat hienosti Thy Row’n ilmavampaa ilmaisua sekä Salon pehmeämpää tulkintaa. Vastaavasti ”Down On My Knees” on albumin kevein teos, jolla Thy Row todistaa kykenevänsä uskottavasti myös harmonisempaan ulosantiin.

Thy Row’n sydän sykkii vahvasti hard rockille, se tulee täydellisesti selväksi debyyttialbumilla. Pitkäsoiton loppuun sijoitetut kolme ”The Downfall” -osaa nivovat kokonaisuuden hienosti yhteen erilaisilla sovituksillaan: Ensimmäinen edustaa suoraviivaista antia, toinen osa on enemmän kallellaan teatraalisempaan ulkoasuun, kun kolmas osa on tunnelmaltaan painostavin ja synkin. Syykin selviää sanoituksia tutkiessa: kappaleella käsitellään muistisairauden myötä tapahtuvaa minuuden unohtamista.

Päätöskappale, ”The Downfall, Part 3: Fragments Of Memory” ei ole teemansa suhteen mikään iloinen lopetus, mutta puhutteleva ja tunnelmaltaan kaunis. Samalla se tuo lisää syvyyttä albumille, joka loistaa raivokkaan energisen ulosannin puolesta. Thy Row’n debyytti on kokonaisuutena vahva teos, jota ei voi syyttää löysäilystä. Jos albumilta jotain voi jäädä kaipaamaan, niin ehkä yhtä tai kahta yllättävää kappaletta lisää. Kuitenkin, kaikkinensa ”Unchained” on vakuuttava pelinavaus, joka toivon mukanaan saa jatkoa lähitulevaisuudessa.

8½/10

Kappalelista:

  1. Road Goes On
  2. The Round
  3. Unchained
  4. Horizons
  5. Hidebound
  6. Just Fine
  7. Down On My Knees
  8. The Downfall, Part 1: Killing All Inside
  9. The Downfall, Part 2: Beyond Reason
  10. The Downfall, Part 3: Fragments Of Memory

Thy Row Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen