Tikkurila Festivaali juhli 10-vuotissynttäreitään lähes 30 000 osallistujan voimin
10 vuotta täyttänyt Tikkurila Festivaali juhli 18.-20.7. Hiekkaharjun liikuntapuistossa lähes 30 000 osallistujan voimin synttäreitään. Lavalla nähtiin joukko kotimaisen musiikin eturivin tähtiä, jotka viihdyttivät juhlakansaa.
Tikkurila Festivaalin 10-vuotissynttärit avasi torstaina Vantaan oma megatähti Käärijä, jonka jälkeen lavalle nousivat paluun tehnyt Kwan, Kaija Koo, SANNI, Gasellit, Vesterinen Yhtyeineen sekä illan päättänyt JVG.
Viikonlopun esiintyjäkattaukseen kuuluivat muun muassa Suomen kärkinimiin lukeutuvat Bess, Juha Tapio, Blind Channel ja KUUMAA. Suuri synttäriyleisö pääsi nauttimaan myös Sexmanen, Ellinooran ja Been keikoista.
Tikkurila Festivaalin 10-vuotissynttärit päättävät lauantai-iltana esiintyvät Anssi Kela, Jenni Vartiainen, Karri Koira sekä viimeisenä esiintyjänä nähtävä Apulanta.
Yhteensä Tikkurila Festivaaleilla esiintyi 24 artistia ja yhtyettä.
”Tikkurila Festivaali vietettiin jälleen iloisissa tunnelmissa, eikä kesäiset sadekuurot onnistuneet lannistamaan synttärijuhlijoiden festarifiilistä. Synttärivuoden uutuus Discokontti saavutti suuren suosion, ja houkutteli kävijöitä tanssimaan keikkojen ohella”, kertoo Nelonen Media Liven tuotantopäällikkö Hanna Kaukoniemi.
Tikkurila Festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna 17.-19.7.2025. Artistijulkistuksia on luvassa syksyn ja alkutalven aikana, jolloin myös lipunmyynti alkaa.