Tim Lambesis löysi metalcoren kadonneet pallit ja otti ne puristusotteeseen – arviossa As I Lay Dyingin ”Shaped By Fire”
Suokaa tämä yksi turhan miehinen ilmaus, mutta se on tämän tapauksen kohdalla osuvin iskulause, jolla kuvailla: metalcorella on taas pallit. Ne tippuivat jonnekin Phil Labonten pyssypsykoosien ja Howard Jonesin bändinvaihdon välimaastoon. Metalcoresta genrenä tuli huippukohdan saavuttamisen jälkeen naaman irvistämään saava kirosana ja edgyjä asennepaitoja teineille myyvää saman vanhan kierrätystä. Siitä tuli kevyempää ja radioystävällisempää, ja kaikki temput kun oltiin jo nähty, kiinnostus hiipui. Sama kävi metallille yleisesti noina aikoina, ja kirous on väistämätön, oli genre mikä tahansa. Pidän omissa kirjoissani All That Remainsin ”Overcome”-levyä viimeisenä hyvänä metalcorelättynä tuolta ajanjaksolta. Tuoreemmista bändeistä vain Architects on saanut huomioni kiinnitettyä parilla alkupään levyllään, joten jo oli aikakin, että genren yksi vahvimmista hahmoista sai sotkunsa selvitettyä, ja vanha bändi otti keulakuvansa takaisin. Oli muuten väsynyt laastaribändi se ukkojen väliprojekti, jonka nimeä ei edes äkkiä saa mieleensä. As I Lay Dyingin seitsemäs täyspitkä, debyytti Nuclear Blastin tallissa, kantaa nimeä ”Shaped By Fire”. Lambesiksen Timin haukkarit ovat jälleen pumpissa, ja meininki ei ole yhtään väsynyttä!
Mainos päättyy
Introraidan jälkeen käyntiin pärähtävä ”Blinded” iskee pöytään sen verran tiukkaa asiaa, että epäilykset bändin yleiskunnosta ja sävelkynästä voi heittää romukoppaan sinne Attilan, A Day To Rememberin ja Asking Alexandrian seuraksi. Vauhti hiipuu vain hetkeksi joidenkin biisien introissa, muuten tempo ja energia pidetään korkealla. Puhtaat laulut voivat olla levyn ainut kompastuskivi, sillä genrelle ominainen kertosäehoilottaminen käy vuosien jälkeen välillä puuduttavaksi. ”My Own Grave” on tyyppiesimerkki hyvin tehdystä metalcore-kappaleesta, joka ei turhia himmaile tai kosiskele mihinkään suuntaan. Kaikki oleelliset elementit löytyvät, ja jokaiselle osalle on perusteltu sija. Musiikki on siis vahvasti iskevää, anteeksipyytelemätöntä ja kaikin puolin energistä. Vuosien tauko teki hyvää, ja kaikesta PR-hevonpaskasta selvittiin. Levyn ensikuuntelun jälkeen en nimennyt yhtäkään biisiä huonoksi, mikä on erittäin harvinaista. San Diegon äijät onnistuivat paluussaan yli odotusten, tehkääpä perässä.
Vielä kun saataisiin AILD Suomeen keikalle, näkisivät nykyteinit otsatukkansa alta, miten sitä vihaista metalcorea oikein soitetaan. Harmiksemme kiertuelistassa ovat jälleen kaikki muut Pohjoismaat Suomea lukuun ottamatta.
9/10
Kappalelista:
1. Burn to Emerge
2. Blinded
3. Shaped By Fire
4. Undertow
5. Torn Between
6. Gatekeeper
7. The Wreckage
8. My Own Grave
9. Take What’s Left
10. Redefined
11. Only After We Have Fallen
12. The Toll It Takes
Mainos päättyy
