Toimittajat ovat kertoneet mielipiteensä – tässä ovat vuoden 2021 parhaat albumit

Kirjoittanut Toimitus - 22.12.2021

On jälleen se aika vuodesta, kun toimittajat listaavat kuluneen vuoden suosikkialbuminsa. Alla Kaaoszinen toimittajien valinnat sekä perustelut valintoihin.

Arto Mäenpää

  1. Jinjer – Wallflowers
    Ukrainan metalliylpeys Jinjer on parantanut lentoaan albumi albumilta, eikä ”Wallflowers” ole poikkeus. Ehdottomasti yhtyeen uran kypsin ja samalla myös paras albumi kokonaisuutena. Mielestäni vuoden 2021 parhaimpia albumeita.
  2. Spiritbox – Eternal Blue
    Vuoden parhaimmasta debyyttialbumista vastaa tänä vuonna kanadalainen laulaja Courtney LaPlanten kipparoima metalcore-yhtye Spiritbox. Yhtye ehti nostaa odotukset debyytin osalta melkoisen korkealle erittäin lupaavilla pienemmillä julkaisuilla. Debyyttialbumi lunasti kuin lunastikin kaikki siihen kohdistuneet odotukset. Kuunnelkaapa vaikka kappaleet ”Circle With Me” sekä ”Hurt You”, jos ette usko.
  3. Bodom After Midnight – Paint The Sky With Blood (EP)
    Vuosi 2021 ei alkanut iloisissa merkeissä, kun saimme tiedon Alexi Laihon, yhden kotimaan merkittävimmistä muusikoista, siirtymisestä ajasta ikuisuuteen. Laiho ehti kuitenkin ennen kuolemaansa vierailla uuden yhtyeensä Bodom After Midnightin kanssa studiossa nauhoittamassa kaksi täysin uutta kappaletta sekä yhden Dissection-coverin. Kappaleiden oli määrä näyttää suunta uudelle yhtyeelle. Valitettavasti emme tule saamaan bändiltä enempää kappaleita. BAMin EP on omissa papereissani parasta Laihoa vuosiin, ja samalla myös vuoden 2021 paras EP. Harmi, ettei tällaista herkkua saada enempää, koska potentiaalia olisi ollut vaikka mihin.
  4. Swallow The Sun – Moonflowers
    Swallow The Sun on yhtye, jonka uraa on tullut seurattua aina ”Ghosts Of Loss” -albumista lähtien eli lähes koko yhtyeen uran ajan. Yhtyeen kappaleista vastaavalla Juha Raiviolla on ollut aina uskomaton taito yhdistää synkkyys ja melankolia toisiinsa saumattomasti. Mielestäni ”Moonflowers” on yhtyeen uran parhain albumi kokonaisuutena. Paras kotimainen metallialbumi vuodelta 2021.
  5. Cannibal Corpse – Violence Unimagined
    Floridan death metal -ylpeys Cannibal Corpse on kuin vanha viini, joka vain paranee vuosi vuodelta. Kitaristi Erik Rutanin mukaantulo yhtyeeseen sai ilmeisesti bändiin lisää potkua, ja ”Violence Unimagined” on heittämällä paras death metal -albumi vuodelta 2021.
  6. Lorna Shore – ….And I Return To Nothingness (EP)
    Lorna Shore on noussut raketin lailla deathcoren parhaimpien yhtyeiden joukkoon, ja ”….And I Return To Nothingness” -EP on oiva osoitus siitä, miltä bändi voi parhaimmillaan kuulostaa – erittäin tiukkoja riffejä yhdistettynä laulaja Will Ramosin suorastaan demonimaisiin tulkintoihin. Vesi kielellä odottelen bändin seuraavaa täyspitkää, jonka pitäisi ilmestyä keväällä 2022.
  7. Gojira – Fortitude
    Ranskalainen progressiivisen metallin mestari tuli, koitti ja voitti. Gojira on julkaissut viimeisinä vuosina erittäin laadukkaita albumeita, eikä ”Fortitude” ole poikkeus. Erittäin kova kiekko, ja mielestäni progressiivisen metallin vuoden 2021 paras albumi, vaikken olekaan genren suurkuluttaja.
  8. The Devil Wears Prada – ZII (EP)
    The Devil Wears Prada vaihtoi zombie-vaihteen silmään, ja lopputuloksena syntyi jälleen erittäin raskas ja hyvin viihdyttävä kokonaisuus. Olen aina tykännyt yhtyeen raskaammasta tuotannosta, joten tämä EP osui ja upposi täydellisesti, sillä siltä ei niitä kuuluisia heikkoja hetkiä löydy.
  9. Architects – For Those Who Wish To Exist
    Architects lukeutuu metalcoren innovatiivisimpiin yhteisiin, ja ”For Those Who Wish To Exist” on erittäin väkevä ja raikas kokonaisuus. Ei yhtye ole tokikaan keksimässä pyörää uudelleen, koska sen oma uniikki soundi riittää erottamaan sen edukseen muista genren edustajista. ”For Those Who Wish To Exist” ei yllä aivan lähes täydellisen edeltäjänsä ”Holy Hellin” tasolle mutta on silti omassa genressään vuoden parhaimpia levytyksiä ja osoitus siitä, että yhtyeen kirjoituskynä on yhä terässä.
  10. Orbit Culture – Shaman (EP)
    En tiedä, johtuuko se korona-ajasta vai mistä, mutta jostain syystä tämän vuoden onnistuneimmat julkaisut ovat omalla kohdallani olleet pitkälti levyä lyhyemmät EP-formaatit. Ruotsalainen progressiivista metallia soittava Orbit Culture on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen, ja ”Shaman”-EP oli täydellinen välipala yhtyeen ensi vuonna ilmestyvää seuraavaa albumia odotellessa. Mikäli bändi pysyy pystyssä ja jatkaa yhtä vahvojen kokonaisuuksien julkaisua, tullaan se joskus näkemään vielä suurien metallifestivaalien lauteilla viimeisten pääesiintyjen joukossa.

    Kunniamaininnat:
    Iron Maiden – Senjutsu
    Moon Shot – Confession
    Mercury Circle – Killing Moons
    Carcass – Torn Arteries
    Cradle Of Filth – Existence Is Futile
    Arion – Vultures Die Alone
    Volbeat – Servant Of The Mind
    KK’s Priest – Sermon of The Sinner
    Bullet For My Valentine – Bullet For My Valentine

Santtu Paananen

King Gizzard & The Lizard Wizard - Butterfly 3000
  1. King Gizzard & The Lizard Wizard – Butterfly 3000
    Australialaiset, genrejen suhteen kaikkiruokaiset progeilijat julkaisivat kesällä 2021 uuden levynsä, joka vei saundia aiempaa enemmän synapopin suuntaan unohtamatta kuitenkaan progejuuria. Lopputulos oli polyrytminen, pehmeä ja hyväntuulinen tuotos, joka nousi yhdeksi suosikiksi bändin kohtuuttoman laajasta diskografiasta. Todellinen koronasynkistelystä vapautumisen levy. “I no longer fear the interior people”.
  2. Between The Buried And Me – Colors II
    Kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni kaikkien aikojen suosikkilevyn jatko-osa, “Colors II”. Levy on musiikillinen matka, värikäs, äkkiväärä ja virkistävä, joskin myös jonkin verran ylipitkä. Bändi koetteli ja ylitti jälleen omia rajojaan, vaikka ykkösosan korkeuksiin ei aivan ylletä. Korona-lockdowneihin vetäytymisen aikaansaamia, hienoja seurauksia.
  3. Eevil Stöö – Marsipan Wave
    Eevil Stöö on paukuttanut uutta tuotantoa kiihtyvällä tahdilla viime vuonna. Laatu on vaihdellut, mutta täysiä huteja ei ole tullut. Uusin sooloalbumi “Marsipan Wave” on Eevil Stöön paras julkaisu “Iso Vauva Jeesuksen” jälkeen. Tyyli on muuttunut aiemmasta hieman valoisammaksi. Äänenmuunninta kuullaan vähemmän, ja biittien tunnelmat ovat vähemmän horrorcorea ja enemmänkin uneliaita. Eevil Stöö on myös kovimmassa lyyrisessä terässään ehkä koskaan.
  4. Trophy Scars – Astral Pariah
    Yhdysvaltalainen Trophy Scars kohahdutti vuoden 2014 tarinalevyllään “Holy Vacants”, joka perustui keulahahmon luomaan 45-sivuiseen käsikirjoitukseen. Kokonaisuus oli tarkoin harkittu Magnum Opus enkeleiden tappamisesta, kuolemattomuudesta ja sydänsurusta. Bändi julkaisi syyskuussa uutukaisensa “Astral Pariahin”, joka on jälleen tarinavetoinen kokonaisuus mutta aiempaa tiiviimpi paketti. Noin puolituntinen albumi kertoo tarinan perhemurhasta ja kaunasta rock-, kantri- ja blues-vaikutteiselle moniulotteiselle musiikilliselle taustalle. Levynä hieman hidas aukeamaan mutta parhaimmillaan iskee kylkiluiden väliin ja kyynelkanaviin brutaalilla kauneudellaan.
  5. The Vintage Caravan – Monuments
    Islantilainen nostalgiaprogebändi The Vintage Caravan laittoi keväällä ulos “Monumentsin”, joka oli pidentyvän päivän ja väistyvän talven aikaan sopiva soundtrack. Islantilaispumpulla on energiaa ja iloa soitossaan, ja levy on muutamaa heikompaa raitaa lukuun ottamatta eri vahva kokonaisuus. Erityisesti sinkkulohkaisu “Crystallized” vakuutti: kappaleen uljaaseen kertsiin ja vänkään c-osaan ei tunnu kyllästyvän koskaan.
  6. Jesse Markin – NOIR
    Suomalainen Jesse Markin on noussut nopeasti suureen suosioon ansaittuaan mainiolla debyytillään Emma-tunnustuksiakin. Uusin levy on genrehybridi, jolla räppivaikutteet kuuluvat edelleen. Mukana on rockia, soulia ja tyylejä, joita on vaikea lähteä kuvailemaan. Saundimaailma on toteutettu hämmästyttävän hyvin, ja levyn kuunteleminen on kuuloluille puhdasta aistinautintoa. Kuppi teetä, hyvä asento nojatuolista ja “NOIR”.
  7. Rivers Of Nihil – The Work
    Annoin arviossa ensimmäisen täyden kymppini Rivers Of Nihilin uusimmalle. Kehaisin levyä mestariteokseksi, enkä ole päätöstäni epäillyt. Tech death -juurilta lähtenyt bändi julkaisi levyn, jolla tunnelmat vaihtelevat kuin progelevyllä konsanaan. Variaatiota löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta “The Work” nivoutuu silti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Levyltä on vaikea nostaa yksittäisiä kohokohtia, koska levy on sellaisia täynnä.
  8. Thy Catafalque – Vadak
    Unkarilainen Thy Catafalque on elänyt tuotteliaita vuosia. Vuoden 2020 “Naiv” oli lapsellisen leikkisä mutta samalla hillitty ja hieno teos. “Vadak” jatkaa samoilla jalanjäljillä, tällä kertaa hieman synkemmissä tunnelmissa. Bändin juuret ovat post-black metalissa, mikä kuuluu levyn sävyissä. Keulahahmon viehtymys synkeän ja leikkisän yhdistämiseen on todella virkistävää. “Vadak” ei ihan yllä “Naivin” loistoon mutta on yksi vuoden 2021 mielenkiintoisimpia avantgardemetallin julkaisuja.
  9. Mastodon – Hushed And Grim
    Jenkkiläinen progestoner-jyrä on tuttu, pari kertaa livenäkin näkemäni yhtye, joka ei ollut vain koskaan iskenyt erityisen syvälle. “Hushed And Grim” muutti suhtautumiseni Mastodoniin. 86 minuutin järkäle on laadukas paketti, jolta ei löydä fillereitä. Levy pursuaa tunnetta ja energiaa, ja omalla kohdallani suurin kliimaksi oli puolivälin tuntumille sijoittuva “Skeleton Of Splendor”. Pysäyttävä elämys.
  10. Ursus Factory – Onnellinen sukupolvi
    Ursus Factoryn hyväntuulista energiaa on vaikeaa vihata. Kesällä 2021 julkaistu “Onnellinen sukupolvi” keskittyy melodioihin aiempaakin vahvemmin. Ursuksen uusin on lääkettä kyynisyyttä vastaan, ja myös täydellistä musiikkia autoiluun. “Stadin kesä” on Rage Against the Machine -vaikutteissaan mahtavaa, humoristista räimettä. “Miettusen paku” on taas sen tason kesärallatus, että sukat pyörivät sandaaleissa.

Rudi Peltonen

  1. Gaahls Wyrd – The Humming Mountain
    Yleensä tapanani ei ole ollut nostaa vuoden kärkikastiin EP:itä, mutta tämä vuosi tuo siihen ehdottomasti poikkeuksen. Gaahls Wyrdin “The Humming Mountain” on ollut itselleni ehdottomasti loppuvuoden kuunnelluin julkaisu. Tämä on yksinkertaisesti kaunista ja voisi sanoa, että jopa lumoavaa. EP ujuttaa aivoihin kirkkaita mielikuvia Bergenin seitsemältä vuorelta. Toivottavasti pian saadaan myös bändin kokopitkä kuultavaksi.
  2. Archgoat – Worship the Eternal Darkness
    Pari vuotta sitten 3-kymppisiään juhlistanut Archgoat sai uuden levynsä julki vielä tämän vuoden puolella. Edellisellä levyllään bändi osui niin napakymppiin, että tätä uutuutta odotin pienellä pelolla. Mutta turhahan se pelko oli: taas mennään sata lasissa, ja Archgoat ansaitsee ehdottomasti paikkansa tämän listan kärkipaikoilla.
  3. Malignament – Hypocrisis Absolution
    Vuoden 2021 ehkä suurimmasta yllätyksestä vastasi kotimainen Malignament, jonka debyyttilevy on ehtaa kotimaista black metalia. Tästä bändistä tullaan toivottavasti kuulemaan vielä paljon lisää tulevaisuudessa, koska se jo ensivuosinaan saa aikaiseksi tällaista jälkeä.
  4. Helheim – Woduridar
    Helheim palaa uutuuslevyllään ajassa taaksepäin, ja olinkin iloisesti yllättynyt siitä, miten rujolta tämä levy kuulostaa. Yhtye ei ole jäänyt paikalleen, vaan jokaisella levyllä se on tuonut mukaan jotain uutta. Tämä “paluu menneisyyteen” on yksinkertaisesti onnistunut kokonaisuus.
  5. Iron Maiden – Senjutsu
    Osaavatpa nämä vanhat herratkin tuoda iloa maailmaan. Iron Maiden julkaisi tänä vuonna jo 17. studiolevynsä, ja kaikesta epäilystä huolimatta tarjolla on hieno kokonaisuus. Levyllä on kuultavissa kaikuja yhtyeen menneiltä levyiltä, mutta samalla sopivasti tuoreutta.
  6. Mustan Kuun Lapset – Kruunu
    Vaikka Mustan Kuun Lasten helmikuussa ilmestynyt “Kruunu” sisältääkin jo aikaisemmin kuultuja biisejä, ei tätä voi olla mainitsematta vuoden parhaimmistossa. Akustiset versiot klassikoista toimivat sen verran hyvin, että varmaan vasta kolmannella kuuntelukerralla niitä pystyi kuuntelemaan ilman, että tarvitsi kaivella roskia silmistä.
  7. Einherjer – North Star
    Norjalainen viikinki/pakanametalli on selvästi osoittanut tänä vuonna voimansa. Einherjerin yhdeksäs studiolevy kulkee bändille ominaisesti myyttisillä poluilla, eikä se tässä tapauksessa ole ainakaan huono asia.
  8. Hypocrisy – Worship
    Tiukkaakin tiukempaa riffittelyä ja ruotsalaiselle death metalille ominaista paahtoa – mitäpä muuta oikeastaan hyvään levyyn tarvitsee. Herra Tägtgren näyttää jälleen kerran tällä levyllä, miten osutaan ainakin aika lähelle kultasuonta.
  9. Prestige – Reveal the Ravage
    Kylläpä tätä levyä saikin odottaa! Nimittäin tuollaiset 29 vuotta. Kun Prestige joitain vuosia sitten aktivoitui uudelleen Speed Metal Partyjensä kanssa, saattoi uudesta levystä vain salaa haaveilla. Mutta tänä vuonna sellainen oikeasti saatiin käteen. Eikä bändi ole vuosikymmenten aikana ainakaan hidastanut menoaan. Pieniä Slayer-viboja jotkin biisit tuovat mieleen, eikä se minua ainakaan haittaa. Toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa ihan yhtä kauan.
  10. Isengrim – Maailmantappaja
    Kouvolalainen Isengrim on jotenkin onnistunut pysyttelemään isompien kotimaisten black metal -nimien varjoissa, mutta toivottavasti tämä levy tuo asiaan muutoksen. Marraskuussa julkaistu yhtyeen kolmoslätty on hieno osoitus bändin tulkinnan vahvuudesta. Folk-elementit höystävät oivasti yhtyeen musiikkia. Bändi on ansainnut paikkansa vuoden onnistujien joukossa.

    Bubbling under:
    Demonztrator – Sinister Forces of Hatred
    Tyrantti – Orjaplaneetta
    Sielunvihollinen – Teloituskäsky
    Hate – Rugia
    Mork – Katedralen
    Accept – Too Mean to Die

Ilona Pakarinen

  1. Mercury Circle – Killing Moons
    Tämä Jaani Peuhun luotsaaman superkokoonpanon debyyttialbumi häikäisee taiteellisuudellaan ja on mielestäni kiistatta tämän vuoden albumi. ”Killing Moons” on  kontrastinen vuoropuhelu pimeyden ja valon välillä. Kokonaisuus on yllätyksellinen, eikä siitä puutu mielikuvitusta. Tätä on taide.
  2. Atlas – Ukko
    Suomalaisen metalcore-yhtye Atlaksen toinen albumi ”Ukko” maalaa luonnonläheistä maailmankuvaa, jonka juuret ovat syvällä ”pohjoisuuden” maaperässä. Levyllä vallitseva pohjoisen kylmyys ja melankolisuus on toteutettu täydellisen rehellisesti. Kappale toisensa perään koskettaa omalla, ennenkuulumattoman riipaisevalla tavallaan jättäen sydämen pakahtumaan vereslihalle.
  3. Swallow The Sun – Moonflowers
    Swallow The Sunin uusin pitkäsoitto ”Moonflowers” jatkaa yhtyeen tietä suomalaisen melankolian sanansaattajana ja tunnelmoinnin mestarina. ”Moonflowers” pitää sisällään tämän vuoden kauneimmat melodiat maalaten samalla rujon karua maailmankuvaa.
  4. Paradise Lost – At The Mill
    Vallitsevasta maailmantilanteesta johtuen on tämäkin vuosi ollut livestreamien kulta-aikaa. ”At The Mill” on kokonaisuudessaan hieno livestream, joka on toteutettu uskollisena bändin rehellisen rosoiselle tyylille. Hyvin pelkistetty ja pääosin harmaa The Mill Nightclubin ympäristö toimii hyvin yhtyeen musiikin kanssa. Tätä harmautta värittää vain muutama metri neonväristä sähköteippiä, joka on juuri se tarvittava väriläiskä, jota tehdasmainen atmosfääri kaipaa. Settilistassa kuullaan monen monta klassikkoa toisensa perään maailman ensi-iltoja unohtamatta.
  5. Swallow The Sun – 20 Years Of Gloom Beauty And Despair – Live In Helsinki
    Myös seuraavan sijan listallani saa livetaltionnin pohjalta toteutettu albumi. Tämä Swallow The Sunin 20-vuotista uraa juhlistava kokonaisuus on jäänyt minulle henkilökohtaisesti mieleen sen jäädessä viimeiseksi klubikeikaksi, jonka olen saanut yleisön mukana nauttia. Albumi pureutuu loputtoman lohduttomuuden ja sydänverellä vuodatetun tunnelmoinnin ytimeen yhtyeen karun kauniilla tyylillä.
  6. Katatonia – Mnemosynean
    ”Mnemosynean” juhlistaa yhtyeen uraa kolmella eri vuosikymmenellä ja pitää sisällään aimo annoksen harvinaisuuksia, bonusraitoja ja albumien B-puolia. Pidin albumia yhtenä tämän vuoden odotetuimpana julkaisuna, eikä Katatonia pettänyt faniaan tälläkään kertaa. Mielestäni yhtyeen hienous pilee sen tavassa synkistellä äärimmäisen kauniilla tavalla, ja se toimii hyvin tämän kokonaisuuden keskiönä.
  7. Evanescence – The Bitter Truth
    Yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen tämä metallimaailman jätti tuli takaisin kuin Feenix-lintu uuden ”The Bitter Truth” -albumin saattelemana. Yhytyeellä on minulle hyvin nostalginen merkitys, ja mielestäni tämä nostalgian havinaa sisältävä albumi teki juuri sen mitä piti. Se otti paikkansa yhtenä metallimaailman suurimpana yhtyeenä – uskollisena mahtipontiselle tyylilleen ja sisällyttäen kappaleisiin täydellisen draaman kaaren.
  8. Split Iris – Fog EP
    Raumalaisen metalcore-yhtyeen Split Iriksen EP on mielestäni lunastanut paikkansa listalla. ”Fog” jää mieleeni mielenkiintoisena ja raikkaana kokonaisuutena. Modernia metallia on yhdistetty luovasti hetkellisesti jopa hyvin abstraktiin metalcoreen. EP irrottaa kuulijan todellisuudesta vahvalla otteellaan. Niinpä koko kokemus onkin hyvä kiteyttää EP:n päätösraidan sanoihin ”todellisuus meiltä unohtui”.
  9. Seven Spires – Gods Of Debauchery
    Yhdysvaltalaisen Seven Spiresin kolmas albumi on kuin elokuvaa. ”Gods Of Debauchery” on hyvin elokuvamainen kokonaisuus, jonka kohtauksia on ilo kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen.  Vaikka albumi pitää sisällään monia synkkiä epätoivon hetkiä, on tarkoitusperät kuitenkin läpi albumin hyväntahtoiset ja lopputulos lohdullinen.
  10. Marianas Rest – Fata Morgana
    Kotkalainen metalliyhtye Marianas Rest keikkuu listalla viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä. Napalm Recordsille kiinnitetty yhtye luo mielenkiintoa tulevasta keväällä julkaisunsa saaneella albumillaan ”Fata Morgana”. Albumin rujoa maailmankuvaa tukevat kauniit melodiat ja yhtyeelle ominainen salaperäisyys. Tästä yhtyeestä kuullaan vielä.

    Kunniamaininnat:
    Insomnium – Argent Moon EP
    One Morning Left – Hyperactive
    One Desire – One Night Only – Live in Helsinki

Jani Lahti

  1. Mastodon – Hushed & Grim
    Nerokas ja melodinen kokonaisuus ”uusio proge rockia” ja metallia kaikilla mausteilla ja nyansseilla. Lähes pelkkää korvakarkkia. Tämän albumin luovuuden yltäkylläisyyttä on hankala ylittää.
  2. Gojira – Fortitude
    Väkevä paluu sopivilla uusilla kokeiluilla. Uusi Gojira-albumi on aina vähintään mielenkiintoinen tapaus. ”Fortitudella” yhtye esittäytyy vielä entistäkin melodisempana. Tuotanto on sellainen, jota ”maailmanluokan” yhtyeellä kuuluukin olla.
  3. Iron Maiden – Senjutsu
    Parin selkeähkön huti-albumin jälkeen Iron Maiden teki sen, mihin en enää itse uskonut: onnistui olemaan uudella julkaisullaan pitkästä aikaa kiinnostava ja omalla tavallaan edelleen hieman uudistuva olematta samaan aikaan teennäinen. Bruce Dickinson laulaa myös jälleen ”paremmin kuin koskaan” -taajuudellaan.
  4. Wheel – Resident Human
    Tyylikäs tunnelmointi ja progeilu Toolin hengessä on aina tervetullutta. Kaiken lisäksi Wheel on tällä toisella albumillaan edellistä osaavamman kuuloinen tehden biiseistä yksinkertaisesti nautinnollista kuunneltavaa.
  5. Black Label Society – Doom Crew Inc.
    BLS luottaa vanhaan sapluunaansa mutta muistaa kuitenkin, että fanit tarvitsee myös freshiä otetta korvilleen. ”Doom Crew Inc.” pyrkii pitkälti kiteyttämään BLS:n parhaita puolia ja sisältää ennen kaikkea useita hyviä biisejä.
  6. Devin Townsend – The Puzzle
    Ambienttia ja elokuvallisia tunnelmia yhdistettynä ihan vain rehelliseen instrumentaaliprogeiluun ja -kokeiluun. Helppoa ja haastavaa kuunneltavaa yhtä aikaa. Soundillisesti Devin palaa osittain 2000-luvun alun albumiensa pariin biisirakenteiden ollessa kuitenkin aivan muuta. 
  7. Red Fang – Arrows
    Fuzz-pedaali soikoon! Tämä albumi muistuttaa miten hyvää, groovaavaa ja tarttuvaa sekä nautinnollista musiikkia Red Fang osaa tehdä. Tunnelma on ”Arrowsilla” kohdallaan, eikä melodisuuttakaan puutu räyhäävän stonerin keskellä.
  8. Carcass – Torn Arteries
    Carcass on edelleen Carcass ja jatkoi uusimmalla albumillaan hyvin carcassmaisesti edellisten albumien tapaan. ”Torn Arteries” omaa myös mukavasti pientä yllätystä teknisen death metalinsa keskellä mutta ennen kaikkea jyräävän yleissoundin! Albumi paranee myös joka kuuntelulla. 
  9. Helloween – Helloween
    Vanhan ja legendaarisen Helloweenin uusi albumi on fanien suuntaan ojennettu lahja, hienoa uutta Helloween-musiikkia. Ei parasta mitä yhtyeellä on tarjota mutta onnistunut albumi kuitenkin.
  10. Kollapse – Sult
    Yllättävää ja nautittavilla soundeilla tehtyä post-metalin ja post-hardcoren yhdistelmää Tanskasta. Kiero ja mielenkiintoinen uusi synkeä tuttavuus, josta voi nauttia parissakin eri mielentilassa.

    Kunniamaininnat:
    Bodom After Midnight – Paint The Sky With Blood
    Moon Shot – Confession
    Mercury Circle – Killing Moons
    Swallow The Sun – Moonflowers
    Stam1na – Novus Ordo Mundi
    Volbeat – Servant Of The Mind

Mikko Nissinen

  1. Kallio Underground – Kirkas puoli
    Jontin ja Petoksen muodostaman räppiryhmän, Kallio Undergroundin 17 vuoden levytyshiatuksen katkaissut, järjestyksessään toinen albumi on tummasävyisen, aggressiivisen, suomenkielisen rap-sylkemisen suvereeni taidonnäyte. Kymmenen vihaista mutta sopivasti varioivaa räbäytystä sisällään pitävä paketti täräyttää niin pseudoilijoita kuin rap- ja populaarikulttuurin lieveilmiöiden palvojia armotta päin näköä. DJ TatCin purevat skrätsit ja Jari Halosen minisarjan, ”Kalevala – Uusi Aika”, dialogit täydentävät vastarannan mestariteoksen sanoman. Koko lysti on kerrassaan häkellyttävän vangitsevaa ja sanalla sanoen painavaa kuultavaa. Kyseessä on paitsi eräs kaikkien aikojen kovimmista suomirap-albumeista, myös pitkään aikaan puhuttelevimmista kotimaisista albumeista yli genrerajojen.
  2. Sonny Vincent – Snake Pit Therapy
    New York Cityn punk rockin käärmeenpesän eräs varhaisimmista edelläkävijöistä Sonny Vincent on kulkenut 1960-luvun lopulta tähän päivään pitkän matkan. Hämmästyttävää kyllä, maestron luotsaaman trion musiikki hyökkää ja puree vuonna 2021 todella tehokkaasti. Uskomattomassa biisintekovireessä oleva Amerikan itä-rannikon katurockin veteraani näyttää vielä vanhoilla päivillään nuoremmille, kuinka tyyli- ja melodiatajultaan briljantti albumikokonaisuus kasataan. Kuulijan äimistykseksi herra onnistuu tavoitteessaan vieläpä niin, ettei lopputulos kuulosta mihinkään tiettyyn aikakauteen eikä punk rockin sub-genreen sidotulta möhkäleeltä tai jäljitelmältä.
  3. A Pale Horse Named Death – Infernum In Terra
    Brooklynin metallisulattamon neljäs kokopitkä tasapainottelee todella hyvällä maulla hardcore-viitteisen, raskaan vaihtoehtorockin, Peter Steelen jälkipolvien perinnöksi jättämän myrkynvihreän doom metalin ja rouheasti möyrivän stoner rockin mannerlaattojen välillä. Ylenpalttista synkkyyden ylistystä elävöittää myös ripauksellinen ehtaa, letkeillä melodioilla kuorrutettua Amerikan mallin heavy rockia. Kokonaisuuden mainioutta leimaavat myös eri tavoin todella onnistunut tuotanto ja sopivasti vaihteleva biisimateriaali, mikä rikkoo sopivalla tavalla heavy metalin genreopillisia rajoja. Pianolla taituroidut jylhät välisoitot, introt ja outrot kutovat lisäksi sopivasti eleganssia ja hämähäkinseittejä silloiksi jykevästi toimivien kappaleiden välille.
  4. Jello Biafra And The Guantanamo School Of Medicine – Tea Party Revenge Porn
    Kaikkien konservatiiviänkyröiden kiusaksi vanha Dead Kennedys– ja Lard -kettu Jello Biafra palasi klaaneineen huhtikuussa reilun kuuden vuoden levytystauoltaan ryhdikkään albumikokonaisuutensa julkaisun siivittämänä. Vaikka korona venyttikin albumin fyysisen painoksen julkaisua syksyn 2020 Yhdysvaltain presidentinvaalien alta keväälle 2021, välittyy siltä silti olennainen. Korruptoitunutta eliitin kansanosaa hilpeän sarkastisesti rienaavan säveltaiteen keskiössä on edelleen herralle leimallinen leikkisän ja kulmikkaan punk rockin riemu sekä kakun hierominen päin egomaanisten poliitikkojen ruskettuneita naamoja.
  5. Aborted – ManiaCult
    ”ManiaCult” ei ole ainoastaan toistaiseksi eheimmältä kuulostava Aborted-albumi. Se on myös teoksena äärimetallin raja-aitoja röyhkeästi ylittävä ja musiikin eri tyylilajeja mutkattomasti sekoitteleva kokonaisuus, jonka tiukkuus, voima ja vauhti jättää kuulijan ihmettelemään haavi auki pidemmäksi aikaa pitkin matkaa.
  6. Waltari – 3rd Decade – The Anniversary Edition
    Lukuisten vierailijoiden vahvistamia uusioversiointeja yhtyeen 30-vuotisen uran varrelta sisältävä selektio on lajissaan poikkeuksellisen mielenkiintoisesti ja epäkonventionaalisesti tuotettu kokoelma-albumi. Kokonaisuus on kasattu itseään kunnioittavasti hittihakuisuutta ja myyntilukujen maksimointia karttaen musiikillinen kunnianhimo ja itsensä haastaminen edellä.
  7. Plan E – Oulu Codex II
    Oulun alataajuuskvartetti Plan-E on louhinut underground-musapiireissä jo lähemmäs kolmisenkymmentä vuotta. Kolmen basson muodostaman muhkean vallin ja pelkistetyn rumputyön varaan tunnelmallisen rouhean soundinsa pohjaava itsepintaisen yhtyeen soinnillinen ilme on kuin raikas yhdistelmä Om:in, Xysman, Brüssel Kaupallisen, Kauko Röyhkän ja jopa Ozzyn aikaisen Black Sabbathin miellyttävästi keinuvaa poljentoa. Jani Lehtosaaren johtaman vaihtoehtoyhtyeen melodioiden ja rytmirakenteiden tekemisen taito jaksaa myös hätkähdyttää kerta toisensa jälkeen, vaikka kiekon olisi pyöräyttänyt jo vähintään sen kymmenkunta kertaa aiemminkin. Tämä levy osoittaaa, kuinka turha instrumentti sähkökitara loppujen lopuksi onkaan. Sympaattisista teksteistä heruu lisäksi plussaa.
  8. Throat – Smile Less
    Onnistuneen hienosäädön myötä turkulainen alt-noise-rock-trio Throat on onnistunut kypsyttelemään ilmaisuaan toiselle albumilleen entistä uhkaavampaan ja vakuuttavampaan suuntaan. Ylenpalttinen metakka ja vääntynyt angstin purkaus on tehnyt tilaa taaempana jomottavan kivun vaanivasti kurittavalle voimalle. Vaikka Throatin yksinkertaisuudessaan äkkiväärästi polveileva ilmaisu onnistuisikin kerta toisensa jälkeen eksyttämään kuuntelijan matkastaan, onnistuu se yhtä monesti myös kaappaamaan kuulijan aina uudelleen mukaansa hyytävälle, kolkolle, oudon kiehtovalle ja maukkaan kipeälle tripilleen.
  9. Behemoth – In Absentia Dei
    Itse vihtahousu legiooneineen on päästetty temmeltämään vapaana ja vielä keskiaikaisessa eteläpuolalaisessa kirkossa. Visuaalisine yksityiskohtineen, pyroineen, akrobaatteineen ja valoineen syksyllä 2020 taltioitu ”In Absentia Dei” on todella vaikuttava runsasmittainen äärimetallin konserttispektaakkeli. Jouluna 2021 sekä kuvallisena että auditiivisenä tallenteena julkaistavan paketin myötä Behemoth pisti korona-ajan stream-keikkatallenteiden taiteelliset pohjat kertaheitolla uusiksi, minkä laadukkuutta ei ihan tuosta vain ylitetä.
  10. Keuhkot – Jatketaan Universumia
    Kake puhuu taas, eikä edelleenkään yhtään yleisöä kosiskelevammalla tavalla kuin ennenkään. Kymmenen vuoden studiohiljaisuuden jälkeen Keuhkot palaa kahdeksannella pitkäsoitollaan ”Jatketaan Universumia”. Tapaus klenkkaa, tööttää, paukkaa ja molkottaa yhden miehen kulttiorkesterille ominaiseen mutta tällä kertaa ehkä astetta kosmisempaan ja toisaalta inhorealistisempaan tapaan.

    Kunniamaininnat:
    Vehje – Terveisiä (EP)
    Noutaja – Never Meant To Save Us (EP)
    Pekko Käppi & K:H:H:L – Aamunkoi
    Flotsam And Jetsam – Blood In The Water
    Prestige – Reveal The Ravage
    Läjä Äijälä & Albert Witchfinder – Centuries Of Youth
    Mustelma-tribuutti – Valepuvuissa – In Disguises
    Lähdön Aika – Valonaara 

Markku Siira

  1. Auri – II – Those We Don’t Speak of
    Tyylikästä ja täydellisyyttä hipovaa nektaria sielulle.
  2. Steve Hackett – Surrender Of Silence
    Ahkerasti julkaisevan kitaristilegendan tasapainoinen albumi, joka todistaa Hackettilla olevan edelleen myös turbo vaihdelaatikossaan.
  3. Liquid Tension Experiment – Liquid Tension Experiment 3
    Soittoteknisesti timanttisinta hallittua remellystä mitä musiikkikentältä on löydettävissä. Pieteetistä huolimatta touhun riemu sykkii mittarin ylärekisterissä.
  4. Steven Wilson – The Future Bites
    Traditiosta ammentavan nykyprogen renessanssimiehen ekskursio diskoteekin puolelle. Ei jätä siitä huolimatta kylmäksi perinteisen muodon lipunkantajaksi luutunutta kuuntelijaakaan.
  5. Leprous – Aphelion
    Koneen ja ihmisen hedelmällinen symbioosi. Epätasaisuudestaan huolimatta albumi lunastaa paikkansa listan kärkipään tuntumassa. Levyn huippuhetket ovat todellisia huippuhetkiä.
  6. Dream Theater – A View from the Top of the World
    Dream Theaterin keittiössä ei kokata mitään uutta, mutta tarjoilu pelaa ja ruokailija saa eteensä annoksen, jonka ainakin luuli tilanneensa.
  7. Transatlantic – The Absolute Universe
    Superyhtyeestä yhtyeeksi vakiintuneen Transatlanticin studiojulkaisuissa joulu on ollut vain viidesti 21:ssä vuodessa. Mutta siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi tähti kuusen latvassa loistaa joka aattoilta häikäisevän kirkkaasti.
  8. Mastodon – Hushed and Grim
    Mastodonin jyrä säkenöi älyä ja voimaa. Itsensä näköinen keitos ei itseään uudista, ja silti kokonaisuus kuulostaa jokaisella albumilla tuoreelta.
  9. Neil Young – Carnegie Hall 1970
    Tupla-albumillinen sooloakustista materiaalia on kovallekin fanille hampaita koetteleva pala purtavaksi. Mutta sen kestää silti leikiten, sillä ovathan biisit silkkaa jumalansanaa.
  10. Iron Maiden – Senjutsu
    Vanhan ykkössuosikin levyä on odotettu kuin haaksirikkoinen lähestyvän laivan savua. Kultaiset vuodet ovat kaukana takana, mutta poljento on edelleen vakuuttava ja papat voimien tunnossa.

Aleksi Parkkonen

  1. Inglorious – We Will Ride
    Inglorious on nimi, joka on tullut jo useamman vuoden kummitellen vastaan. Brittiyhtyeen neljännen pitkäsoiton myötä tutustuin yhtyeeseen kuitenkin kunnolla. ”We Will Riden” myötä levyhyllyihini on ilmestynyt yhtyeen muitakin albumeja. Alkuvuodesta julkaistu äänite on hieno rock-albumi, joka sai jatkumoa loppuvuodesta. Luit oikein, Inglorious julkaisi tänä vuonna kaksi albumia, joista jälkimmäinen löytyy myös listaltani.
  2. The Hawkins – Aftermath
    Ruotsalaisen rock-yhtye The Hawkinsin ”Aftermath”-EP oli todellinen yllättäjä. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto oli minulle hienoinen pettymys, mutta ”Aftermath” kompensoi tilanteen olemalla huikea! Yhtyeen soundi on edelleen rosoinen, ja ennen kaikkea siitä pursuaa persoonallisuutta.
  3. Scar Of The Sun – Inertia
    ”Inertia” oli yksi eniten odottamistani albumeista. Vaikka albumi ei annakaan minulle täyttä euforiaa alusta loppuun, on kyseessä todella väkevä pitkäsoitto, jonka myötä Scar Of The Sun on ottanut uuden askeleen kohti raskaampaa soundia. ”Inertian” myötä kreikkalaisyhtye siirtyi tyylikkäästi eeppisestä metallista kohti melodisempaa death metalia ja on aiempaa kantaaottavampi.
  4. Cyan Kicks – Not Your Kind
    Cyan Kicks löi minut ällikällä uusimmalla EP:llään. Yhden pitkäsoiton aiemmin julkaissut yhtye osaa luoda persoonallista poprockia, josta ei puutu tarttuvuutta eikä syvyyttäkään. ”Not Your Kind” on yksi eniten kuuntelemistani CD:stä tänä vuonna.
  5. The Picturebooks – The Major Minor Collective
    Saksalaisten Fynn Grabken ja Philipp Mirtschinkin kipparoima The Picturebooks pyysi albumilleen liudan vierailevia vokalisteja laulamaan, ja niin syntyi erinomainen ”The Major Minor Collective”. Albumilla kuultavat kappaleet on sovitettu vokalisteille ja näin ollen koossa on äänite, jossa on runsaasti vaihtelevuutta ja hienoja sovituksia. Todella mieleenpainuva albumi.
  6. Thy Row – Unchained
    Thy Row’n debyyttialbumi on täyttä hard rockia alusta loppuun. Kappaleissa on keskenään miellyttävästi eroa, ja levy etenee saumattomasti. Vokalisti Mikael Salon (Metal De Facto, Dyecrest, ex-Everfrost) lauluosuudet ovat tapansa mukaan mahtavat. Vahva suositus tälle albumille, mikäli hard rock on mieleesi.
  7. Inglorious – Heroine
    ”Heroine”-albumi olisi hyvinkin ansainnut olla korkeammallakin listasijoituksella, mutta jottei listani mene täysin Inglorious-hypetykseksi, olkoon se tässä. Albumin idea on loistava: Inglorious on tributoinut naisartisteja aina 70-luvun alusta tälle vuosikymmenelle asti ja tehnyt upeat, omat versionsa eri naispopparien kuin myös -rokkarien kappaleista. Kannattaa kuunnella, tulet yllättymään myönteisesti!
  8. Confusion Field – Disconnection Complete
    Kotimainen Confusion Field lukeutuu myös yhdeksi tämän vuoden mukavimmista yllätyksistä. Äänekoskelaisen vokalisti-multi-instrumentalisti Tomi Kankaisen johtama projekti sai aikaan progerock-albumin, joka kuulostaa äärimmäisen hyvätasoiselle. Albumi on kerännyt huomiota kotimaan lisäksi Iso-Britanniassa.
  9. Tomi Salesvuo East Funk Attack – Nothing’s Enough
    Tomi Salesvuo East Funk Attackin ”Nothing’s Enough” ilmestyi alkuvuodesta ja oli hyvin rytmikäs pelinavaus vuodelle. Funkia ja rockia yhdistelevä kokoonpano on luonut albumin, jota kuunnellessa hymy nousee väistämättä huulille, ja jalka alkaa vipattaa. Tässä on jälleen yksi albumi, joka tulee kulkemaan omassa elämässäni vuosia mukana.
  10. Leverage – Above The Beyond
    Myös kotimainen Leverage teki vakuuttavaa jälkeä tänä vuonna julkaisemallaan ”Above The Beyond” -albumilla. Albumi on äänimaisemansa suhteen mahtipontista, ilmavaa ja ennen kaikkea miellyttävää kuunneltavaa kappale toisensa jälkeen.

    Pandemian vaikutukset ovat näkyneet tänäkin vuonna, ja erityisen vahvasti albumien julkaisujen suhteen. Onneksi tässä tapauksessa myönteisesti, sillä levyjä on julkaistu paljon monelta suunnalta. Valinnat olivat tänäkin vuonna vaikeat, eikä kaikkea hyvää saanut mahdutettua tällekään listalle. Tässä kuitenkin vielä muutama erityismaininta, jotka jäivät mieleeni vuodesta 2021:

    Pässilauma – Toivosta ja murheesta
    Hanging Garden – Skeleton Lake
    Arion – Vultures Die Alone
    Temple Balls – Pyromide
    Everture – Emerge
    Mustelma – Valepuvuissa – In Disguises

Antti Mikkolainen

  1. Escumergamënt – …ni degu fazentz escumergamënt e mesorga…
    Laitettakoon ykköspaikalle Ruotsin Escumergamënt, jonka kovasti ysäriltä kalskahtava black metal on sekä utuisen tunnelmallista että sopivan haastavaa sävellyksellisesti. Sen verran on myös paljastettava, että mukana on niin Ruotsin skenen veteraaneja kuin myös tuoreempaa verta.
  2. Havukruunu – Kuu Erkylän yllä
    Havukruunu pääsi yllättämään hausjärveläisen puun takaa uudella minilevyllään, jonka julkaisusta ei allekirjoittaneella ollut mitään käryä ennakkoon. ”Kuu Erkylän yllä” sisältää lähinnä vanhaa materiaalia uuteen uskoon saatettuna. Soundipuolella on otettu harppaus eteenpäin, ja lyhytsoitto esitteleekin entistä vihaisemman yhtyeen. Omaan korvaan vanha materiaali toimii jopa uutta paremmin. Nimimerkillä bändin taivalta jostain demo-ajoilta seurannut
  3. Mooncitadel – Onyx Castles and Silver Keys
    Kotimainen Mooncitadel jatkaa ylvästä voittokulkuaan uudella EP:llä, joka on tällä kertaa H.P. Lovecraftin maailmaan sijoittuva konseptialbumi. Uljas ja eeppinen black metal vie kuulijan jonnekin metsän siimekseen ja taatusti 1990-luvulle.
  4. Caedes Cruenta – Of Ritual Necrophagia and Mysterious Ghoul Cults
    Caedes Cruenta jatkaa siitä, mihin Rotting Christ jäi aikoinaan ”Thy Mighty Contractilla”. Maasta ei siis voi erehtyä, sen verran tutulta näiden helleenien hevinsekaiset ja mystiset black metal -riffit kuulostavat. Produktio myös taattua ysärikreikkaa.
  5. Djevel – Tanker som rir natten
    Djevelin ”Tanker som rir natten” on takuuvarma norjalaisen toisen aallon ilmentymä. Voisi jopa sanoa mestariteos. Biisit ovat pitkiä, yö on kylmä, metsässä tuulee, ja rummuissa häärii legendaarinen Emperorin Faust. New wave of true Norwegian black metal!
  6. Worm – Foreverglade
    Jottei vuoden kohokohdat pääsisi lipsumaan pelkäksi black metaliksi, otetaan joukkoon yhdysvaltalainen mädemmän koulukunnan edustaja Worm. ”Foreverglade” on niljainen suolöyhkän tuulahdus, jonka hitaamman puoleinen death metal ei ole vieras melodisille sooloille. Voi kuulostaa oudolta mutta toimii!
  7. Skepticism – Companion
    Funeral doom -puolella vuoden kohokohta on tietenkin hartaasti odotettu uusi Skepticism-lätty ”Companion”.
  8. Stormkeep – Tales of Othertime
    Yhdysvaltalainen Stormkeep on kovassa nosteessa, ja debyyttialbumi ”Tales of Othertime” kolisi kovaa tässäkin osoitteessa. Homman nimi on fantasiapainotteinen ysäri black metal, josta ei puutu tekemisen meininkiä.
  9. Warmoon Lord – Battlespells
    Ja vielä kotimaista black metalia. Warmoon Lordin kakkoslevy ”Battlespells” on taattua laatua ja vielä parempi kuin edellinen levy, joka sekin oli jo varsin pätevä. Lievästi sinfonisella otteella mennään ja taas kerran se 1990-luku sieltä nostelee päätään. Tästä ei allekirjoittanut taida päästä mihinkään.
  10. The Emerald Dawn – To Touch the Sky
    Progepuolella kovaa valuuttaa on The Emerald Dawn uutukaisellaan ”To Touch the Sky”. Kvartetin sinfoninen proge on tehty pitkistä ja polveilevista sevellyksistä. Ilmava soundimaailma, utuiset koskettimet ja lievästi folkahtavat melodiat osuvat myös allekirjoittaneen makuhermoon.

    Kunniamaininnat:
    Scald – There Flies Our Wail!
    Chamber of Unlight – Realm of the Night
    Galvanizer – Prying Sight of Imperfection

Tia Salmela

  1. Bloodred Hourglass – Your Highness
    Odotin ”Your Highnessia” tänä vuonna ehdottomasti eniten – eikä todellakaan tarvinnut pettyä. Kertsien melodiset koukut yhdistettyinä örinöihin: eihän tästä voi olla tykkäämättä. Odotan kesän keikkoja aivan innolla!
  2. Omnium Gatherum – Origin
    Hiuksen hienolla erolla kakkoseksi jäi Omnium Gatherum, jonka ”Origin” ihastuttaa kauniilla melodioillaan. Vaikka tätäkin albumia on tullut kuunneltua todella paljon, onnistuu lempikappaleeni ”Fortitude” silti jättämään täysin sanattomaksi.
  3. Bullet For My Valentine – Bullet For My Valentine
    Jotenkin tuntuu, että teiniaikojen bändit ovat astumassa takaisin kuvioihin. Pakko myöntää, että meinasin jo luovuttaa BFMV:n suhteen, mutta sitten yhtye julkaisi ensimmäisen singlebiisin tältä albumilta [”Knives”]. Emoilusta on kasvettu aika kauas, mutta kyllä uusi BFMV vain toimii.
  4. Havukruunu – Kuu Erkylän Yllä
    Havukruunun viime vuonna julkaistu ”Uinuos Syömein Sota” nosti riman aivan törkeän korkealle. ”Kuu Erkylän Yllä” onnistui kuitenkin ylittämään sen kirkkaasti. EP:n kappaleet imevät kuuntelijan sisäänsä ja saavat siirtymään aivan toisenlaisiin ulottuvuuksiin. Jos et usko, kuuntele itse.
  5. Swallow The Sun – Moonflowers
    Swallow The Sun onnistuu yhdistelemään jälleen saumattomasti synkkää herkkyyttä melankolisiin melodioihin, mikä tulee esiin etenkin kylmiä väreitä välittävässä ”Enemies”-kappaleessa. Loistavaa tunnelmointia synkkiin hetkiin.
  6. Cradle Of Filth – Existence is Futile
    Vahva, edellisellä ”Cryptoriana”-albumilla alkanut linja jatkuu myös tällä albumilla. Kun ensimmäiset singlet julkaistiin, olin aivan myyty. Cradle of Filth osoittaa tällä levyllä, että vielä virtaa riittää.
  7. Unleashed – No Sign of Life
    Death metal -veteraanin uusin julkaisu on tällä listalla ihan vain sen takia, että ”King Lost His Crownin” tahtiin on vain niin mahtavaa moshata. No, onhan ”No Sign of Life” myös kokonaisuutena ihan pirun kova.
  8. Sielunvihollinen – Teloituskäsky
    Innostuin tänä vuonna kotimaisesta black metalista, ja omaa listaani koristaakin itselleni uusi tuttavuus Sielunvihollinen. ”Teloituskäsky” sisältää synkkää meininkiä reippaalla otteella. Täysin turha kikkailu on jätetty pois.
  9. Waltari – 3rd Decade – The Anniversary Edition
    ”3rd Decade” on varsin Waltarin näköinen kokoelma-albumi. Sattumalta lähes kaikki lempibiisini Waltarilta on kasattu yksien kansien väliin. Kirsikkana kakun päällä on jatkuvassa soitossa ollut ”Below Zero”, jossa vierailevana tähtenä on Marko Hietala.
  10. Korpiklaani – Jylhä
    Korpiklaani onnistuu jälleen omalla tavalla välittämään positiivisuuttaan. Ja pirteä humppa tekee kaikille ihan hyvää näin korona-aikana.

Jesse Kärkkäinen

  1. Orbit Culture – Shaman
    Ruotsalainen Orbit Culture teki niin vakuuttavaa jälkeä “Shaman”-lyhytsoitollaan, että albumi nousee listoillani vuoden parhaimmaksi julkaisuksi. Viidestä kappaleesta koostuva kiekko on monipuolinen kokonaisuus, joka yhdistelee upealla tavalla tarttuvia melodioita ja raskasta murjontaa. Järkähtämättömällä tyylitajulla rakennettu “Shaman” osoittaa, että hyvät asiat tulevat pienissä paketeissa.
  2. Serj Tankian – Elasticity
    Serj Tankianin paluu SoaD-henkiseen outoiluun on toteutettu hienolla tavalla. Kaistapäinen, yllättävä ja puhutteleva “Elasticity”-EP on yksi vuoden parhaimmista julkaisuista. Kuka kaipaa System of a Downia, kun Serj Tankian toimittaa asiansa näin väkevällä tavalla?
  3. Bloodred Hourglass – Your Highness
    Bloodred Hourglassin viides kiekko “Your Highness” on yksi vuoden komeimmista melodeath-albumeista sekä yksi parhaimmista Suomessa tänä vuonna julkaistuista metallilevyistä. Tästä ei melodinen kuolonmetalli parane.
  4. The Night Flight Orchestra – Aeromantic II
    Vaikka The Night Flight Orchestran kuudes albumi “Aeromantic II” ei sisältönsä puolesta täysin vakuutakaan, ansaitsee se kuitenkin paikkansa vuoden parhaimpien levyjen joukossa. Varsinkin, kun biisikattauksesta löytyy muutama todellinen helmi, kuten listoillani vuoden kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon nousseet vedot “White Jeans” sekä “Chardonnay Nights”. Tanssijalan vipattamaan saava “Aeromantic II” on upea ja neonvaloin kyllästetty aikamatka jonnekin viime vuosituhannen loppupuolelle.
  5. Wolves in the Throne Room – Primordial Arcana
    Luonnosta ja sen energiasta inspiraatiota ammentava Wolves in the Throne Room on tullut tunnetuksi taidostaan luoda voimakkaita mielikuvia synnyttävää musiikkia. Yhtyeen seitsemäs albumi ei tuota pettymystä sillä saralla, sillä “Primordial Arcana” on täynnä alkukantaista voimaa, jossa voi lähes aistia sumuisten vuorten jylhyyden, öiset revontulet ja sateisten kuusimetsien tuoksun. Kauneutta se on karu kauneuskin.
  6. Tyrantti – Orjaplaneetta
    Vaikka Tyrantin kakkosalbumi “Orjaplaneetta” ei täysin vakuuta konseptinsa puolesta, on kiekko sen verran täynnä tiukasti soitettua hevimetallia, että paikka vuoden parhaimpien levyjen joukossa on ansaittu. Ja ovathan kappaleet “Veritiikeri” sekä “Toinen maailma” niin pirun kovia ralleja, että niiden pariin haluaa palata säännöllisin väliajoin.
  7. Harakiri for the Sky – Mӕre
    Vaikka Harakiri for the Skyn viides studioalbumi “Mӕre” on kestonsa puolesta liian pitkä, vetää yhtyeen post-black metal puoleensa vastustamattomalla tavalla. Kaunis, painostava ja raskas “Mӕre” on ongelmistaan huolimatta puhutteleva kokonaisuus, jonka luomiin äänimaisemiin haluaa uppoutua kerta toisensa jälkeen.
  8. Havukruunu – Kuu Erkylän Yllä
    Havukruunun “Kuu Erkylän Yllä” -EP tuntui ilmestyvän aivan puskista, mutta yllätys oli sitäkin mieluisampi. Yhtye taitaa laadukkaan ja toimivan mustan metallin luomisen, eikä “Kuu Erkylän Yllä” tuo siihen muutosta. Seuraavaa albumia odotellessa.
  9. Demonztrator – Sinister Forces of Hatred
    Kotimaista thrash metal -paahtoa parhaimmillaan. Demonztratorin toinen albumi, omasta materiaalista rakennettu “Sinister Forces of Hatred” on perkeleen kova rässimetallikiekko. Ehdotonta kuunneltavaa jokaiselle sakemanni-thrashin ystävälle.
  10. Gojira – Fortitude
    Gojiran seitsemäs studioalbumi “Fortitude” osoittaa, että yhtye osaa tehdä metallimusiikkiaan erilaisilla painotuksilla lopputuloksen siitä kärsimättä. Ilmavampi ja suoraviivaisempi “Fortitude” ei biisikattauksensa puolesta nouse aivan yhtyeen parhaimmistoon, mutta monet huikeat kappaleet tekevät kiekosta vahvan lisäyksen vuoden parhaimpien levyjen listalle. Erityisesti nimikkokappaleen ja “The Chant” -hoilauksen yhdistelmä on sellainen tälli, että liekö bändin tuotannossa parempaa tarjolla?

Thomas Frankton

  1. The Armed – ULTRAPOP
    Jos jokin on joissain piireissä suosittua, eikö se sitten ole heille popia? Vuoden helposti mielenkiintoisimman, pohdintaa herättävimmän ja silkkaa huikeutta sisältävän levyn julkaisi tämä anonyymi-mutta-ei-oikeasti-mutta-silti-anonyymi, Vice-artikkelinkin maineellaan poikinut yhdysvaltalaiskollektiivi. Harvemmin levy ja bändi herättää sisällöllään ja olemuksellaan näin suuria mietteitä musiikkimaailman ja taiteen piireistä. Edelleen on epäselvää, kuka bändissä oikeasti soittaa, vai onko kaikki vain yhden ihmisen masinoima megalomaaninen vitsi – ”ULTRAPOP” on siitä huolimatta (ja siitä johtuen) vuoden erilaisin ja vapauttavin musiikillinen kokemus.
  2. Every Time I DieRadical
    Povasin tälle pitkään ennen levyn julkaisua ykkössijaa mutta lähelle kuitenkin päästiin. Buffalon ikinuorien metalcore-veteraanien pitkään odotettu ja pandemiatilanteen takia viivästynyt yhdeksäs levy ei osoita sen koommin hiljenemisen merkkejä, enkä yhtään ihmettele levyn julkaisun siirtoa aikaan, jolloin keikkailu on edes jokseenkin mahdollista. ”AWOL” onnistui myös erittäin kepeästi nousemaan minun vuoden kuunnelluimmaksi kappaleeksi.
  3. SquidBright Green Field
    Oih, tulisipa se Sideways. Tämän brittibändin debyytti on kokeilumielessään ja luonteessaan jotain, mitä yhdeltäkään bändiltä ei odottaisi juuri debyyttialbumiltaan. Vesiä ei testailla, vaan bändi esittää luontevasti tuoreinta musiikkia, jota britti-indierintamalla ollaan hetkeen kuultu. Bändin kuvaileminen jää vaikeaksi, mutta mikäli uuden Talking Headsin titteli kuulostaa houkuttelevalta, sulje tämä artikkeli hetkeksi ja siirry levyn pariin. Mars.
  4. Julien BakerLittle Oblivions (+ kunniamainintana Lucy Dacus – Home Video)
    Baker saattaa tällä levyllään hieman luopua laulaja ja loopperi -ilmaisustaan, mutta täyden bändin mukana oleminen ei poista hänen esittämän musiikin riipivän henkilökohtaista vaikutusta. En pahemmin seuraillut tämänkään vuoden striimikeikkoja, mutta tämän julkkarisetin missaaminen harmittaa – onneksi voin ruokkia fiilistäni tämän levyn parissa. Everyone wins! Pienenä bonarina saman boygenius-porukan Bakerin ja Phoebe Bridgersin kanssa muodostavan Lucy Dacusin levy nousi vahvasti vuoden suosikkeihini, vaikkei aivan tälle listalle päässytkään.
  5. Delta SleepSpring Island
    Jos jokin bändi on onnistunut herättämään ja ruokkimaan syksyni opiskelijabudjettiin äärimmäisen sopimatonta efektipedaaliobsessiota, on se tämä. Tämä uusi levy on itsekin huikea – bändin alkuvaiheen math rock/indie -elementit ovat vielä vahvasti läsnä, ja ”The Detail” on vuoden paras kiusallisen ilmakitaroinnin biisi. Katsellaan, mihin seuraavasta palkkakuitista lohkeaa sijoituksia.
  6. FrontiererOxidized
    Skotlannin ja Yhdysvaltojen välillä operoiva modernin mathcoren hypetyin nimi julkaisi vihdoin pitkään vihjaillun levyn ja onnistui myymään muutamankin erän vinyylipainoksia loppuun Brexit-tilanteesta huolimatta. Jossain Tony Danza Tapdance Extravaganzan ja Car Bombin välimaastossa ilmaisultaan pyörivä bändi ansaitsikin juuri sen, ja vihjailujen mukaan ensi vuonna saattaa olla luvassa jo lisää.
  7. CitizenLife In Your Glass World
    Etenkin ”Youthin” kaltaisen modernin klassikon jälkeen on aina oma riskinsä siirtyä hieman pirteämpään indie-ilmaisuun, mutta Citizen on handlannut muutoksen hyvin. ”I Want To Kill Youn” c-osan kaltaiset tanssibiitit saavat kiusallisen stoalaisen introverttiluonteenikin hellittämään hetkeksi ja bailaamaan hellan ääressä.
  8. 68Give One Take One
    Ylistin muutama vuosi sitten tämän duon edellistä levyä arvioidessani laulaja/kitaristi Josh Scoginin kykyä luoda ilmaisultaan raakaa ja tarttuvaa autotallijammailuhenkistä rockia. Eihän tämäkään levy tee sen kummemmin muutoksia formaattiin, mutta miksi lähtisikään keksimään jotain näin tunnistettavan omaa uudestaan?
  9. Graduating LifeII
    Mom Jeansistäkin tunnetun Bart Thompsonin oma projekti sekoittelee pirteää pop-punkia ties mihin, ja tällä levyllä yhdistelmät ja kokeilut kulkevat aina vain kiinnostavampaan suuntaan. Paperilla levy saattaa kuulostaa hieman sekamelskalta, mutta tämän projektin tapa yhdistellä tarttuvan pirteää ilmaisua synkempiin aiheisiin yksinkertaisesti toimii.
  10. Hot MulliganI Won’t Reach Out to You
    Nostan toista vuotta putkeen kymppisijalle tämän pop-punk-bändin uusinta materiaalia, tällä kertaa ”I Won’t Reach Out To You” -EP:n muodossa. ”Please Don’t Cry, You Have Swag” on kaikessa melodramaattisuudessaan vuoden parhaita lopetuskappaleita mille tahansa levylle ja saa ainakin tämän bussien ikkunoista haikailevasti tuijottavan kuuntelijan luuppaamaan levyn heti takaisin alkuun. Katsellaan vuoden päästä, jos bändi onnistuu hattutemppuun.

    Tänäkin vuonna julkaistiin luonnollisesti häkellyttävä määrä huikeita levyjä, joista suurimpaan osaan en ole ehtinyt tai muistanut paneutua lainkaan. Huomioitavia levyjä löytyy vaikka miltä saralta, ja voisin yksitellen listailla niitä tähän alle, mutta tätä lukeva haluaa oletettavasti päästä seuraavan listan pariin. Nähdään siis ensi vuonna! Tsekatkaa Pistä jonoon -podcast, kuunnelkaa The Armedia ja tankatkaa vihreillä kuulilla. Ja hakekaa myös se rokotus, niin pääsemme kaikki ensi kesänä Sidewaysin flipperihalliin. Eikä maksa mitään!

Teemu Esko

  1. WardrunaKvitravn
    Norjalaisen musiikin kruununjalokivi, folkia ja ambientia yhdistelevä Wardruna julkaisi tammikuussa todellisen mestariteoksen. Gorgorothissa rumpuja soittaneen Einar Selvikin kipparoima yhtye sukeltaa jälleen syvälle skandinaaviseen pakanuuteen. Oli kyseessä sitten kylmiä väreitä aiheuttava kaunis laulu tai perinnesoittimien jylhä tanssi, Wardruna on jälleen synnyttänyt maagisen monumentin, jota ei voi kuin ihastella ja ihmetellä. Varsinkin albumin nimibiisi ”Skugge” sekä päätösraita ”Andvevarljod” menevät kevyesti Wardrunan parhaiden kappaleiden joukkoon.
  2. ArchgoatWorship the Eternal Darkness
    Kotimainen black/death metal -legenda Archgoat oli edellisellä albumillaan niin hyvässä iskussa, etten tiennyt mitä odottaa seuraavalta albumilta. “Worship the Eternal Darkness” mursi kuitenkin kaikki ennakkoluulot heti kättelyssä ja osoittautui erinomaiseksi lisäksi tämän yli 30-vuotiaan konkariyhtyeen diskografiaan.
  3. PerturbatorLustful Sacraments
    Synthwave-jätti Perturbator hyppäsi kohti post-punkia ja toi mukanaan vuoden parhaat diskobiitit. Siinä missä moni synthwave-artisti tyytyy toistamaan tuttua, läpikoluttua kaavaa, on Perturbatorilla rohkeutta ja taitoa luoda nahkansa ja onnistua siinä erinomaisesti. Toivottavasti ensi vuonna voidaan jo tanssia huoletta, ja Perturbatorista päästään todella nauttimaan sekä kesällä Tuskassa että lokakuussa Tavastialla.
  4. DanheimDomadagr
    Lisää folk- ja ambient-musiikin myyttistä kanssakäymistä. Tanskalaisen Danheimin kahdeksas albumi “Domadagr” maalaa voimakkaan kuvan viikinkiajan taisteluista ja hengellisyydestä. Edeltäjiinsä verrattuna “Domadagr” sisältää aggressiivisempaa lyömäsoitintyöskentelyä – toki tämän genren standardeilla – ja on yleisilmeeltään tummanpuhuvampi. Albumi vaikutti ensimmäisillä kuuntelukerroilla yhdestä puusta veistetyltä, mutta niin vain on Danheim jälleen ylittänyt itsensä.
  5. DjevelTanker som rir natten
    Norjalainen Djevel on sylkenyt ulos tasaisen laadukasta black metalia jo 12 vuotta, eikä tänä vuonna ilmestynyt seitsemäs albumi ole poikkeus. Päinvastoin, kyseessä on jälleen vakuuttava taidonnäyte, joka vahvistaa yhtyeen asemaa yhtenä maansa parhaista metalliyhtyeistä sitten 90-luvun. Ehdoton suositus kaikille black metalista kiinnostuneille.
  6. Nytt LandRitual
    Siperialaista shamanismia, noitarummun pauketta ja jäätävän hienoa kurkkulaulua. Ainut mitä puuttuu on, että tämän rituaalin pääsisi kokemaan livenä. Jos Wardruna ja Heilung maistuvat, suosittelen ottamaan myös tämän kokoonpanon haltuun.
  7. NekromantheonVisions of Trismegistos
    Olen pahemman luokan skeptikko mitä tulee 2000-luvun thrash metal -yhtyeisiin. Aivan liian usein keskitytään apinoimaan esikuvia niin tarkkaan, että lopputulos kuulostaa vain huonommalta versiolta genren klassikoista. Onneksi on olemassa Nekromantheon. Norjalaisyhtye tarjoaa kolmannella albumillaan suvereenia thrashia Sodomin, Slayerin ja Kreatorin hengessä kuulostaen samalla virkistävältä. Kun päälle heitetään vielä kreikkalaisesta mytologiasta kertovat sanoitukset, voi Nekromantheonin todeta olevan merkittävä tapaus sekä thrash metalissa että sen ulkopuolella.
  8. Green LungBlack Harvest
    Doomia tulee kuunneltua valitettavan harvoin, mutta onneksi tänä vuonna käteen jäi juuri tämä levy. Vuonna 2017 perustettu brittiyhtye soittaa rokkaavaa ja noituudenkatkuista doomiaan niin vakuuttavasti, että black metalin, folkin ja synapopin maailmaan eksynyt sielukin joutuu pysähtymään sen äärelle.
  9. Gaahls Wyrd – The Humming Mountain
    Gorgorothin entinen laulaja Gaahl bändeineen tunnelmoi hengellisissä sekä musiikillisesti monipuolisissa sfääreissä marraskuussa ilmestyneellä EP:llään. Vajaaseen puoleen tuntiin mahtuu niin aavemaista himmailua kuin täyden kaliiberin black metal -paahtoa sekä tietysti Gaahlin tavaramerkiksi muodostunutta todellisuudet läpäisevää tulkintaa.
  10. Vreid – Wild North West
    Windirin tuhkista noussut Vreid julkaisi uransa mahtipontisimman albumin tähän mennessä. Norjalaisyhtyeen yhdeksäs albumi kertoo paikallisen mielisairaalan ympärillä liikkuvan tarinan ja säestää sen kauttaaltaan veitsenterävällä melodisella black metalilla. Kansitaide herätti aluksi kieltämättä kummastusta, mutta alta paljastui yksi vuoden parhaista julkaisuista.

    Kunniamaininnat:
    Kissa – Vaarallinen bändi
    Helheim – Woduridar

Samuel Järvinen

  1. VOLA – Witness
    Tanskalainen progressiivisen metallin nouseva nimi VOLA on ollut oma suosikkiyhtyeeni jo sen debyyttialbumi ”Inmazesin” julkaisusta lähtien. Vuonna 2018 bändi julkaisi genren raikkaimpiin moderneihin levytyksiin lukeutuvan albumin ”Applause Of A Distant Crowd”, joka nostatti bändin kertaheitolla progemetallikansan tietoisuuteen. Nyt kuitenkin ”Witness” levy vei bändin jälleen uudelle, kaupallisestikin potentiaaliselle tasolle. Loistavasti tuotettu albumi sisältää sekoituksen tarttuvia melodioita, tunnelmointia ja raskaita koukeroriffejä.
  2. Sleep Token – This Place Will Become Your Tomb
    Kun vuonna 2018 löysin bändin, tiesin heti, että se on jotain erityistä. Vuonna 2019 ilmestynyt debyytti ”Sundowning” on ehdottomasti yksi tärkeimmistä viime vuosien metallialbumeista, joten odotukset olivat korkealla uuden albumin suhteen. ”This Place Will Become Your Tomb” on musiikillisesti sekä yhtenäisempi että toisaalta kevyempi kuin edeltäjänsä, mutta mukana on myös laajemmin inspiraatiota popista ja elektronisesta musiikista. Yhtyeen sävellysjälki on jotain todella uniikkia.
  3. Spiritbox – Eternal Blue
    Olen seurannut Spiritboxia sen debyyttikappaleesta lähtien ja ollut vakuuttunut sen omaperäisestä tyylistä. On ollut ilo nähdä, kuinka yhtye hioo tyyliään tasaisesti vuosien mittaan, ja ”Eternal Blue” onkin osoitus bändin terävöityneestä sävellyskynästä. Levy sisältää paljon kaunista tunnelmointia ja elektronisia elementtejä yhdistettynä erittäin aggressiivisiin djent-riffeihin. Solisti Courtney LaPlante nostatti itsensä viimeistään nyt yhdeksi modernin metallin upeimmista vokalisteista.
  4. Leprous – Aphelion
    Norjalainen Leprous on ollut jo jonkin aikaa omia suosikkejani modernin progen saralla. Bändi nousi tietoisuuteeni vuoden 2015 albumillaan ”The Congregation” ja olen ollut siitä lähtien fani. Uusi ”Aphelion”-albumi ei aluksi iskenyt yhtä paljon kuin vuoden 2019 ”Pitfalls”, mutta levy vaatiikin syvempää perehtymistä. Albumin massiiviset ja upeat jousisovitukset, draaman kaari ja tyylikkyys kertovat Leprousin poikkeuksellisesta kypsyydestä.
  5. One Morning Left – Hyperactive
    Kotimainen metalcore-yhtye One Morning Left ei ole välttämättä aikaisemmin kuulunut erityisiin suosikkeihini. Tänä vuonna ilmestynyt uusi ”Hyperactive”-albumi ilahdutti kuitenkin sen tarttuvilla kertosäkeillä, retro-syntetisaattoreilla, hyvillä riffeillä ja anteeksipyytelemättömällä asenteellaan.
  6. Twelve Foot Ninja – Vengeance
    Australialainen Twelve Foot Ninja ilahdutti vuonna 2016 ”Outlier”-albumillaan ja omintakeisella vaihtoehtometallillaan. Uutta albumia saatiin odotella hetki, mutta uusi ”Vengeance”-albumi esittelee bändin selvästi yhtenäisemmän kuuloisena mutta edelleen tuoreena.
  7. Atlas – UKKO
    Kotimainen metalcore-yhtye Atlas kiinnitti huomioni jo vuoden 2019 ”Primitive”-debyytillään, mutta vasta uudella ”UKKO”-albumillaan yhtye tuntuu löytäneen oman uniikin tyylinsä. Bändin raskaassa metalcoressa on vaikutteita genren raskaimmista elementeistä yhdistettynä hartaaseen ja kauniiseen tunnelmaan.
  8. Every Time I Die – Radical
    En ole aikaisemmin ollut bändin suurimpia faneja, vaikka esimerkiksi bändin edellinen albumi ”Low Teens” ilahduttikin positiivisesti. Uudella albumilla tuntuu kuitenkin olevan joukko energisiä hardcore-kappaleita sekoitettuna toisaalta hienovaraisiin post-hardcore-vaikutteisiin.
  9. Architects – For Those That Wish to Exist
    Architects on kuulunut modernin metalcoren kuninkaallisiin jo jonkin aikaa, ja bändin kaksi edellistä albumia ovatkin olleet aina silmissäni omien julkaisuvuosiensa parhaita tuotoksia. Uusi ”For Those That Wish To Exist” -albumi ei välttämättä yllä aivan edeltäjiensä tasolle, mutta bändin uudistunut tyyli tuntuu oikeutetulta ja toisaalta raikkaalta.
  10. Pihlanne – Lähellä, kaukana
    Metallialbumien ulkopuolelta on pakko mainita tämä helsinkiläisen laulaja-lauluntekijä Pihlanteen debyyttialbumi. Albumin musiikki on soulahtavaa popia jazz-vaikutteilla, mutta mukana kuulee myös vaikutteita esimerkiksi indie- ja alternative-tyyleistä. Pihlanteella on taito kirjoittaa kappaleita, jotka ovat samaan aikaan arkisia että toismaailmallisia, henkilökohtaisia että universaaleja, koskettavia että ilahduttavia. Suomessa ei ole hetkeen tehty näin tyylikästä musiikkia ja kovatasoista soul-henkistä debyyttiä.