Tommy Leen mukaan Mötley Crüen kesällä käynnistyvä kiertue on edelleen toteutumassa

Parhaillaan käynnissä oleva koronavirusepidemia on tehnyt keikkailusta ja kiertueista mahdottomia loppukevään ajan, ja moni pelkää tällä hetkellä sitä, että kesän festivaalitkaan eivät toteudu. Useiden ennusteiden mukaan keikkailu saattaa olla mahdollista jälleen syksyllä, mutta esimerkiksi Unique Leader Recordsin Daniel DeFonce arvelee keikkailun olevan mahdollista kunnolla vasta vuonna 2021.

Hiljattain paluun tehnyt heavy metal -yhtye Mötley Crüe ei kuitenkaan vaikuta juuri välittävän epidemiasta, sillä rumpali Tommy Lee kertoo Billboardille bändin järjestelevän kesäkuussa käynnistyvää paluukiertuettaan siinä uskossa, että kesällä on jo turvallista aloittaa maailmankiertueet:

”Kaikki on edelleen toteutumassa. Juttelemme keskenämme jatkuvasti asiasta. Nikki [Sixx, bändin basisti] ja minä olemme pitäneet lukuisia tuotantopalavereja. Puhutaan useista stadioneista, joten se on vähän kuin kaksi lasta pääsisi karkkikauppaan kokoamaan jotain, josta ihmiset toivottavasti poistuvat miettien, että mitä helvettiä. Se on tehtävämme juuri nyt, ja siihen suuntaan olemme menossa”, Lee kertoo ja jatkaa:

”Kun tämä kaikki apokalyptinen hevonpaska on ohi, luulen, että ihmiset tulevat haluamaan pitää vitusti hauskaa. Toivottavasti kaikki pysyvät sisällä, niin saadaan tästä paskasta ote ja päästään takaisin elämään normaalia elämää.”

Mötley Crüen on määrä aloittaa paluukiertueensa 18. kesäkuuta Floridasta. Mukana kiertueella ovat Def Leppard, Poison sekä Joan Jett & The Blackhearts. Yhtye ilmoitti vuonna 2019 tekevänsä paluun siitäkin huolimatta, että kirjallinen sopimus uran lopettamisesta oli allekirjoitettu.

Kommentoi julkaisua