”Tunnelmallinen tuotos, jolta jää kaipaamaan rajoja rikkovaa luovuutta” – Arvostelussa Sagastrophen debyyttialbumi

Liminkalais-Oululainen trio Sagastrophe soittaa elokuun puolessa välissä julkaistulla ”Strange Dreams” -debyyttialbumillaan folk-vivahteista poprock-musiikkia. Yhtye vaikuttaa pysyttelevän debyytillään melko tiukasti mukavuusalueellaan ja luo siten ihanan levollista tunnelmaa, joka kuitenkin samalla syö tietynlaista elävyyttä musiikista. Esikoislevyn kappaleet ovat pitkälti laulaja-pianisti Saga Sutelan kädenjälkeä. Omaa musiikillista influenssiaan ovat levylle tuoneet myös Teemu Kangas (rummut, kitara, basso, laulu) ja Juuso Sippola (kitara, basso, laulu). Levy on kokonaisuudessaan erittäin tunnelmallinen tuotos, jolta jää kaipaamaan rajoja rikkovaa luovuutta.

”Strange Dreams” luo ihastuttavan tunnelmallista äänimaisemaa – kevyen pehmeä lauluääni soljuvan kitara- ja pianosoitannan saattelemana. Lopputulos jää kuitenkin hieman liian yksitoikkoiseksi, eikä selkeitä irtiottoja tai rajojen rikkomisia löydy. Erityisesti rumpujen soitanta jää pitkälti tasapaksuksi taustamassaksi. Albumilla on selkeästi haluttu tuoda esiin laulupuolta, mistä johtuen instrumentit jäävät paikoitellen hieman liikaakin taka-alalle. Siitä hyvänä esimerkkinä toimii kappale ”Stargazer Station”, jossa lauluääni ei jätä instrumenteille juuri tilaa. Muutamalla kitarasoolollakaan ei ole saatu levylle oikein lisäarvoa pääpainon ollessa himmeän pehmeässä lauluäänessä ja -tyylissä sekä kauniita mielikuvia luovassa pianosoitannassa. Hieman väriä kokonaisuuteen tuo onneksi muun muassa ”Strange Dreams” -kappaleella kuultava Sutelan ja Sippolan yhteislaulanta.

Kappaleista mielenkiintoisimman alkusäväyksen luo aavistuksen verran melankolinen ”Miss Arsenic”, joka onkin melko mielenkiintoisen kuuloista musisointia aina kappaleen puoleen väliin saakka, jolloin kuulijalle tulee väkisin mieleen ajatus ”onko tämä se kohta, jossa runosuoni tukkeutui”. Kappaleen jälkimmäinen puoli on nimittäin lähes kokonaan saman fraasin jauhamista. Kappale ei kuitenkaan anna kuulijalle syytä epätoivoon, sillä yhtye onnistuu pitämään yllä ihanan levollista tunnelmaa koko kappaleen ajan, eikä tunnelma katoa missään vaiheessa.

Sagastrophe onnistuu luomaan tunnelmallisen kokonaisuuden pysyen samalla tukevasti mukavuusalueellaan. Kokonaisuus ei hajoa, eikä yksikään kappale tunnu liian pitkäveteiseltä, vaikkei levyltä löydykään suuria luovuuden ryöpsähdyksiä. Jään innolla odottamaan kolmikon tulevia julkaisuja.