Tuotanto ruodinnassa: Amorphis

Amorphis @ South Park Tampere 2018

Suunnittelimme toimituksessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät ole absoluuttinen totuus siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipide. Tällä kertaa käsittelyyn päätyy Amorphis.

Amorphis, tuo suomalaisen tunnelmallisen metallin pioneeri ja legenda, on julkaissut 28-vuotisella urallaan 13 studioalbumia. Tuotanto on laaja ja syvällinen. Keskityn Amorphiksen tuotannon ruodinnassa pääosin musiikkiin. Amorphiksen levyiltä löytyy paljon hienoa Kalevala-aiheista lyriikkaa sekä muutamia levyjä, joissa linjasta luovuttiin. Ruodinnassa en kuitenkaan keskity pahemmin tekstien laatuun. Tekstit täyttävät laadun kriteerit jokaisella albumilla. Sama pätee myös soittajiin ja laulajiin. Yhä bändissä kitaroiva Tomi Koivusaari huolehti örinälauluista kahdella ensimmäisellä albumilla. Sen jälkeen Amorphiksessa on laulanut kaksi upeaa laulajaa, Pasi Koskinen, sekä bändissä yhä tänään laulava Tomi Joutsen. Useampi bändin jäsenistä on säveltänyt vuosien varrella bändin levyillä kuultavaa musiikkia. Viime vuosina bändin pääasiallisina säveltäjinä ovat toimineet kitaristi Esa Holopainen sekä kosketinsoittaja Santeri Kallio.

Bändin tuotanto on hämmentävän laadukas ajatellen sen laajuutta. Levyjä oli hankala laittaa järjestykseen. Järjestykset varsinkin keskivaiheilla olisivat voineet mennä hieman toisinkin jonain toisena aikana. Listan kärkipään levyjen kohdalla luotin intuitioon, kun päätin kummin päin asetan listan ensimmäisellä ja toisella sijalla olevat levyt. Myös Amorphiksen juuri julkaistu erittäin laadukas uusi levy toi oman mausteensa ruodintaan.

13. Far From The Sun (2003)

”Far From The Sun” alkaa todella tarttuvalla ja hienolla biisillä ”Day Of Your Beliefs”. Valitettavasti kyseinen biisi on levyn paras. Kokonaisuutena ”Far From The Sun” on Amorphiksen huonoin levy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että levy olisi täysin epäkelpo. Täydellistä rimanalitusta ei bändin discografiasta löydy, mitä voi pitää hyvin kunnioitettavana suorituksena. ”Far From The Sun” on yllättävän kokeellinen ja sisältää monenlaisia tunnelmia, tuoden muutamassa kappaleessa mieleen jopa Metallican ”Load” -albumin. Maininnan ansaitsevat myös Pasi Koskisen vokaalisuoritukset, jotka ovat pääosin puhtaita ja levyn parasta antia.

12. The Beginning Of Times (2011)

”The Beginning of Times” on looginen jatko ”Skyforgerille”. Ehkä liiankin looginen, ja levy on jäänyt kirjoissani heikoimmaksi Tomi Joutsenen ajan Amorphis-levyistä. Levyltä löytyy melodisia ja päällisin puolin hienoja kappaleita, mutta ne eivät ole yhtä mieleenpainuvia, kuin muutamalla aiemmalla levyllä. Oli selvää, että seuraavalla levyllä bändin oli löydettävä jo jotain uutta, tai muuten jatkuva suosion lisääntyminen olisi saattanut katketa. On kuitenkin niin, että moitteista huolimatta levy sisältää useita hienoja kappaleita. ”Mermaidin” karkkimelodioita kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä, mistä bändi melodioitaan taikoo. Komea ”You I Need” on herkkyydestään huolimatta jämäkkä kappale, jota kuunnellessa on vaikeaa muistaa, että ”The Beginning of Times” on Amorphiksen tuotannon toiseksi huonoin levy. Kokonaisuudesta se johtuu, levyllä on liikaa tyhjäkäyntiä, jotta se voisi nousta parhaiden Amorphis-levyjen joukkoon.

11. Karelian Isthmus (1992)

Mitä Amorphiksen debyytistä voi sanoa? Kyseessä on death metal -albumi ajalleen sopivilla tuhnuisilla soundeilla. Myöhemmin tutuksi tullut melodisuus on nupullaan, mutta puhkeaa kukkaan vasta seuraavalla levyllä. Levy on tasainen kokonaisuus, josta ei nouse varsinaisia huippuhetkiä tai rimanalituksia. ”Karelian Isthmus” on jäänyt itselleni jotenkin vieraaksi. Pätevä death metal -levytys se silti on.

 

10. Silent Waters (2007)

”Silent Waters” oli erittäin odotettu seuraaja ”Eclipselle”. Levy tuotti aikanaan alkuinnostuksen jälkeen odotusarvoihin nähden pienen pettymyksen. Taas kerran, kyseessä ei ole huono levy. Ehkä parantaminen edellisen levyn sfääreistä oli jo alun perin liian paljon pyydetty. Nimikappale on kaunis tunnelmapala, kuten ovat myös ”Her Alone” sekä levyn päättävä ”Black River”. Amorphis todella hallitsee tarttuvien ja tunnelmallisten biisien tekemisen. Raskaampaa antia edustavat levyn jopa Opethin mieleen tuovalla riffillä avaava ”Weaving The Incantation” sekä jyräävä ”Servant”. Ei levyn muissakaan kappaleissa mitään vikaa ole, mutta jotain levyltä kuitenkin puuttuu. Vaikeasti sanoiksi puettavaa syvällisyyttä ja ajattomuutta, jota on löydettävissä bändin parhailta levyiltä.

9. Am Universum (2001)

”Am Universum” oli jo ilmestyessään ja on yhä Amorphiksen tuotannon omituisin albumi. Toisaalta se on loogista jatkoa ”Tuonelalle” Kingston Wall -vaikutteineen. Toisaalta levy vie ”Tuonelan” tunnelmat uusiin sfääreihin seikkaillessaan rockin, progen ja jopa jazzin syövereissä. Levy ei ole avautunut minulle koskaan ihan täysin. Vika voi olla kuuntelijassa, ja levyssä on kuitenkin jotain kiehtovaa. Jää tunne, että levy on parempi, kuin ymmärränkään. Levyn avaa hieno ”Alone”, josta siirrytään vielä hienompaan ”Goddess (of the Sad Man)” -kappaleeseen. ”Shatters Within” on kaunis balladi ja levyn parasta antia. ”Am Universum” päättyy hämmentävään ”Grieve Stricken Heartiin”, joka huipentuu saksofonisooloon. Kuulija jää hieman hämmentyneeseen tilaan. Mitä tässä tuli juuri kuultua? En ole saanut tunnetta pois, vaikka olen levyä yrittänyt vuosien varrella kuunnella lisää.  Ehkä vielä jonain päivänä…

8. The Circle (2013)

Ensimmäinen kuuntelu ”Circlen” parissa oli aikoinaan hyvin positiivinen kokemus. Jäi kuva, että nyt ollaan tekemisissä erittäin hienon levyn kanssa. Kymmenien kuuntelujen jälkeen levyn arvo on hieman pudonnut. Kappaleet, kuten ”Mission” sekä ”The Wanderer” ovat erittäin tarttuvia Amorphiksen tapaan. Raskaammat biisit ”Shades of Gray”, ”Hopeless Days” sekä ”Nightbird’s Song” toimivat myös hienosti. ”Circle” ei kuitenkaan kokonaisuutena nouse aivan Amorphiksen tuotannon kärkisijoille.

7. Skyforger (2009)

”Skyforger” on Amorphiksen tuotannon ristiriitaisin levy. Melodisia hittejä on useita. Esimerkiksi ”Silver Bride”, ”From The Heaven Of My Heart” sekä ”Sky Is Mine” ovat metallihittejä, jos mitkä. Toisaalta levy sisältää vaikeammin sisäistettävää materiaalia, kuten levyn avaava yli 6-minuuttinen ”Sampo” sekä raskas ”Majestic Beast”. ”Skyforger” on hieno levy. Se on monipuolinen, samalla helposti sekä vaikeasti sisäistettävä, ja sen pariin tulee palattua aika ajoin. Levyllä on ollut suuri rooli bändin suosion kasvussa ja moni sen biiseistä kuuluu bändin keikkarepertuaariin ilta illan jälkeen.

6. Tuonela (1999)

”Tuonela” oli aikanaan aikamoisen yllättävä seuraaja ”Elegylle”. Musiikki ei ollut totutun raskasta,ja vaikutteista paistoi läpi esimerkiksi Kingston Wall. Kuvaavaa on, että Sakari Kukko esiintyi levyllä soittaen saksofonia ja huilua. Amorphis teki yhtäkkiä levyn, josta löytyy saksofonia, ja örinälauluakin vain yhdestä kappaleesta. Alun pettymyksen jälkeen levy on hiljalleen nostanut arvoaan bändin tuotannossa. ”Tuonelalla” bändi luopui myös Kalevala-aiheisista sanoituksistaan. ”The Way” avaa pelin antaen hyvän kuvan levyn sisällöstä. Kingston Wallista muistuttava kitarointi yhdistettynä Pasi Koskisen melodiseen puhtaaseen lauluun. Levyn nimikappale puolestaan on upea, kaihoisa ja melankolinen balladi. Hieno on myös singlenä julkaistu melodinen ”Divinity”. Levyllä on melankolinen yleistunnelma alusta loppuun ja se toimii hyvin kokonaisuutena. Siksi se nousee näinkin korkealle bändin tuotannossa.

5. Under The Red Cloud (2015)

Levyn nimikappaleen lähtiessä soimaan ei voi kuin nyökytellä päätään. Sama meno jatkuu, ja levy on täynnä mieleenpainuvia biisejä. Oikeastaan jokaisen voisi mainita, mutta ylitse muiden nousevat nimikappaleen lisäksi raskas ”Four Wise Ones”, tarttuva ja jylhä ”Bad Blood” sekä levyn ensimmäisenä singlenä julkaistu tunnelmallinen ”Death of a King”. Erittäin pätevä kokonaisuus, joka toimii niin yksittäisinä biiseinä kuin kerralla kuunneltuna kokonaisuutena. Tomi Joutsenen laulusuoritus on parempaa kuin koskaan. Raskaat osat hän örisee vakuuttavasti ja lennosta siirrytään erittäin tunnepitoiseen puhtaaseen vokalisointiin. Olisiko kaikkien aikojen laulusuoritus Amorphiksen historiassa? Silti levy on vasta sijalla viisi, ja edelle menee kaksi Tomi Joutsenen sekä Pasi Koskisen aikaista levyä. Kertoo Amorphiksen tuotannon laadusta kaiken tarpeellisen.

4. Queen Of Time (2018)

”Queen Of Time” on ollut minulla nyt kuuntelussa usean viikon ajan. Levy ei missään tapauksessa ole helppo tapaus. Kyseessä saattaa olla progein Amorphis-levytys kautta aikojen. Edellisellä levyllä Tomi Joutsen ylsi todella upeaan vokaalisuoritukseen. Niin uskomatonta kuin se on, laittaa ”Queen of Time” paremmaksi.  Sama pätee levyyn kokonaisuutena sekä yksittäisten biisien jäätävässä laadussa. ”Queen of Timea” on vaikea pukea sanoiksi, niin hieno teos se on. Levy ei ole samalla tavalla kerrasta aukeneva, kuin pari edeltäjäänsä, vaan vaatii aikaa. Se aika kannattaa antaa, koska ”Queen of Time” nousee listoillani jo nyt Amorphiksen tuotannon neljänneksi parhaaksi levyksi. Aika näyttää pysähtyykö levy siihen, vai nouseeko vielä korkeammalle. ”Queen of Time” on ennen kaikkea levykokonaisuus, joka toimii alusta loppuun. Levyn biisit ovat huippulaatua myös omillaan, mutta pääsevät täysiin oikeuksiinsa vasta osana kokonaisuutta. Kaikki biisit voisi mainita, mutta kun jotkut on valittava, niin ”The Been” äkkiväärä tarttuvuus, ”The Golden Elkin” iskelmällisyys ja ”Heart of the Giantin” komea melodia ansaitsevat erityismaininnan. Unohtaa ei sovi ”Amongst Stars” -duettoa, jossa ihana Anneke van Giersbergen näyttää osaamistaan.

 

3. Eclipse (2006)

Tomi Joutsenen ensimmäinen Amorphis-esiintyminen kuultiin upealla ja syvällisellä ”Eclipse”-albumilla. Joutsen otti orkesterin omakseen heti ensimmäisistä nuoteista ja jänne kantoi levyn loppuun saakka. Bändi myös palasi takaisin Kalevala-aiheiseen lyriikkaan, ja levyllä kuullaan mahtavan musiikin säestämänä Kullervon tarina. Ikivihreäksi aikoja sitten noussut single ”House Of Sleep” on loistava esimerkki levyn sisältämästä musiikista. Upea melodia, hienoa laulantaa ja soittoa, sekä vaikeasti sanoiksi puettavaa kiehtovuutta, jota levy on pullollaan. Amorphis on ”Eclipsen” jälkeenkin tehnyt erittäin laadukkaita levyjä. Niistä on kuitenkin puuttunut sitä jotain, mikä nostaa ”Eclipsen” näin korkealle Amorphiksen tuotannossa.

2. Tales From The Thousand Lakes (1994)

Epäilemättä monen kirjoissa ”Tales” on se Amorphiksen uran hienoin saavutus. Enpä pahemmin lähtisi vastaan väittämään, vaikka levy listallani onkin vasta toisena. Jo levyn avaava pianointro ”Thousand Lakes” saa ihokarvat pystyyn. Introsta siirrytään melodisen death metallin muotovalioon ”Into Hiding”. Laatu ei laske missään vaiheessa. ”Castaway” jyrää vastustamattomalla riffittelyllä, ”Black Winter Day” soi majesteettisen melodisena ja niin edelleen. On raskautta, jopa doomia, on melodiaa, on tunnelmaa, on kaikkea, mitä metallilevyltä voi toivoa. Kuriositeettina voisi mainita, että levyn hienot puhtaat laulut vetäisee Kyyria -yhtyeestä tunnetuksi tullut Ville Tuomi. En tiedä, mistä joukko suomalaisia nuoria muusikoita taikoivat tällaisen levyn vuonna 1994. Kyseessä on ollut harvinaislaatuinen lahjakkuuden ja oikean ajoituksen sekoitus. Ilman oikeita aineksia ei voi syntyä mitään tällaista. Suomalaisen metallin kiistämätön klassikko.

1. Elegy (1996)

Amorphiksen paras levy? Ei mikään ainoa oikea vastaus, mutta siihen nyt päädyin. Kuten on jo aiemmin tullut ilmi, on Amorphiksen tuotanto erittäin tasalaatuista, ottaen huomioon tuotannon laajuuden. ”Elegy” on upea kokonaisuus, jolta ei heikkoa lenkkiä löydä, vaikka kuinka etsisi. Levyn aloittavat ”Better Unborn” ja ”Against Widows” antavat hyvän kuvan ”Elegyn” sisällöstä. Levyllä siirrytään sujuvasti Tomi Koivusaaren örinöistä Pasi Koskisen melodisiin puhtaisiin lauluihin. ”Elegy” on Pasi Koskisen ensimmäinen Amorphis-levy. Levyllä on myös muutama rauhallisempi balladinomainen kappale ”The Orphanin” ja ”My Kanteleen” muodossa. Huippulaatua, kuten koko levy alusta loppuun. ”Elegyllä” on lähes täydellinen harmonia raskauden, melodisuuden ja kauneuden välillä. Oma osansa levyn tunnelmassa on lyriikoilla, jotka ammentavat musiikin tapaan Elias Lönnrotin Kantelettaren runoudesta. Tunneside levyyn on vahva jo viime vuosituhannen puolelta, ja myös sillä voi olla osasyynsä sille, miksi juuri ”Elegy” nousi listauksen kärkeen. Klassikko sanan jokaisessa merkityksessä.

 

Kommentit