Tuotantoarvot ennen sisältöä – arviossa Epican ”Omega”

Kirjoittanut Simo Pernu - 25.2.2021

Hollantilainen Epica on yksi sinfonisen metallin tunnetuimmista nimistä maailmalla. Epica ei ole noussut ihan niin suureksi kuin Nightwish tai vaikkapa Within Temptation, mutta mistään marginaalibändistä ei ole kyse. Bändi julkaisee helmikuun lopulla jo kahdeksannen studioalbuminsa nimeltään ”Omega”. Jo ensitahdeista käy ilmi, että ”Omega” on taattua Epicaa. Mahtipontisuudessa ja tuotantoarvoissa ei todellakaan säästellä. Samaan aikaan läsnä ovat samat ongelmat kuin bändin kohdalla on nähdäkseni aina ollut. Määrä ei koskaan korvaa laatua.

Suhtautumiseni Epicaan on ollut sellainen, että olen aina ottanut bändin uuden levyn kokeiluun, mutta syvällisempään kuunteluun bändin albumit eivät ole päässeet. Aina on löytynyt myös kiinnostavampaa musiikkia, jota kuunnella. Nyt päätin ottaa bändin uuden albumin arvosteltavaksi ja näin antaa bändille mahdollisuuden muuttaa käsitystäni. Valitettavasti ensimmäinen kuuntelu eteni ”Omegan” tapauksessa ihan samoin kuin aina ennenkin Epican albumien kohdalla. Mahtipontinen, tuotantoarvoiltaan huippuluokkaa oleva sinfoninen death metal -vaikutteilla kuorrutettu musiikki soljui toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Muistijälkiä albumi ei jättänyt ensimmäisellä kierroksella lainkaan. Ensinnäkin albumi kärsii aikamoisesta mammuttitaudista. Yli 70-minuuttinen kesto on yksinkertaisesti aivan liikaa suhteessa albumin tarjoamaan sisältöön. Esimerkiksi kotimainen ylpeytemme Nightwish kärsii samasta mammuttitaudista ja tässä genressä se kuuluu jopa asiaan, mutta vertailua Nightwishiin, Epica ei kyllä kestä millään tasolla.

”Omega” ei silti missään tapauksessa ole huono albumi. Ei se kyllä hyväkään ole saati kiitettävä, mutta pienissä annoksissa albumia kuuntelee ihan mielellään. Samaan aikaan on sanottava, että albumin kuuntelu alusta loppuun samalta istumalta käy työstä, enkä siihen pystynyt arvostelun tiimoilta kuin yhden kerran. Lähestyin albumin tarjontaa paloina ja sillä tavalla myös hyviä puolia alkoi löytyä. Albumin massiivisuudesta huolimatta ”Omegalla” ei oikeastaan ole yhtään selkeästi heikkoa esitystä. Samaan aikaan ”Omega” ei sisällä yhtään erityisen hyvää tai mielenpainuvaa teosta. Yritän selittää: jostain syystä ”Omegaa” kuunnellessani kuuntelen päällisin puolin erittäin suurella ammattitaidolla tehtyä sinfonista metallia, mutta samalla jotain puuttuu. Sielua ehkä, en ihan saa itsekään kiinni, mikä aiheuttaa sen tietynlaisen tyhjyyden tunteen. ”Omega” ei vedä puoleensa, ei saa ainakaan minussa kiinnostusta heräämään tavalla, joka saisi viihtymään sen seurassa niin pitkään, että voisi saada paremman otteen, mitä bändi yrittää musiikillaan viestittää.

Toisaalta, kuten aina, voi vika olla kuulijassa. ”Omega” tuottaa tuskin pettymystä niille, jotka ovat pitäneet bändin aiemmasta tuotannosta. Vielä kerran on mainittava albumin tuotantoarvot. Simone Simons laulaa erinomaisen hyvin ja bändin kitaristit Mark Jansen ja Isaac Delahaye hoitavat kitaroinnin sekä mureammat vokaalit tyylillä. Sinfonisuus on Epican kohdalla enemmän kuin sanahelinää ja se osaaminen, jonka tällaisen albumin laittaminen kasaan kaikkine yksityiskohtineen vaatii, on ihailtavaa. Valitettavasti musiikissa sisältö ratkaisee ja se jää ainakin allekirjoittaneelle vajaaksi.

6½/10

Kappalelista:

1. Alpha – Anteludium
2. Abyss Of Time – Countdown To Singularity
3. The Skeleton Key
4. Seal Of Solomon
5. Gaia
6. Code Of Life
7. Freedom – The Wolves Within
8. Kingdom Of Heaven Part 3 – The Antediluvian Universe
9. Rivers
10. Synergise – Manic Manifest
11. Twilight Reverie – The Hypnagogig State
12. Omega – Sovereign Of The Sun Spheres

Epica Facebookissa