Tuska 2025 tarjoili lauantaina tunnelmia goottifiilistelystä urkumetalliin: Festariraportti 2/3

Tuskan toinen päivä kulki raskaissa mutta vivahteikkaissa tunnelmissa. Lauantain kattaus oli täynnä tunnettuja nimiä, nousevia lupauksia ja rohkeita genrevalintoja. Päivä oli perjantaita aurinkoisempi ja piti sisällään rujoja riffejä, urkupauhua ja shoegazea. Tässä raportti lauantain kohokohdista!

Albumien juhlakeikat ovat aina hienoja tapahtumia, sillä silloin tietää mitä odottaa. Lauantaina Tuskan päälavan avauksena saatiin kuulla Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen Itku pitkästä ilosta 25 vuotta -läpisoitanta. Kun ”Rajaton rakkaus” -riffi kajahti ilmoille, nousivat nyrkit yleisössä välittömästi ilmaan tapailemaan tahtia. Tuskinpa olisi Timo Rautiainen aikoinaan albumin nimikappaleen tekstiä tehdessään osannut ennustaa, kuinka osuvasti se onkaan neljännesvuosisata myöhemmin vielä ajankohtaisempi kuin silloin. Yleisön yllätykseksi kuukauden verran radiosoitossa ollut sinkku ”Idänjuna” – kolmen muun valikoidun biisipoiminnan ohella varsinaisen albumin läpisoiton jatkoksi – olivat oiva päätös keikalle.

On olemassa superyhtyeitä ja sitten on Cemetery Skyline. Itselläni oli ilo ja kunnia olla todistamassa yhtyeen ensimmäistä klubikiertuetta Lahden Möysän Musaklubilla aiemmin tänä keväänä. Tuntuu, etten ole vieläkään täysin toipunut tuosta mieleenpainuvasta keikasta, joka piti sisällään iloisia kohtaamisia ja säkenöivää nostalgiaa. Olikin vallan hykerryttävää päästä todistamaan yhtyeen livemeininkiä uudelleen Tuskassa.

Mikael Stannen hyväntuulisuus toi auringon Suvilahden ylle, mikä toi jännittävää kontrastia yhtyeen goottimetallia tihkuvaan musiikkiin. Stannen ensimmäinen kierros miehen double trouble -päivässä – sillä hän tulisi nousemaan illan hämärtyessä uudelleen lavalle The Halo Effectin kanssa – oli karkkia korville ja lämmin halaus sielulle. ”When Silence Speaks” sai miettimään elämän rajallisuutta, eikä liikutuksen kyyneleiltä voitu välttyä. Mikäli yhtyeen timanttinen albumi ”Nordic Gothic” ei ollut vielä tuttu, sai cover-kappale ”I Drove All Night” viimeistään yleisön mukaan yhteislauluun.

Seuraavan keikan missaaminen harmitti. Vaikka ehdinkin seurata bändin lavatyöskentelyä vain parin biisin ajan, japanilainen metalcore-vaikutteinen Jiluka osoitti nopeasti olevansa enemmän kuin kuriositeetti. Toivottavasti tulevat uudelleenkin – kysyntää voisi nähdyn ja kuullun perusteella riittää.

Seuraavana esiintynyt Orbit Culture toimitti päämäärätietoista ryskettä päälavalla. Yhtyeen keikka oli dynaamista suorittamista, mikä varmasti sai monen metallin ystävän nyt viimeistään lippukaupoille, sillä tämä ruotsalainen metallipumppu tullaan näkemään Suomen kamaralla vielä uudestaan tämän vuoden puolella, kun yhtye nousee Helsingin Kulttuuritalon lavalle marraskuussa yhdessä Gaerean ja Atlaksen kanssa.

Päälavan rymistelyn jälkeen oli aika siirtyä vaihteeksi KVLT-lavan tarjonnan äärelle. Countless Goodbyes on Porista ponnistava, modernia metallia soittava nouseva nimi, joka veti intiimin esiintymissalin ääriään myöten täyteen. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa jo vuonna 2019 ja on sittemmin ehtinyt soittaa keikkoja ulkomaillakin asti. Tuskan esiintyminen oli intensiivinen ja vahvasti otteessaan pitävä – juuri tällaisia bändejä varten festivaalien pienemmät lavat ovat olemassa. Liekö urbaania legendaa, että Tuskan kovimmat vedot koetaankin juuri KVLT-lavalla.

Countless Goodbyesin lisäksi samoille lauteille nousi myös ranskalainen hypnoottista ja pakanallista trancea esittävä Eihwar. Mikäli onnistui olemaan harvojen joukossa, jotka tuolle keikalle mahtuivat, ansaitsee lämpimämmät onnittelut. Eihwarin rituaaliriitteihin oli lopulta noin 400 metrin jono, josta vain kourallinen pääsi todistamaan tätä performanssia. Toivotaan, että yhtye saadaan pian uudestaan keikalle Suomeen, että loputkin jonottajat pääsevät maistamaan tätä mystistä taikajuomaa.

Eihwarin ohella Tuska osoitti ennakkoluulottoman monipuolisuutensa myös toisen keikan muodossa. Ranskalainen Alcest, joka starttasi aikanaan multi-instrumentalisti Neigen sooloprojektina, tarjoili herkkää ja voimakasta tunnelmointia, jota on vaikea lokeroida. Shoegazen pehmeys kohtasi post-black metalin kaiut tavalla, joka keräsi kuulijoita hiljalleen – mutta pysyvästi. Tämän keikan äärellä ei huudettu, vaan hiljennyttiin.

Lauantai-iltaan oman panoksensa toi myös mukaan melodista death metalia soittava Insomnium. Keikka oli kompakti läpileikkaus yhtyeen pitkästä urasta. Muuttuneiden rivistöjen muovaaman yhtyeen esiintyminen oli kuin iloinen jälleennäkeminen, joka piti sisällään jotain vanhaa, jotain uutta – mutta ei mitään lainattua. Tervetullut esiintyminen kotikentällä.

Melodisen kuolonmetallin muotokieleen luotettiin myös reilua tuntia myöhemmin, kun Mikael Stanne nousi päivän aikana lavalle toistamiseen, tällä kertaa The Halo Effectin riveissä. Göteborgin metalliperinteen nimeen vannova kokoonpano koostuu entisistä In Flamesin jäsenistä, ja heidän otteessaan on sekä tuttuutta että omanlaista raikkautta. Tyylillisesti mennään genren perinteiden reitittämällä tiellä, mutta ei se haittaa, kun kone käy näin sulavasti. Edellisen päivän In Flames -keikan jälkeen oli kiinnostavaa nähdä, miten ”toinen puolisko” operoi – vertailu oli helppo tehdä, ja molemmat esiintyjät suoriutuivat edukseen.

Lauantain pääesiintyjän viittaa kantanut Powerwolf toi mukanaan muinaisajan tuulahduksia. Tätä power metalin iloista kilttiä jättiläistä oli tullut seuraamaan sankka joukko susiteemaisen keskiaika-sankarihevin ystäviä. Yleisöä hellittiin bändin hiteillä ”Army of the Nightista” ”We Drink Your Bloodiin”. Urut raikasivat ja pyrot liekittivät Suvilahden taivasta. Illan päätteeksi paikalta tuntui poistuvan vallan hyväntuulinen festariyleisö.

Teksti: Ilona Pakarinen ja Valtteri Perämäki

Kuvat: Pasi Eriksson ja AJ Johansson