Tuska Open Air Festival 27.-29.6.2014 (osa 3/3)

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 2.7.2014

Tuska Open Air 2014Sunnuntai: Sen verran kovaa settiä oli lauantaina tarjottu, että aamulla sen todellakin kurkussa huomasi. Pientä festariväsymystä oli myös havaittavissa tiukasta rupeamasta johtuen, eikä mielialaa parantanut yhtään katsoa ikkunasta ulos. Jos perjantai ja lauantai oli vietetty viileässä mutta kuivassa kelissä, niin sunnuntaista näytti tulevan kostea päivä. Ei kuitenkaan auttanut jäädä moisia märehtimään, vaan laittaa enemmän vaatetta niskaan, sadetakkia päälle ja kohti Suvilahtea. Sen verran kovia esiintyjiä oli etenkin loppuillaksi luvassa, että kotiin en olisi jäänyt, vaikka taivaalta olisi tullut mitä alas. Sunnuntai oli black metal -päivä, lisää vanhoja suosikkejani oli etenkin koko tapahtuman viimeisen esiintyjän Emperorin muodossa tiedossa.

PowerwolfKampesin itseni paikalle saksalaisen Powerwolfin alkuun, toisin kuin moni muu. Ilmeisesti perin vittumainen keli verotti melkoisen rankalla kädellä sunnuntain yleisömäärää ainakin alkupäivästä, sillä Powerwolf sai valitettavasti soittaa lähestulkoon kouralliselle ihmisiä. Yhtyeen vokalisti Attila Dorn väitti näkevänsä noin 800 ihmistä katsomassa keikkaa, minä taas väitän, ettei meitä ollut niinkään paljon. Siitä viis! Powerwolf jaksoi kuitenkin huudattaa ja innostaa yleisöä, jonka vähäisyydestä huolimatta meininki oli hyvä. Ei voi sanoa, että tunnelma katossa sentään oli, mutta olosuhteisiin nähden Powerwolf suoriutui keikastaan erinomaisesti. Yhtyeen tunnetuimmat hitit, kuten ”Coleus Sanctus”, ”Amen & Attack”, ”Raise Your Fist, Evangelist” sekä ”We Drink Your Blood” tempaisivat yleisön mukaansa, ja yhtyeen esiintyminenkin oli näin ensi kertaa nähtynä varsin viihdyttävä. Powerwolf on siitä haastava yhtye, että ei oikein saa tolkkua, pitääkö se ottaa tosissaan vai ei. Ja ennen kaikkea, ei oikein osaa edes päättää, pitääkö siitä vai ei. Kuten eräs ystäväni asian keikan jälkeen totesi: ”Olihan se semmoista iloista teatteria.” Jos joku lukijoista ei ole yhtyeen musiikkiin perehtynyt, niin itse keksin sille tänään mielestäni oivan vertailukohdan: Powerwolf = Sabatonin ja Ghostin risteytys.

InsomniumEn tiedä, johtuiko se jo jalkoja painavasta festariväsymyksestä, vallitsevista keliolosuhteista, illan pääesiintyjien odotuksesta vai mistä, mutta Powerwolfin jälkeen seuranneet kotimaiset yhtyeet jäivät itseltäni todella vähälle huomiolle. Etenkin Insomniumin aikaan olin kyllä katsomassa keikkaa, mutta ajatuksissani taisin olla aivan jossain muualla. Yhtye toki muisti vokalisti-basisti Niilo Seväsen johdolla omalta osaltaan kiitellä Suomen kesää, ja soittivatpa Joensuun pojat myös keliin ainakin nimensä puolesta varsin osuvan kappaleensa ”Down With The Sun”. Muuten itselläni on keikasta perin hämärät muistikuvat. Avausraitana toiminut ”The Primeval Dark” toimi ilmeisesti jonkinlaisena unihiekkana silmiini ja ennen kaikkea ajatuksiini. Olin läsnä, mutta en paikalla. Tuskan sunnuntai ei selkeästikään ollut minun ja Insomniumin päivä. En tiedä, kummassa osapuolessa vika oli. Kiitos ja anteeksi.

Tässä vaiheessa olikin hyvä herätellä itseään kupillisella kahvia ja siirtyä sisälavan puolelle lämmittelemään, sillä lisää kotimaista osaamista oli tiedossa Church Of The Deadin voimin. Vasta muutaman vuoden kasassa ollut yhtye herättelikin old school death metallillaan varsin mukavasti myös unisen toimittajan. Kun yhtye ilmoittaa esikuvikseen mm. Cannibal Corpsen ja Obituaryn kaltaiset orkesterit, niin lienee oikeutettua sanoa, ettei mistään maailman omaperäisimmästä yhtyeestä ole kyse. C.O.T.D:n vanhan liiton meininki lämmitti kuitenkin mukavasti mieltä, ja yhtyeen raskaan murskaava death metal oli tyyliltään oikeastaan ensimmäinen, joka jotenkuten sopi Club Stagen kaikuhallin sisällä nautittavaksi.

SatyriconSiirtyessäni takaisin kohti päälavaa odottamaan norjalaisen black metal -pioneeri Satyriconin keikkaa, tuntui, ettei keli festareilla ainakaan enää huonontua voi. Jotenkin tuli mieleen yhtyeen vuoden 1997 keikka Helsingin Lepakossa, jota edelsi saatanallinen ukkosmyrsky pääkaupunkiseudulla. Joko taas Satyricon toi myrskyn tullessaan? Setin avauksessa kuultujen ”Now, Diabolical”, ”Black Crow On A Tombstone” sekä ”Our World, It Rumbles Tonight” aikana tuntui, että keli vain paheni entisestään, kun vettä tuli niskaan välillä lähes vaakatasossa. Onneksi keikan loppua kohden taivas kuitenkin hiukan rauhoittui. Satyriconin esiintymisestä jäi hiukan kaksijakoiset tunnelmat. Siinä missä yhtyeen uusin levy ”Satyricon” ei itselleni oikein kolahtanut, tuntuivat levyn kappaleista etenkin yllä mainittu ”Our World, It Rumbles Tonight” sekä ”Walker Upon The Wind” toimivan livenä huomattavasti levyä paremmin. Sen sijaan setin keskivaiheilla kuultu ”The Infinity Of Time and Space” kuulosti todella pitkäveteiseltä. Onneksi sen jälkeen tulleet ”The Pentagram Burns”, ”Fuel For Hatred”, pakollinen hitti ”Mother North” sekä setin päättänyt ”K.I.N.G.” pelastivat paljon. Yhtyeen vokalisti Satyr jaksoi kiitellä suomalaista yleisöä, joka elikin kiitettävästi keikalla mukana sateesta huolimatta. Itse vanhan liiton Satyricon-fanina toivoisin yhtyeeltä enemmän vanhaa materiaalia, mutta Tuskassa ei yhtyeeltä kuultu edes joskus settilistassa ollutta ”Hvite Krists Dødia” ”The Shadowthrone”-albumilta , sen paremmin kuin muitakaan vanhoja ralleja. Samoin mielestäni viimeisimmän levyn ehdottomasti paras kappale ”Nekrohaven” loisti valitettavasti poissaolollaan. Näistäkin puutteista huolimatta oli Satyriconin keikka esimerkiksi maanmiehiinsä Dimmu Borgiriin verrattuna mielestäni huomattavasti mukaansa tempaavampi esitys.

YL9A5197Kiitos sään, oli Tuskan sunnuntai omalta osaltani tiukkojen karsintojen aikaa. Inferno stagella esiintyneet israelilainen eksoottista folk metallia esittävä Orphaned Land sekä yhdysvaltalainen progressiivista sludge metallia ja hardcorea yhdistelevä Neurosis kuuluivat alkuperäisiin suunnitelmiini katsastaa, mutta Orphaned Land vaihtui Church Of The Deadiin ja sisälavan lämpöön ja Neurosis puolestaan lähihuoltoasema ABC:n tarjoamaan lämpöön ja kupilliseen kuumaa kahvia. Olin kuitenkin tullut paikalle lähinnä katsomaan sunnuntain pääesiintyjää Emperoria, ja se keikka oli nähtävä, mutta mieluusti kuolematta kylmyyteen.

EmperorKoska Emperor oli tullut Tuskaan esittämään 20 vuotta sitten julkaistun ”In The Nightside Eclipse” -levyn kokonaisuudessaan alusta loppuun, niin kappalejärjestystä on tähän turha alkaa luetella. Tosin yhtyeen keulamiehelle Ihsanille joku voisi oikean järjestyksen kertoa, olihan mies soittamassa levyn kakkosraitaa ”The Burning Shadows Of Silence” toistamiseen ”Beyond The Great Vast Forestin” sijasta. Nooh, sattuuhan noita. Tuota minimaalista kömmähdystä lukuun ottamatta Emperorin keikka oli sanalla sanoen täydellinen ja virheetön. Silmiini pisti screeniä välillä silmäillessä etenkin rumpali Faustin eleetön, mutta metronomintarkka työskentely. Aika kului keikkaa kuunnellessa kuin siivillä, ja olin lähestulkoon varma levyn päätösraidan ”Inno A Satana” alkaessa, että jotain on nyt välistä jäänyt, vaikka näin ei ollut. Maaginen tunnelma oli vienyt mukaansa, eikä vesisadekaan enää kiusannut yleisöä – tosin itse olisin katsonut keikan, vaikka taivaalta olisi satanut kiviä. ”In The Nightside Eclipse” livenä 20 vuotta julkaisun jälkeen kuulosti hetkittäin jopa paremmalta kuin itse levy. Ja se jos mikä on paljon sanottu levystä, joka kuuluu heittämällä kaikkien aikojen black metal -levytyksien top 5:een. Levyn jälkeen yhtye esitti vielä vanhoista kappaleistaan ”Ancient Queenin”, ”Wrath Of The Tyrantin” ja Bathory-coverin ”A Fine Day To Die”. Omasta mielestäni nämä olisi voinut helposti jättää soittamattakin ja lopettaa setti yhtä täydellisesti, kuin levykin loppuu. Kyllähän tuo Bathoryn kappalekin toki on kerrassaan loistava ja Emperorin versiointikin siitä vähintään erinomainen, mutta ainakin itselläni tuntui takki olevan täysin tyhjä ”Inno A Satanan” mukana hoilaamisen jälkeen. Olotila muistutti lähinnä rankan urheilusuorituksen jälkeistä tilaa: kaikki oli Suvilahden asfaltille jätetty.

YL9A4565Tuska Open Air keräsi tänä vuonna paikalle 24 000 festarikävijää ja ylitti näin kävijätavoitteensa. Eikä ihme. Kattaus oli loistava, eikä järjestelyistäkään juuri moitteen sijaa löydy. Pientä moitetta ehkä antaisin Club Stagen äänentoistosta, ja valokuvaajamme myös kritisoi kyseisen lavan photopitin pienuutta, iso mies kun on, mutta nämä ovat niin sanottuja pieniä kaloja suuressa valtameressä. Jonoja en paikan päällä juurikaan havainnut, järjestyshäiriöitä ei tietääkseni tänäkään vuonna ollut. Vessa- ruoka- ja juomatarjoilut toimivat mielestäni juuri, niin kuin festivaaleilla pitääkin. Sunnuntain koleasta säästä on ihan turha yrittää järjestäjiä syyttää, sillä heillä tuskin on asiaan juuri mahdollisuutta vaikuttaa. Tai jos on, niin ensi vuodelle tilaisin lauantaisen sopivan viileän, mutta aurinkoisen sään, kiitos. Henkilökohtaisesti tulin tänä vuonna paikalle nimenomaan seuraamaan tiukasti esiintyneitä yhtyeitä ja jätin oheistoiminnan tietoisesti vähemmälle. Kuten joku saattaa tekstimäärästä päätellä, niin kyllähän sitä seurattavaa riitti. Kolmelle päivälle 21 yhtyettä nähtynä lähestulkoon kokonaan oli sanalla sanoen loistava kokemus. Joten lopuksi vielä vastaukseni raportin alussa esittämääni kysymykseen: voiko ilman viinaa olla festivaaleilla hauskaa? Kyllä voi. Kiitos Tuska 2014, ja ensi vuonna tavataan taas!

Lue myös Tuska Open Air Festival 27.-29.6.2014 (osa 1/3) täältä, sekä Tuska Open Air Festival 27.-29.6.2014 (osa 2/3) täältä.

Kirjoittanut: Riku Mäkinen
Kuvat: Teemu Siikarla