Tuska-Torstain toisessa alkukarsinnassa tukka heilui
Tämän kevään Tuska-Torstai toinen alkukarsinta oli vuorossa 12.4. ja Bar Loosen kellarissa tarjoiltiin jälleen metallia laidasta laitaan. Jälleen kuudesta esiintyjästä kaksi jatkaa matkaa kisassa kohti Tuska -festivaalia.
Edellisellä viikolla kateissa ollut juontaja oltiin tällä kertaa saatu paikalle, ja hän potkaisi illan käyntiin niin nopealla ja tehokkaalla juonnolla, että sen ja ensimmäisen bändin väliin mahtui pieni hämmentävä hiljaisuus.
Mainos päättyy
Wrathrone kuitenkin iski lavalle niin lujaa, että pienet alkuhämmennykset jäivät nopeasti unholaan. Vokalisti örisi vakuuttavasti ja rumpali hakkasi pirullista tempoa. Meno oli niin kovaa, että jo ensimmäisen biisin jälkeen bändi tarvitsi lavalle teippiä, jotta ”kitaristin vehkeet saadaan kuntoon.” Esitys oli kaiken kaikkiaan perusvarmaa death metallia, johon olisi vielä jonkun omaperäisen twistin kaivannut. Yleisö oli kuitenkin mukana, ja viimeinen biisi oli jo sen verran vakuuttava, että se jätti haluamaan lisää.
Seuraava bändi My Favourite Nemesis avaa pelin intronauhan turvin, mutta sitten ottaakin luulot pois. Rumpalin tuplapedaali hakkaa kuin teinin sydän ekoilla treffeillä; eli pirun kovaa. Vokalisti tuo hieman mieleen The Refusedin Dennis Lyxzén. Muutenkin bändin ulosannissa on jotain samaa kuin rakkaan länsinaapurimme hardcore punk suuruudessa. Keikka etenee hyvällä nuoruuden vimmalla, ja bändi uskaltaa jopa heittää leikkimielistä välispiikkiä, jonka jälkeen jatketaan jälleen intronauhalla. Mikä on Tuska-Torstai bändeillä ja intronauhoilla? Anyway, My Favourite Nemesis tykittää loppusettinsä kohtuullisen vakuuttavasti. The Refusedin lisäksi pojat ovat tainneet kuunnella myös jonkin verran myös Lamb of Godia sekä Panteraa. Jos jotain suurta kehitettävää bändillä olisi, niin miettisin niitä rumpalin puhtaita vokaaleja. Tarvitaanko niitä?
Lavalle seuraavaksi The Overthrown, joka saa heti rispektiä naiskitaristista. Tämä bändi myös soittaa oman intronsa nauhan sijaan. Setti lähtee hyvällä itsevarmuudella liikkeelle, ja meno lavalla näyttää hyvältä. Laulut tuntuvat nojaavan paljon yhteislauluun yleisön kanssa. Vokalisti voisi kaivata jotain pientä omaa persoonaa lauluun, nyt se jää paikoin tasolle ”ihan kiva”. Basisti ja rumpali pelaavat todella hyvin yhteen, ja bändi pääsee paikoin lähelle Testamentin kaltaista mäiskettä. Bändin pitäisi hypätä rohkeasti thrashin syvään päähän, nyt liikutaan ajoittain liian turvallisilla vesillä. Rumpupatteristo huutaa ja meininki on hyvä. Ihan ei saada kunnon moshpittiä aikaiseksi, mutta niskat heiluvat tasaista tahtia eturivissä.
Of Origins iskee seuraavaksi lavalla, ja hyvällä innolla iskeekin. Heti alkuun tuntuu, että kundit ovat Gojiraansa kuunnelleet. Alun epävarmuuden jälkeen laulaja parantaa otteitaan, ja rumpali vakuuttaa heti. Ensimmäisen biisin rauhallisemmat sektiot kaipaisivat jotain pientä terävyyttä. Tukat pyörivät lavalla ja toisen biisin sahaava riffi miellyttää korvaa. Kovaa paahtoa, jossa on jotain pomppuelementtejä, peräti jotain Sepulturamaisen tuttua. Kliinit laulut voisi unohtaa, ja keskittyä karjumiseen, niin oltaisiin niin sanotusti next levelillä. Bändi esittelee seuraavan biisinsä olevan vanhempaa matskua, ja sehän toimii kuulostamalla ilkeämmältä kuin uudempi matsku. Nyt mieleen tulee kotimainen Diablo. Loppua kohden basistista alkaa huokua jopa Steve DiGiorgio vibaa. Mitä helvettiä siis?! Bändi on aivan pientä viilausta vaille valmis isoille lavoille.
Tämän jälkeen vuorossa keravalainen I Revolt, joka alkuun tuntuu yhdistelevän heviä ja humppaa. Yleisö kuitenkin tuntuu tykkäävän kovasti. Hyvä jyske ja vakuuttavaa ärjyntää. Yksi riffi on kyllä täysin häikäilemättömän sama kuin Corrosion of Conformityn ”The Door” -kappaleessa. Bändi soittaa hyvin yhteen ja yleisö palkitsee sen moshpitillä. Biiseissä tuntuu olevan tutun kuuloisia riffejä ja fillejä, joten CoC ei välttämättä ole ainoa bändi, jolta on tunnuttu lainaavan pätkä sieltä, toinen tuolta. Bändin groove on kuitenkin sen verran vahva, että riffilainat eivät pilaa esitystä. Bändi on selvästi kuunnellut paljon Panteraa, sen näkee jo kitaristista, joka on habituksineen ja ulkonäöltään kuin mini-Dimebag. Iso hatunnosto siitä, että I Revolt on tähän mennessä kisan ensimmäinen bändi, joka pyytää aplodit myös kaikille muille kisassa mukana olijoille.
Illan viimeinen bändi, Everture, palaa intronauhojen maailmaan, onneksi omaperäisellä nauhalla kuitenkin. Bändi yrittää alkuun hakea jotain söpöä, Babymetallin tyyliin, mutta en sitä itse löydä. Tuntuu, että bändin munat on hukassa. Rumpalin laukka on ok, ja kai tätäkin Radio Rockilla voitaisiin soittaa. Bändi uhkuu isomman bändin itsevarmuutta sillä, että biisien välissä vaihdetaan kitaraa ja spiikataan ”tän biisin saattaa jotkut tunnistaa!” Sori, en tunnista varmaan jatkossakaan. Jokin särmä tästä puuttuu, vaikka keikan edetessä pieniä potentiaalin palasia vilahtelee. Nyt kuitenkin ollaan liian turvallisia. Vokalisti hakee paikoin sekä laulullaan että ulkonäöllään Disco Ensemblen Miikka Koivistoa. Pojilla on kova yritys saada yleisöä mukaan, mutta ei se nyt ihan lähde.
Yleisö äänesti tällä kertaa jatkoon Of Originsin sekä I Revoltin. Seuraavaa Tuska-Torstaita juhlitaan 19.4., kun Bar Loosen alakerran lavan ottavat haltuun Archares, Keoma, Ruoja, Sanctorium, Sixgun Renegades ja Your Royal Madness.
Raportti: Ville Riste
Livekuvat: Aleksandra Majak