Underclass julkaisee sinkun ”Keep On Hiding”

Kirjoittanut Juhani Mistola - 15.12.2021

Oletko sinä valmis kohtaamaan omat pelkosi?

Turun tuore pop-rocklupaus Underclass valloittaa virkistävän retroilevalla asenteellaan, mutta puhuu vakavista asioista.

– ”Biisissä nousee esille ihmisluonteelle tyypillinen tarve paeta tuskastuttavia ajatuksia keinolla millä hyvänsä. Oikeasti ajatukset tulisi kohdata, ja sitten vain päästää irti. Let go”, käskee yhtyeen valovoimainen keulakuva Aino Vainio.

Tanssittavan kitarapopin maailmassa vimmatusti pyörivä ”Keep On Hiding” naittaa The Soundsin ja Paramoren kaltaiset, 2000-luvun indiediskojen tanssilattian täyttäjät nykypäivän melodioihin.

Yhtyeen kolmas singlejulkaisu on tuotettu yhteistyössä Turku Rock Academyn Mark Albert Bertenyin ja Tuomas Riihimäen kanssa. Kappaleen on taas miksannut Santa Cruzin kansainväliset lavat studiovelhoiluun vaihtanut Joonas Parkkonen.
Underclassin debyyttisingle ”Mr. Instagram” julkaistiin vuoden 2021 toukokuussa. Sen jälkeen bändi on ehtinyt julkaisemaan Gorillaz-coverin ”Feel Good Inc.” ja esiintymään samoissa tapahtumissa mm. Blind Channelin ja Beast In Blackin kanssa. Tämä ei jää tähän!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Underclass:
Aino Vainio – Laulu
Jesper Parjanen – Kitara
Tuomas Kero – Basso
Joona Salonen – Rummut
 
Underclass Facebookissa ja Instagramissa

”Keep On Hiding”

Säv. Jesper Parjanen, Joona Salonen, Tuomas Kero, Aino Vainio
San. Aino Vainio

Julkaisu: V.R. Label Finland
Äänitys: Tuomas Riihimäki, Auran Panimo
Miksaus: Joonas Parkkonen
Masterointi: Jackson Shuudifonya, Southwest Mastering
Jakelu: Playground Music Scandinavia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat