Steve Lukather

Vaasa Festivaliin yhdeksän uutta esiintyjää sekä aikataulut julkaistu – Osa lipputyypeistä jo loppuunmyyty

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.5.2022

Vaasa Festival järjestetään tulevana kesänä 4.-6.8.2022 Vaasan Sisäsatamassa. Tapahtuman ohjelmistoon on lisätty aikaisemmin julkaistujen lisäksi nyt yhdeksän uutta artistia, ja aikataulut on julkaistu. Vaasa Festival tekee yhteistyötä tänä vuonna Wasalinen sekä Modernin taiteen museo Kuntsin kanssa. Lipunmyynti on ennätysvauhdissa.

Tapahtuman ohjelmistoon aikaisemmin julkaistujen artistien lisätään yhdeksän uutta artistia: ABREU, Olli Halonen, Waltteri Torikka, Ida Paul & Kalle Lindroth ja Mariska. Pohjalaisista yhtyeistä Vaasa Festivalissa tänä vuonna nähdään Supertsunami, Baikal, Rock Theatre Plays Genesis sekä Mara Balls. Vaasa Festivalille paikallisuus on tärkeää, joten haluammekin nostaa esiin myös Vaasan ja sen lähialueiden yhtyeitä.

Vaasa Festival on kiinnittänyt aikaisemmin musiikilliseen ohjelmistoonsa mm. yhdysvaltalaisen pitkän linjan yhtyeen TOTO:n, ruotsalaiset Tomas Ledinin, Molly Sandenin, Miriam Bryantin sekä kotimaiset Lauri Tähkän, Haloo Helsingin, Apulannan, BEHMin ja Kaija Koon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vaasa Festivalissa musiikillista ohjelmaa on luvassa tänä vuonna kolmella esiintymislavalla.
Aikaisempaan verrattuna lavoja lisätään yksi, ja samalla myös festivaalialuetta laajennetaan suuremman yleisökapasiteetin ja väljemmän tunnelman mahdollistamiseksi. Hovioikeudenpuiston Vaasan Sähkö -päälavan ja rantabulevardilta löytyvän MERI-lavan lisäksi kolmantena esiintymislavana toimii Sisäsataman Terassin esiintymislava, jonka oheisohjelma julkaistaan myöhemmin.

Wasaline x Vaasa Festival 4.-6.8.2022:
Luvassa on hyviä uutisia myös Uumajalle ja Ruotsille. Vaasa Festival tarjoa yhdessä Wasalinen kanssa nyt uutuutena edullisia matkustuspaketteja ruotsalaisille sisältäen meno-paluu laivamatkat, majoituksen sekä liput Vaasa Festivaleille. Hinnat alkaen 215€ / hlö (2150kr).

Vaasa Festival goes Kuntsi:
Vaasa Festivalin teemana tänä vuonna on Music, Food, Wine & Art. Festivaali julkaisee uudenlaisen ja merkittävän yhteistyön tapahtuma-alueelta löytyvän Modernin taiteen museo Kuntsin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutta tälle vuodelle on myös yhteistyö Vaasa Festivalin ja modernin taiteen museon Kuntsin kanssa. Modernin taiteen museo tulee olemaan festivaalipäivien aikana osana tapahtuma-aluetta. Museoliput tarjotaan lisäpalveluna näyttelyyn haluaville festivaalivieraille, eli näyttelylippu sisältyy festivaalin pääsylippuihin.

Museo on auki tapahtuman porttien avautumisesta klo 17.00 saakka päivittäin, kaikkina festivaalipäivinä. Kuntsin modernin taiteen museossa elokuussa Vaasa Festivalin aikaan on esillä kahdessa kerroksessa Markku Hakurin ja Jan Kenneth Weckmanin näyttely Taikavuori. Luvassa on mielikuvituksellisia maisemamaalauksia ja median innoittamia näkyjä sekä paljon muuta katsottavaa.

Lipunmyynti ennätysvauhdissa:
Festivaalin lipunmyynti on ennätysvuoden vauhdissa ja nyt toukokuussa. Lähes kolme kuukautta ennen tapahtumaa osa lipputyypeistä on jo loppuunmyyty. Lippuja jäljellä siis enää rajoitetusti. Liput myy Lippu.fi sekä NetTicket.

Päiväliput alkaen 74,90€
Kahden päivän liput alkaen 119,90€
Kolmen päivän liput alkaen 169,90€

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vaasa Festival 2022 musiikillinen ohjelmisto
TORSTAI 4.8.2022
16.00 Maustetytöt x Agents
17.00 Rock Theatre Plays Genesis
18.00 Arttu Wiskari
19.00 ABREU
20.00 Brother Firetribe
21.00 Erin
22.30 TOTO (USA)
00.00 BESS

PERJANTAI 5.8.2022
14.00 Ellinoora
15.00 Olli Halonen
16.00 Haloo Helsinki
17.00 Baikal
18.00 Miriam Bryant
19.00 Vesterinen Yhtyeineen
20.00 Tomas Ledin
21.00 Super Tsunami
22.00 BEHM
23.00 Jannika B
00.00 Apulanta

LAUANTAI 6.8.2022
14.00 J.Karjalainen
15.00 Waltteri Torikka
16.00 Ressu Redford
17.00 Ida Paul & Kalle Lindroth
18.00 Michael Monroe
19.00 VIIVI
20.00 Molly Sanden (SE)
21.00 Mara Balls
22.00 Kaija Koo
23.00 Mariska
00.00 Lauri Tähkä

“Kolmipäiväinen Vaasa Festival sisäsatamassa on noussut viimeisten vuosien aikana yhdeksi koko länsirannikon kesän odotetuimmaksi aikuisten elämykseksi. Myös kesälle 2022 olemme saaneet kokoon erinomaisen kokonaisuuden, joka käsittää musiikin, ruuan, juoman ja loistavan miljöön tuoman tunnelman. Musiikillisen ohjelmiston pääesiintyjiin olemme erityisen tyytyväisiä, ohjelmistosta muutamina kiinnostavina nostoina mm. TOTO, Tomas Ledin, Lauri Tähkä, Apulanta sekä Haloo Helsinki. Tuoreimmissa julkistuksissa on mukana myös lukuisia pitkän linjan pohjalaisyhtyeitä, mutta myös muutamia kiinnostavia alueen nousevia artisteja. Olemme tehneet tälle vuodelle myös festivaalin aluesuunnitteluun lisäyksiä ja hyödynnämme entistä laajemmin sisäsataman aluetta sekä meren läheisyyttä tapahtumajärjestelyissä. Tästä esimerkkinä toinen täysimittainen esiintymislava, jonka sijoituksella rantabulevardin pohjoispäätyyn levitämme festivaalialuetta hieman aikaisempaa suuremmaksi. Olemme erittäin iloisia julkistaessamme nyt myös täysin uudenlaisen yhteistyön festivaalialueen sisältä löytyvän Modernin taiteen museo Kuntsin kanssa. Tänä vuonna tapahtumakävijät pääsevät tutustumaan museon näyttelyyn kaikkina kolmena festivaalipäivänä. Museon elokuussa esillä oleva kiinnostava näyttely toimiikin merkittävänä osana Vaasa Festivalin tämänvuotista taiteellista ohjelmistoa. Festivaalin erittäin tasokas ruoka- ja juomamaailma laajentuu entisestään tulevalle vuodelle kun pääsemme täysin uusien, myöhemmin alkukesän aikana julkaistavien makumaailmojen pariin. Lipunmyynti tulevan kesän festivaaliin on edennyt erinomaisesti, mistä kertoo esimerkiksi perjantain Vaasan Sähkö Deluxe VIP- lippujen loppuunmyynti jo nyt, lähes kolme kuukautta ennen festivaalia. Tänä vuonna odotamme kävijöitä myös runsaasti mm. Ruotsista ja muista Pohjoismaista. Odotamme sisäsatamaan yhteensä yli 30 000 kävijää oheistapahtumineen tulevan kesän Vaasa Festival- viikonloppuun.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Tapahtuman promoottori Tommi Mäki