Ville Malja debytoi kirjailijana — tuloksena väkevä kuvaus alkoholismista

Lapko– ja Moon Shot -yhtyeistä tunnettu muusikko ja valokuvaaja Ville Malja julkaisi hiljattain esikoisromaaninsa ”Valkoinen risteys” (Gummerus). Kyseessä on omakohtainen teos viha-rakkaussuhteesta alkoholiin, ja alkoholismin periytymisestä isältä pojalle. Kyseessä on teos, joka ei päästä lukijaansa ihan helpolla.

Malja on sanonut aiemmin muun muassa Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän on miettinyt kirjan tekemistä jo tovin mutta ei ole luottanut omien taitojensa riittävyyteen. Pienellä sparrauksella esimerkiksi dialogin kirjoittamisessa homma alkoi kuitenkin luistaa, ja kirjan tekemisestä tuli totta.

Kirjan päähenkilö on kuvitteellinen Tomi, jonka kautta tarinaa eletään. Päähenkilön kokemuksissa on kuitenkin hyvin paljon yhteneväisyyksiä Maljan omiin kokemuksiin. Kerronta pitää otteessaan, ja tarinan kulku on paitsi verbaalisesti tyylikästä myös hyvin jäsenneltyä unohtamatta tilannehuumoria oikeissa kohdissa. Sparrausapu on tehnyt tehtävänsä, ja lukijan on helppo elää tarinan mukana ja kuvitella kohtaukset eläviksi.

”Mitä jos isä olisikin selvinpäin? Sanoisi, että ryyppääminen on loppu. Kumartuisi ja antaisi minulle lahjan?”

”Isän silmissä on kiiltävä kalvo. Se näyttää ihmissudelta. Tai pantterilta. Pantterilta, joka on juuri hyökkäämässä. Selvänä isä on eri mies. Mutta kun ihmissusi on hereillä, kaikki on mahdollista.”

Alkoholismi on sairaus, joka koskettaa jollakin tavalla suurta osaa ihmisistä. Se ei tuhoa vain sairastuneen itsensä elämää, vaan se vaikuttaa suuresti myös hänen lähipiiriin ja omaisiin. Jokainen, jota asia koskettaa henkilökohtaisesti, tietää, miten helvetillistä elämä alkoholistin kanssa on. Heidän, joilta puuttuu kosketuspinta, saattaa monesti olla vaikea ymmärtää alkoholismiin liittyviä tilanteita.

”Valkoisessa risteyksessä” kuvatut asiat on kirjoitettu äärimmäisen rehellisesti ja kaunistelematta, mikä antaa mahdollisuuden ymmärtää asioiden raakuus varsinkin alkoholistin läheisen näkökulmasta. Asioilla on aina kaksi puolta, ja viina määrää sen, kumpi puoli pääsee esiin. Molemmat puolet ovat totta, osa samaa todellisuutta. Asiat voivat ensin olla todella hyvin, kunnes toinen todellisuus iskee väliin vain muutamaa ryyppyä myöhemmin. Silloin vaihtoehtona on vain selviytyä.

Päähenkilö Tomi lankeaa myöhemmin itse samaan ansaan: Bändi alkaa breikata, ja joka paikassa (usein ilmaiseksi) saatavilla oleva viina tekee siitä vastustamattoman. Sen on pakko olla jotakin todella hienoa, kun isäkin juo jatkuvasti. Tomi rakastuu alkoholiin saman tien. Se tuntuu hyvältä jo suussa, ja sen avulla tuntee itsensä kuolemattomaksi: kuninkaaksi lavalla ja maailman seksikkäimmäksi olennoksi. Lähipiirille hän näyttäytyy enää säälittävänä ihmispolona, joka laskee alleen ja haavoittaa ihmissuhteitaan. Krapulassa vaivaava kuolemanpelkokin unohtuu taas seuraavan huikan päästessä kehoon. Samaan aikaan sisällä on kuitenkin tunne, joka voimistuu koko ajan: tämä ei voi jatkua näin mutta lopettaamaankaan en kykene.

”Kävelen metsään. Istun penkille. Avaan kaljan. Otan pitkän siivun. Olo paranee heti. Vittuilu sisälläni hiljenee. Kaivan sikarit. Sytytän ja nassautan savut. Pumppu kiihdyttää heti. Pitää olla varovainen, ettei kalja nouse ylös. Haluaisin karkuun omasta itsestäni. Kropasta ja päästä. Jos kuolema tulisi nopeasti, enkä tuntisi kipua, olisin siihen täysin valmis.”

Kirjan lopussa Malja kuvaa kouriintuntuvasti myös raitistumisen vaikeutta. Hän tietää tehneensä oikean ratkaisun, mutta olo on silti paikoitellen tyhjä ja iloton. Viinan ja juomisen kaipuu on kova. Malja on itse sanonut, ettei hän osaa edelleenkään paheksua päihteiden käyttöä, ja hän ymmärtää myös ihmisten kaipuun niitä kohtaan. Päihteet kiehtovat häntä edelleen, vaikka hän on ollut täysraitis jo kolme vuotta.

Uskonkin, että kirja koskettaa osittain juuri siksi, että se ei kaunistele, ehkä paikoin jopa romantisoi. Kirja on kuitenkin kirjoitettu niin taitavasti, ettei lukija voi mitenkään välttyä itsereflektiolta ja huomaamasta asioiden hienoja ristiriitoja ja nyansseja: se, mikä tekee sinusta hetkessä maailman kovimman tyypin, saa sinut seuraavassa hetkessä epätoivon alhoon.

”Valkoinen risteys” ei ole helppo lukukokemus, ja se vaatii lukijalta myös tietynlaista asennoitumista hänen tarttuessa kirjaan. Kirja ei ole kuitenkaan ahdistava, ja rankimmatkin asiat on lopulta esitetty myös toiveikkuuden näkökulmasta. Se lienee ollut tarkoituskin: antaa tilaa lukijan omille tulkinnoille ja tunteille tuputtamatta valmiita ajatusmalleja tai ratkaisuja.

”Valkoinen risteys” ansaitsee tulla luetuksi. Toivottavasti se herättää myös keskustelua, tai ainakin ajatuksia. Kyseessä ei ole mikään tusinakirja vaan teos, jolle on aidosti tarvetta. Malja laittaa kerronnallaan kaiken likoon, ja se palkitaan lukijan luottamuksella ja arvostuksella.