Ville Valo Bam Margeran syytöksistä: ”On ihan turha yrittää siirtää vastuuta toiselle, oli kyse mistä tahansa”

Kirjoittanut Veera Olsbo - 5.9.2022

Vastikään otsikoissa viihtynyt ammattirullalautailija sekä Jackass-sarjan tähti Bam Margera avautui hiljattain sosiaalisessa mediassa alkoholismistaan ja muista kohtaamistaan haasteista viime vuosien aikana, ja Steve-O:n Wild Ride -ohjelmassa tähti mainitsi HIM-yhtyeen Ville Valolla olleen suuri vaikutus hänen alkoholisoitumiseensa. Valo on kuitenkin tuoreessa haastattelussa voice.fin kanssa kommentoinut syytöksiä seuraavasti:

”Kyllähän me kaikki tiedetään, että elämässä tehdyt huonot ja hyvät ratkaisut ovat omia ratkaisujamme ja sun pitää kantaa vastuu omista teoista. On ihan turha yrittää siirtää vastuuta jonkun toisen niskaan, oli kyse mistä tahansa. Olen pahoillani, jos hän voi huonosti ja toivoisin, että hän voisi paremmin. Yritin itse asiassa ottaa häneen yhteyttä, mutta se ei onnistunut.”

”Sain kunnian viettää paljon aikaa sen porukan [Margera, Steve-O, Ryan Dunn] kanssa niiden vuosien aikana, ja kuului sekä heidän että meidän tehtäviin ottaa tilanne haltuun, jos alkoi mennä liian lujaa. Toivon että Bam saa otettua tilanteensa haltuun, hän on hyvä tyyppi ja hänellä on suuri sydän. On kuitenkin ehkä huonoin tapa alkaa syyttelemään muita, kun itsellä menee huonosti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit lukea ja kuunnella koko haastattelun tästä.

Ville Valo aloittaa VV-kokoonpanonsa kanssa ”Neon Noir” -kiertueen alkuvuodesta 2023, ja kiertueen aloituspaikkana toimii Helsingin Tavastia-klubi 13. tammikuuta. Valo julkaisi muutamia päiviä sitten uuden kappaleen ”Echolocate Your Love”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat