Vince Neilin paluu keikkalavoille ei sujunut muitta mutkitta – sekoili sanoissaan ja poistui lavalta kesken keikan

Kirjoittanut Joonas Arppe - 1.6.2021

Huhupuheet Vince Neilin Rocky-henkisestä kuntokuurista ja laulutaitoon petraamisesta osoittautuivat palturiksi kuluneen viikonlopun aikana Boonessa, Iowassa.

Puolitoistavuotiselta keikkatauoltaan Boone Iowa River Valley -festareilla soolobändinsä kanssa palannut Mötley Crüe -solisti unohteli toistuvasti kappaleidensa sanoja ja käveli alas lavalta Crüe-klassikko ”Girls Girls Girlsin” aikana saatettuaan edeltävät 13 kappaletta maaliin asti välttävällä menestyksellä. ”Hei, kaikki. Sori… Viime keikasta on kauan aikaa, ääneni on ihan vitun lopussa” Neil perusteli keikan keskeyttämistä festariyleisölle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neil jätti rumpali Zoltan Chaneystä, Slaughterin basisti Dana Strumista ja kitaristi Jeff ”Blando” Blandista koostuvan yhtyeensä lavalle esittämään kappaleen loppuun nauhalta soivine taustalauluineen päivineen.

Tammikuussa Mötley Crüe -basisti Nikki Sixx vakuutteli Neilin tehneen kovasti töitä kuntokuurillaan ollakseen rautaisessa kunnossa, kun bändi vihdoin aloittaa paluukiertueensa. Myös meikkitaiteilija ja Neilin tyttöystävä Rain Hannah kertoi huhtikuussa laulajan tehneen paljon töitä kuntonsa kohentamiseksi.

Mötley Crüen The Stadium Tour -jäähyväiskiertueen Def LeppardinPoisonin ja Joan Jett & The Blackheartsin kanssa olisi toistaiseksi määrä alkaa Nashvillesta 19. päivä kesäkuuta, mutta kiertue on Yhdysvaltojen koronatilanteen vuoksi määrittämättömän mittaisessa pannassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarkasta alta Vince Neilin mahtipontinen paluu keikan avausbiisi ”Dr. Feelgoodin”, Beatles-laina ”Helter Skelterin” ja ”Girls Girls Girlsin” tahtiin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat