Viriiliä ja vetreää, hämmentyneen hapuilevaa – Decrepit Birth: Axis Mundi

Kirjoittanut Juri Hiltunen - 22.10.2017

Decrepit Birth kuuluu äärimmäisen teknisen amerikkalaisen death metallin linjaan. Yhtye on ollut pystyssä jo rapiat 15 vuotta, mutta on julkaissut tänä aikana vain 4 täyspitkää levytystä. Viime levystäkin on vierähtänyt aikaa jo seitsemisen vuotta, mikä ei ole ihmekään, sillä niin paljon yksityiskohtia ja moninaista tykittelyä bändin kappaleet sisältävät. Nopea internet-haku myös kertoo, että rumpali ja basisti ovat vaihtuneet, joten kysymys bändin identiteetin säilymisestä pitkän julkaisuvälin ja jäsenvaihdosten myötä tulee väistämättä mieleen. Decrepit Birthin tuotannossa mieleisintä sisältöä ovat aina olleet kuitenkin yhtyeen tiluttelevan melodiset, ajoittain lähes neoklassisen kuuloiset kitarasankaroinnit ja yleinen soljuva progressiivisuus. Ennen kaikkea Deathin myöhempi tuotanto välähtelee ajoittain mielessä, joskin moninkertaiseen tempoon sovitettuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Avausbiisi ”Vortex of Infinity…axis Mundi” on kuitenkin kuin suoraan Suffocationin laahaavammista biiseistä, ja kuulijaa alkaa huolettaa pelko bändin omaleimaisuuden menettämisestä. ”Spirit Guide” kuitenkin palaa bändin linjaan, ja yhtyeelle tyypilliseen tapaan pirskottelee härskisti melodioita ympäri biisiä tarjoten kermavaahtona päälle vielä äärimmäisen herkullisia kahden kitaran yhteistilutteluja. Nämä kaksi biisiä antavatkin hyvän yleislinjan levyn suunnasta: yhtäältä armotonta katujyrän raskautta ja toisaalta kosmisen kryptisiä, mutta miellyttäviä nuottihyökkäyksiä.

Biisit ovat kuitenkin rakenteeltaan levinneet aivan sekaisin, ja johdonmukaisuutta niistä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Yhdessä hetkessä mörssätään tuplabasson tahtiin, ja seuraavassa hetkessä venkoillaan menemään. Osiot eivät toistu tarpeeksi ja jatkuva nopeatempoisuus vaikeuttaa kappaleiden seuraamista. Erityinen kehu on kuitenkin annettava varsinaisen levyn lopettavasta kappaleesta ”Embryogenesis”, joka pitää hienosti langat käsissään kierrättämällä samaa melodiateemaa koko kappaleen läpi sekoittaen vieläpä sinfonisia elementtejä mukaan pakkaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Osa vastaavista yhtyeistä tavoittelee ääripuunatulla tuotannolla steriilin tarkkaa tunnelmaa The Facelessin varhaisemman tuotannon tapaan, siinä missä toiset yhtyeet Suffocationin tapaan kulkevat raskauden tietä. Decrepit Birth on jotain tältä väliltä, mutta ei ole kunnolla oikein kumpaakaan. Yhtye haluaa olla raskas että melodinen sekä brutaali että terävä, syöden suurimman terän kummaltakin puolelta. Ei levyn äänimaailma kammottava missään nimessä ole – se ei vain osaa päättää kunnolla, että mitä se haluaa olla. Vokalisti Bill Robinson taasen kuulostaa monotoniselta vihaiselta bulldogilta, jonka käheä haukkuminen vähän pidemmän päälle väsyttää.

Näiden huomautusten lisäksi Decrepit Birthin suurin ongelma on sen tajuttoman tylsät raskaat osiot, jotka ovat kuin suoraan Suffocationin B-tuotannon laarista ja kuulostavat vieläpä aivan liikaa toisiltaan. Viimeistään puolivälissä levyä ”Mirror of Humanityn” aikana kuuntelijalle tulee sellainen fiilis, että samankaltaisia breakdowneja on kuultu useampikin jo aikaisemmin. Jostain syystä myös tempovipu on aina tarpeen pitää tapissa, mikä onkin teknisen death metallin genren tavanomaisimpia helmasyntejä, ja toistuu valitettavasti tämänkin yhtyeen kohdalla. Harmillista, sillä yhtyeessä olisi melodiatajunsa puolesta potentiaalia paljon enempäänkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Decrepit Birth osaa väkertää erinomaisia kummallisia ja omaperäisiä melodioita, mitkä parhaimmillaan tuovat mieleen Deathin myöhäistuotannon. Yhtye ei kuitenkaan osaa sitoa sinänsä taidokasta kitaratyöskentelyä johdonmukaisiksi ja järkeviksi biisirakenteiksi, vaan talla on painettava pohjaan heti jokaisen biisin alussa. Kyllä tätä silti mielellään kuuntelee, ja varsinkin ”Spirit Guide” sisältää jo hyvää draamantynkää ja oivaltavaa kitaratyöskentelyä. ”Axis Mundi” on viriiliä ja vetreää, mutta hämmentyneen hapuilevaa keimailua. Ihan hyvä levy.