Voodoo Masochist – Insects

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.1.2012

2011 Oulussa perustettu Voodoo Masochist soittaa modernia ”kick ass rockia” ja kehuu olevansa Suomen energisin livebändi. Nyt arvostellaan bändin uusin sinkku ”Insects”, jolle on raaskittu laittaa kokonaiset yksi biisiä.

On hyvä olla itsevarma, mutta Voodoo Masochist saatekirje saa aikaa lähinnä naurunpurskahduksia. Poikien uho naurattaa vielä enemmän, kun kappale lähtee pyörimään. Voodoo Masochist Insects”-biisiä voi kuvat hyvin helposti: Tiedättekö ne EA-sportsin urheilupelit, joita tulee joka vuosi uusia? Niihin pitää saada oikein iskevä ja menevä soundtrack, mutta parin isomman nimen hankinta tyhjentää firman rahapussit. Silloin EA menee nettiin ja etsii käsiinsä läjän tuntemattomia biisejä, jotka on tehty suunnilleen samalla muotilla kuin muut biisit. Ne biisit sitten soi siellä tunnettujen biisien seassa, ja uuden pelin julkistamisen jälkeen niitä ei kukaan muista. ”Insects” on juuri tuon tyylinen biisi. Kappale on niin kulunut kaikin puolin, että osasin jopa ennustaa biisin kulun ensikuuntelulla.

Live-energiasta en tiedä, mutta ”Insects” on ainakin todella ponneton esitys, jossa kitarat soivat laiskasti ja vokalisti vetää tunteettomasti kappaletta huonolla artikulaatiolla ja rallienglannilla. Muutamat pakolliset rääkäisyt on sentään hoidettu kunnialla. Tuotanto on hyvää ja soittimet soivat niin kuin pitääkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voodoo Masochist todistaa, että uho ja hyvä tuotanto eivät aina tarkoita varmaa menestystä.

2/10

Kappalelista:
01. Insects

http://www.hitlantis.com/?mapId=5567899&songId=5778803

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

7 comments on “Voodoo Masochist – Insects”

  1. Rokkipoliisi

    Nyt kyllä ampu aika pahasti yli.. mietippä Janne vielä kahesti :)

  2. Janne Partanen

    Pitkään Joel mietin ja kuulostelin..ei toimi

  3. Rokkipoliisi

    Tai sitten oli huono päivä? :)

  4. Janne Partanen

    tai artisti on sokeutunut omalta huonoudeltaan? No sanotaan näin että 3/10 oli aluksi arvosana, musiikillisista syistä. Yhden pisteen pudotin uhon takia, ja nyt tämän piipityksen takia voisi vielä pudottaa yhden pisteen.

  5. Janne Partanen

    Muistakaa lapsukaiset että arvostelut on yhden ihmisen mielipide. Jos sielun päälle käy se että joku ei pidä tuotoksesta kannattaa jättää nauhoitteet pöytälaatikkoon, tai soittaa vain kavereille jotka aina kehuvat tuotantoa. Välillä tulee huonoa palautettu thats it. Se ei anna muusikosta hyvää kuvaa jos itkee huonojen arvostelujen perään..

  6. Jorma

    Hienosti on osattu plagioida Shinedownin Devouria ja SIXX:AM:n Life Is Beautifulia..

  7. Kassu

    Kitaristisäveltäjämme ei biisiä tehdessää shinedownia ollut yhtään kappaletta kuullut, ettei ny plagiointia kuiteskaa, täys sattuma. Ja iha mielenkiinnosta kysyn et mite helveti päin toistettuna tuos on plagioitu Life is beautifulia?!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat