The Used – Vulnerable

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.3.2012

Jenkkiläinen alternative-bändi, yksi kaksituhattaluvun alkuaikojen ”emoaallon” ykkössuosikeista The Used on täällä taas. Viidennellä, ”Vulnerable”-nimisellä albumilla hynttyyt on taas lyöty yhteen bändin kolme ensimmäistä albumia tuottaneen John Feldmannin kanssa. Odotettavissa olikin ehkä jonkinlainen paluu vanhaan, ja ensikuuntelemalla levy kuulostaakin tyypilliseltä The Usedilta melankolisine lyriikoineen ja melodisine rocksoundeineen.

Jokin tässä nyt kuitenkin mättää. Ehkä olen itse kasvanut tällaisen musiikin yli, tai sitten tämä levy vaan on melkoisen huono. The Usedilla on mielestäni kahdenlaisia kappaleita: Niitä, jotka räjäyttävät tajuntani, päätyvät pitkäaikaiseen repeat-putkeen ja joita jaksaa kuunnella vuodesta toiseen. Valitettavasti näiden kappaleiden rinnalle mahtuu myös niit,ä jotka saavat minussa aikaan vastakohtaisen reaktion: tylsiä, mitään sanomattomia, ”kuultu tuhat kertaa” -renkutuksia. ”Vulnerable” tuntuu suureksi pettymyksekseni olevan täynnä lähinnä näitä jälkimmäisiä. Tuntuu kuin joku olisi tosiaan puristanut koko albumista pois kaiken mielenkiintoisuuden ja jättänyt jälkeensä levyllisen mitään sanomattomia täytebiisejä.

The Used on aina erottunut alternative-bändien suuresta joukosta erityisesti vokalisti Bert McCrackenin rosoisen äänen ja omaperäisten lyriikoidensa vuoksi. ”Vulnerablella” McCracken kuulostaa entiseltään, mutta lyriikoiden taso on laskenut. Tämä näkyy jo pelkkää kappalelistaa silmäilemällä, on ”Now That You’re Dead”:ia, ”Kiss It Goodbye”:tä ja ”Hurt Now More”:a. Hoh hoijaa, tylsänkuuloisia nimiä tylsänkuuloisille biiseille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alku kuulostaa suhteellisen lupaavalta, avausraita ”I Come Alive” on levyn parasta antia. Lässähdys alkaa kuitenkin jo kakkosbiisin aikana. ”This Fire”:ssa on jonkinasteisia Panic! At The Disco -viboja, ja vaikkei minulla mitään P!ATD:ta vastaan olekaan, ei mielestäni omituinen Panic! ja The Used -yhdistelmä toimi. Kuuntelen tätä sillisalaattibiisiä lähinnä typertynyt ilme kasvoillani. Nelosraita ”Put Me Out” on ihan hauska kappale, mutta samalla hyvä esimerkki nihkeistä lyriikoista. ’You put me out like a cigarette…’ ööh, okei.  Levyltä löytyy toki myös se pakollinen nyyhkyslovari, ”Getting Over You”, joka sekään ei onnistu nousemaan vanhempien hitaiden biisien tasolle, ei sitten millään. Yritän epätoivoisesti puristaa tästä levystä edes jotain hyvää sanottavaa, mutta aika vaikeata se on. Biisejä en vanhana faninakaan oikein erota toisistaan.

Ikävä sanoa, mutta The Usedin kulta-aika taitaa olla auttamattomasti takanapäin. Tässä vaiheessa uraa olisi bändin toivonut julkaisevan todellisen helmen, albumeiden albumin, eikä tällaista lässähtänyttä viritelmää, jonka voi löydä suoraan parin kuuntelukerran jälkeen levyhyllyn perukoille pölyttymään.

4/10

Kappalelista:
1. I Come Alive
2. This Fire
3. Hands and Faces
4. Put Me Out
5. Shine
6. Now That You’re Dead
7. Give Me Low
8. Moving On
9. Getting Over You
10. Kiss It Goodbye
11. Hurt No More
12. Together Burning Bright

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/theused

Kirjoittanut: Aikku Salonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2 comments on “The Used – Vulnerable”

  1. morjes

    mielestäni albumi ansaitsee enemmän kuin 4/10. hyvä arvostelu kuitenkin, mutta arvostelijana kuuntelisin levyn useamman kerran läpi.. oon nyt kuunnellu n.5 kertaa ellen enemmän ja alkaa toimii ihan hyvin. tosin ei ehkä nuo viimeiset 4 biisiä niinkään.

  2. Arto Mäenpää

    Mulla on kanssa vähän ristiriitaiset fiilikset tästä levystä. Tässä on jotakin hyviä juttuja mutta silti kokonaisuus jää vähä pannukakuksi.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat