W.A.S.P. – Golgotha
Lokakuun alun musiikkimarkkinat tarjoavat uusia levyjulkaisuja, joista voi valita useammankin mieluisen ja tutustumisen arvoisen. Omiin kiikareihini osui eräs mielenkiintoinen albumi. Kyseessä on 80-luvulla perustetun yhdysvaltalaisen W.A.S.P.:n 15. kokopitkä ”Golgotha”.
W.A.S.P.:n perustaja ja ainoa alkuperäisjäsen Blackie Lawless kuvailee albumin olevan jatkoa kahdelle edelliselle julkaisulle ”Dominator” (2007) ja ”Babylon” (2009). Nämä kaksi kokopitkää ovat olleet minulle lempituotoksia niistä, mitkä Blackie ja kumppanit ovat takoneet 2000-luvulla. Henkilökohtaisesti olen pitänyt ”Babylon”-julkaisua ”Dominatoria” parempana, joten odotan ”Golgotha”-levyltä paljon samantyyppistä menoa, kuin kuusi vuotta sitten julkaistu ”Babylon” tarjosi.
Yhdeksän kappaleen mittaisesta julkaisusta huomasin ensimmäisenä, miten pitkiä kappaleet ovat. Joka ikinen kappale venyy vähintään viiteen minuuttiin, ja kolme niistä melkein ylittää kahdeksan minuutin aikarajan. En oikein osannut päättää, olisinko tässä vaiheessa hämmentynyt vai en. En ehkä enää odota ”Golgotha”-albumista mitään uutta ”Headless Childrenin” (1989) tai ”Crimson Idolin” (1992) kaltaista klassikkoa, jonka kappaleet eivät sovi pituudeltaan radiosoittoon. Mutta koska odotan ”Babylon”-julkaisulle jatko-osaa, en mitenkään erityisesti toivo tunnin mittaista W.A.S.P.:n uutukaisen kuuntelutuokiota. No, ovatpa kappaleet miten pitkiä tahansa, en aio vielä tuomita tässä vaiheessa, ennen kuin olen käynyt jokaisen kappaleen läpi. Voihan levy toimia yhtä tiukasti kuin ”Babylon”, vaikka levyn pituus olisikin hieman venynyt.
Mainos päättyy
Levyltä on ennakkoon julkaistu ”Scream” ja ”Last Runaway”, jotka omasta mielestäni toimivat todella hyvin. Molemmista kappaleista löytyy persuuksiin potkivaa energiaa ja tarttuvia säkeistöjä. Eritoten ”Scream”-kappaleesta tulee mieleen ”Babylon”-albumin sinkkukappale ”Crazy”, koska nämä molemmat kuulostavat yhtä sielukkailta; niissä on myös samantyyppinen kappaleen käyntiin potkaiseva alku ja samanhenkinen kertosäe.
Ylipitkät ja tylsän tasapaksut ”Miss You” ja ”Fallen Under” taas eivät jaksa kiinnostaa pätkän vertaa, vaikka miten päin yrittäisi päästä kappaleisiin sisälle. Balladihenkinen ”Miss You” yrittää olla ”Sleeping (In the Fire)” –klassikon tapainen välivaihe, mutta epäonnistuu täysin.
”Slaves of the New World Order” toimii pituudestaan huolimatta hieman paremmin, vaikka kuulostaa hieman vanhalta Iron Maidenilta. Kappale on kaiken lisäksi pikkuisen geneerinen, mutta muuten ihan ok. Se ei kuitenkaan tarjoa suuria yllätyksiä. Levyn loppupuolen ”Hero of the World” kuulostaa vaihtelevilla sovitusideoillaan ihan mielenkiintoiselta kappaleelta. Raita ei ole erikoinen, mutta lukeutuu albumin parhaimpiin paloihin. ”Golgotha” taas ei tarjonnut yhtään mitään. Tasapaksu ja pitkä kappale päättää albumin hieman laimeasti.
Ehkäpä omat odotukseni olivat turhan korkealla, koska odotin ”Babylon”-kokopitkän tapaista jatko-osaa. Siitä huolimatta Blackie Lawless kuulostaa edelleen hyvältä ja levyn soundimaailma on terävän kuuloinen (kiitokset herra perfektionisti Lawlessin), mutta albumin kompastuskiveksi muodostuvat ylipitkiksi venytetyt kappaleet. ”Golgotha” on siitä huolimatta kokonaisuutena ok-tason julkaisu. Turhan isoja odotuksia albumille ei kannata kuitenkaan ladata.
7+/10
Kappalelista:
01. Scream
02. Last Runaway
03. Shotgun
04. Miss You
05. Fallen Under
06. Slaves to the New World Order
07. Eyes of My Maker
08. Hero of the World
09. Golgotha
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Sami Elamaa
