W.A.S.P. : ”The Crimson Idol -Movie & Reidolized – The Soundtrack To The Crimson Idol” – Karmiininpunaista parhautta
1990-luvun alkumetreillä, grungeaallon massiivisimpina hyökyaaltovuosina, yksi fossiilina virtauksen myötä vajoamaan povatuista merkittävistä tekijöistä iski kovaa takaisin. Perinteisen heavy metalin suosion tuolloin jo pitkälti hiivuttua Blackie Lawless silloisine muusikkokumppaneineen; 80-luvun Kiss-kitaristi Brucen isoveli Bob Kulick, rumpali Frankie Banali (Quiet Riot), kitaristi Doug Aldrich (mm. Dio ja Whitesnake) sekä rumpali Stet Howland työstivät yhdessä albumikokonaisuutta, josta oli tarkoitus tulla tukkahevilegenda W.A.S.P.:n keulahahmon ensimmäinen soololevy. Loppujen lopuksi yleisön ja levy-yhtiön painostuksen vuoksi W.A.S.P.:in nimen alla julkaistu, kaikkien epäilijöiden yllätykseksi timantin kovaksi, mutta samalla sametin pehmeäksi ja tunnelatauksensa puolesta huikean komeaksi osoittautunut maailmanluokan konseptialbumi näki päivänvalon. Tämä erittäin tummasävyinen ja teemaltaan maanläheisen vakava sekä puhuttelevan narratiivinen rock-ooppera, soundtrack ja albumikokonaisuus sisältää hyvin vakavia aihepiirejä: Lapsen kaltoinkohtelun kauheuksia, uskonnollista sadismia, pohjatonta yksinäisyyttä, eristyneisyyden ja juurettomuuden musertavuutta, epätoivoista rakkaudenkaipuuta ja rock-glamourin synkeimpiä varjopuolia ja tottelee nimeä ”The Crimson Idol”. Albumi jäljittelee fiktiiviseltä tasolta käsin Blackien omaa varhaista elämäntarinaa.
Mainos päättyy
Teinivuosina kyseinen albumi viipyi pitkiä aikoja myös allekirjoittaneen levysoittimessa ja myönnettävä on, että albumilta löytyy edelleen eräät kovimmista klassisen raskaan rockin 90-luvulla tehdyistä kappaleista, kuten ”Arena Of Pleasure”, ”Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue)”, ”I Am One” ja komeat pehmorock-balladit ”The Idol”, ”Hold On To My Heart” sekä samoja musiikillisia teemoja kierrättävä, kokonaisuuden traaginen päätösraita ”The Great Misconceptions Of Me”. Alun alkujaan kyseinen konseptialbumikokonaisuus oli rakennettu nuorena traumatisoituneen rappiorock-muusikon Jonathan Aaron Steelen tarinan ympärille. Nuorukainen menettää jo varhain esikuvallisen isoveljensä Michaelin autokolarissa ja joutuu samoihin aikoihin sietämättömiin puristuksiin äärikristillisen kotikasvatuksen ja sadisti-tyranni-hihhuli-vanhempiensa häneen kohdistamien sairaalloisten rooliodotusten kanssa. Myöhemmässä elämänvaiheessaan kotoa karanneen ja välinsä vanhempiinsa katkaisseen, 18-vuotiaan rokkistarba-Jonathanin lapsuuden traumat alkavat sitten hirttää kokonaisvaltaisemmin kiinni muusikoiden kustannuksella ainoastaan omaa etua ajavien sikamaisten musiikkimogulien edesauttamina. Nämä vastoinkäymiset vievät Jonathanin täysillä itsetuhoiselle törmäyskurssille viihdebisnesmaailman hyväksikäyttäjien asettamien ehtojen ja ympäristön luomien paineiden kanssa. Yhteen punoutuneena kyseinen ongelmavyyhti Jonathanin yhä syvenevän identiteetin sirpaloitumisen kanssa muodostaa tarinassa kohtalokkaan noidankehän, josta ei ole enää paluuta.
Mainos päättyy
Alunperin albumin ympärille tuotettiin ja kuvattiin myös samaa nimeä kantava elokuva Lontoossa, mikä ei kuitenkaan ensimmäisessä vaiheessaan koskaan päätynyt täysin valmiiksi, eikä varsinkaan tyydyttänyt tuolloin kunnianhimoista Blackieta, jonka myötä elokuvaprojekti jäi pöytälaatikkoon vajaan neljännesvuosisadan ajaksi. Voisiko sitten ”The Crimson Idolin” 25-vuotisjuhlajulkaisu olla tyylikkäämpi kuin alusta alkaen uudelleen soitettu ja restauroitu ja loppuunsa päivitetysti viimeistelty re-make – albumi ennenjulkaisemattomalla kuvarainalla höystettynä? – No eipä kylläkään. Kyseisen julkaisun myötä sekä The Crimson Idol-leffa, että sen soundtrack-albumi julkaistaan ensi kertaa saman tuotenimikkeen alla, kuten projektin alkuperäinen tarkoitus oli jo vuonna 1992. Todettava on, että reilun tunnin mittainen, aikanaan ehkä relevantilla, mutta nykyään auttamattoman vanhanaikaisella ja kiusallisen kasarimaisella juonikululla varusteltu elokuva kömpelöine kohtauksineen ovat vaivaannuttavan kliseisiä ja irrallisia. The Crimson Idol on ehkä hieno nostalgiatrippi ja faneille oleellinen täyte yhtyeen katalogissa, mutta uutena julkaisuna näin neljännesvuosisadan jälkeen se ei hyvällä tahdollakaan ole kestänyt ajan hammasta yhtä hyvin kuin albumin musiikki.
Eniten leffassa tökkii ylikorostettu jenkkibaptismikiihkoilu, jossa lasta lyödään raamatulla. Sikari suussa pönöttävän, pukuun sonnustautuneen ja moottorisahaa toimistossaan pärisyttävän ja pyörittelevän Charlie-nimisen ison levy-yhtiön pomon ylivallan metaforalliset kuvaukset ovat niin kasaria camp-komiikkaa että oikein huimaa. Varsinkin kun W.A.S.P. levyttää nykyisin varsin maltillisen kokoiselle Napalm Recordsille, mukaan on saattanut lipsahtaa näin vuosien varrella vakiintuneiden realiteettien myötä hieman tahatontakin komiikkaa. Näinä kliinien ja sisäsiistien bändien aikakautena rappiollisen rokkielämän kuvaus, jossa vedetään ”Doctor Rockter”:in tuomaa kokkelia nenä täyteen ja jonka jälkeen käydään lyömässä musaliikkeen lasi sisään, että Jonne saa taas B.C. Rich:insä näyteikkunasta matkaansa, ovat varsin väsyttävää katsottavaa. Ellei entisen Machine Head -kitaristi Logan Maderin 3D-asuun äänittämän ja todella dynaamisen potkivaksi miksaaman ja masteroiman ”Reidolized”:in biisit olisi keskimäärin edelleen niin helvetin hyviä, erinomaisesti tuotettuja ja relevantteja tai tarkasti pieniä yksityiskohtia myöten vahvalla pieteetillä toteutettuja, olisi elokuva täysin turhake ”Reidolized”-albumin kylkiäisenä. Vertailukuuntelun perusteella ”Reidolized” soi todella paljon muhkeammin, tasapainoisemmin ja energisemmin kuin teoksesta aikoinaan tehty alkuperäinen ”The Crimson Idol” -albumi.
Mainos päättyy
Ennen Soundtrack-albumin kuulemista olin hieman skeptinen koko projektin toteutusperiaatteille. Voisiko vastikään uskoon läsähtänyt ja pääsääntöisesti pari viimeistä vuosikymmentä varsin mitäänsanomattomia albumeja tehnyt Blackie yhdessä Suomen Rock Academyn kitaraopettajan Douglas Blairin kanssa saada aikaiseksi parempaa lopputulosta kuin se ysärillä tehty hevimusiikkijärkäle? Olin epäilyksineni pahasti väärässä. Tupla-CD:lle lisäbiiseineen taltioitu ”Reidolized” on tehty kunnianhimoisesti, mutta ajanmukaisten vaatimusten mukaan, kellosepän tarkkuudella ja huolellisuudella alkuperäistä ”The Crimson Idol” -albumia kunnioittaen. Nyt, päälle kuusikymppisenä, 25 vuotta myöhemmin albumin ensijulkaisusta Blackiellä on myös luonnollisesti huomattavasti enemmän kokemusta laulaa elämän ja maailmanluokan rock-elämän varjopuolista, kuin silloin joskus ennen ”Kill, Fuck, Die!” -julistuksia ja sian päiden sirkkelöintejä osana lavashowtaan. Lawless laulaa nyt ennemmin vereslihalla kuin tunteella. Blair, Mike Duda ja Mike Dupke suoriutuvat instrumenttiosuuksistaan hallitulla taidolla ja erittäin ryhdikkääseen tyyliin. Alkuperäiseen albumikokonaisuuteen on lisätty pari ekstra-biisiä, kuten ”Michael’s Song”, ”Miss You” ja ”The Lost Boy”, jotka tehtiin albumin alkuperäisissä sessioissa, mutta jotka eivät päätyneet elokuvakäsikirjoituksen myötä tunnin mittaiselle ääniraidalle ja jäivät syystä aikanaan julkaisematta. ”Reidolized” -tuplaa täyttämään tarkoitetut lisäbiisit eivät välttämättä tuo kokonaisuudelle musiikillista lisäarvoa, mutta kun kerta tietyn ajanjaksolle merkittävän projektin vuosijuhlasta ja samalla projektin loppuun saattamisesta on kyse, annettakoon tämä pienoinen pehmohevityhjäkäynti tässä yhteydessä puolittain anteeksi. Albumi on joka tapauksessa osoitus veteraani-ikään yltäneen W.A.S.P.:in verevyydestä silloin, kun sillä on käsissään materiaalia, jossa on syytä ja syvyyttä. Verrattuna esimerkiksi Twisted Sisterin reilu vuosikymmen sitten julkaistuun ”Still Hungry” – ”Stay Hungry” -albumin uudelleenversiointiin ”Reidolized” -soundtrack hakkaa edellämainitun tarkoituksenmukaisuudellaan, intensiteetillään ja toteutuksellaan kirkkain numeroin, vaikka itsetarkoituksellisesti vuosijuhlana postuumisti julkaistun leffan julkaisu ääniraidan yhteydessä ei välttämättä olisi ollut edelleenkään tarpeellista.
”Reidolized” julkaistaan 2.2.2018.
The Crimson Idol -The Movie: 6 / 10
Soundtrack To The Crimson Idol: 9 / 10
CD1
01. The Titanic Overture
02. The Invisible Boy
03. Arena Of Pleasure
04. Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue)
05. The Gypsy Meets The Boy
06. Michael’s Song
07. Miss You
08. Doctor Rockter
CD2
09. I Am One
10. The Idol
11. Hold On To My Heart
12. Hey Mama
13. The Lost Boy
14. The Peace
15. Show Time
16. The Great Misconceptions Of Me
