Wasp neljällle keikalle Suomeen lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.2.2012

Syyskuun 21. päivänä vuonna 1982 soitti W.A.S.P. ensimäisen keikkansa Los Angelesissa Troubadour klubilla. Tasan kolmekymmentä vuotta sen jälkeen yhtye aloitta 30-vuotis juhlakiertueensa. ”30 Years of Thunder” -maailmankiertue alkaa Englannista ja jatkaa ympäri koko maapallon. Tästä maailmankiertueesta tulee yhtyeen suurin koskaan järjestetty W.A.S.P. spektaakkeli. Yli kaksi tuntinen spektaakkeli on jaettu kolmeen osaan. Ensimäinen tunti saamme nauttia neljän ensimäisen W.A.S.P. -levyn biiseistä. Toinen setti on lyhennetty versio ”The Crimson Idol” -levystä tehdystä videoteoksella höystetystä konsertista. Viimeinen osa koostuu, sekä uuden W.A.S.P. -levyn materiaalista, joka julkaistaan tänä vuonna, että vanhemmasta tuotannosta.

Konsertti tulee sisältämään videoprojektoreita, pyrotekniikkaa ja vanhoja kunnon W.A.S.P. elementtejä ja ehkä jopa räjähtävän kalukukkaron. Suurimmille W.A.S.P. faneille tuttu ”Elvis” -mikrofoniständi taitaa myös olla Blackiella matkassa mukana.

16.10.2012 – Rock Café, Tallinn -EST
17.10.2012 – The Circus, Helsinki – FIN
18.10.2012 – Tampere-talo, Tampere – FIN
19.10.2012 – Logomo, Turku – FIN
20.10.2012 – Rytmikorjaamo, Seinäjoki – FIN
21.10.2012 – Kulturens Hus, Luleå – SWE

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput: Ennakko 39€ – Ovelta 45€
+ mahd. toim. kulut

Liput Helsinki, Turku ja Seinäjoki Tiketistä.
Liput Tampere ja Turku Lippupisteestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat