Wintersunin Forest Seasons on silkkaa sadunomaista megalomaniaa
Kuljeskelen Wintersunin ”Forest Seasons” kuulokkeissa metsäpuron vartta kontiolahtelaisella kuivalla mäntykankaalla ja mietin, että kyllä Jari Mäenpään musiikki melkoisen vieraantunutta on. Tarjolla on massiivinen eepos fantasiamaailmoissa sukeltelevaa eskapismia. Vaikka pakanametallin tyyleistä (kuten herra paratkoon aivan kaikkialta muualtakin) lainaillaan, ei Wintersun pyri milllään tavalla sanoittamaan luonto- ja kulttuuriperintöämme – kulttuurista äidinkieltämme. Levyn kannessa on kuva satumetsästä ja melkoisen päälleliimattu, väsähtänyt vuodenaikateema on lainattu Vivaldilta.
Selväksi tulee, että kyseessä on yhden miehen projekti. Kaikki yhdessäsoittamisen tuntuu loistavan poissaolollaan, eikä esimerkiksi konemaisen mekaanisesta rumputyöskentelystä saa oikein mitään irti. Muistakin soittimista on kohtalaisen tehokkaasti tuotettu sielu pois.
Mäenpään hyvä ja huolellinen laulutyöskentely puolestaan nostaa levyn pisteitä roimasti. Se istuu hyvin yhteen muutenkin massiivisen tuotannon kanssa. Tämä levy ei pyri repimään mukaansa villillä ja spontaanilla intensiteetillä vaan hiomisella hiomisen perään.
Aloitusbiisi ”Awaken From The Dark Slumber (Spring)” on kohtalaisen genreuskollista suuruudenhullua, melodista deathia aina siihen saakka kunnes sankarihevi sekoittaa pakan. Sankariheviosuudet eivät pärjää monille varsinaisille sankarihevibändeille laadussa ja se on ihan ymmärrettävää. Mutta se, että ne eivät pärjää edes mahtipontisuudessa on suoraan sanottuna vähän yllättävää.
Mainos päättyy
”The Forest That Weeps (Summer)” alkaa yllättävällä vähän itämaille viittaavalla introlla ja lähtee painokkaasti käyntiin. Tunnelma on hetken aikaa kuin Amorphiksen progeiluissa konsanaan. Pitkään ja rauhalliseen kehittelyyn uhkaa kuitenkin puutua. Kappaleessa on valtavasti kaikkea, mutta siitä puuttuu ryhtiä. Samaa voi sanoa koko levystä.
”Eternal Darkness (Autumn)” on käytännöllisesti katsoen bläkkistä sieltä genren keveämmästä ja populaarimmasta päästä. Raskas, ilmaisuvoimainen ja helposti lähestyttävä biisi kaikesta synkkyydestään huolimatta. Se kantaa kestonsa hyvin ja menee levyn parhaimmistoon. Biisin edetessä alkaa melodraama silti mennä melkein liiallisuuksiin. Mieleen tulee joku Carmenin tapainen hittiooppera, jossa jännitteet rakennetaan erityisen paksusta rautalangasta vääntämällä.
Levyn lopettava ”Loneliness (Winter)” alkaa rauhallisena ja surumielisenä tunnelmointina – suvantokohtana nopean biisin jälkeen. Unenomainen kilkuttelu saattelee sisään ja hidas raskaus tulee mukaan kitaroiden mukana. Puhtaat lauluosuudet pukevat kappaletta erinomaisesti ja se onnistuu paikoitellen olemaan lähes aidosti koskettava.
Mainos päättyy
”Forest Seasonsin” neljän 12-15 minuutin mittaisen biisin suuruudenhullu kokonaisuus on artistin pään sisällä varmasti kristallinkirkas, mutta ei voi laskea kuulijan viaksi, jos se ei oikein aukea. Kyse on siitä, että Mäenpäältä puuttuu välittämisen taitoa.
”Forest Seasonsin” ympärille rakennettiin spektaakkeli joukkorahoituskampanjalla ja odotukset hilattiin pilviin. Siinä ei ole sinänsä mitään vikaa. Eihän se ole tyhmä, joka pyytää. Mutta tavoittaako lopputulos odotuksia? Ei, mutta en tiedä olisiko se ollut mahdollistakaan.
Ei levy huono ole. Se on ehdottomasti muutaman kuuntelun arvoinen kaikessa hurjassa eklektisyydessään. Mukaan on vain tungettu niin saakelisti kaikkea, että levy uuvuttaa. Kokonaisuus jää linjattomaksi ja kuulija eksyy.
5/10
Kappalelistaus:
1. Awaken From The Dark Slumber (Spring)
2. The Forest That Weeps (Summer)
3. Eternal Darkness (Autumn)
4. Loneliness (Winter)
Kirjoittaja: Pasi Huttunen
3 comments on “Wintersunin Forest Seasons on silkkaa sadunomaista megalomaniaa”
Comments are closed.
Elmo Suikki
Sinänsä virkistävää lukea näinkin kriittinen arvio levystä kun muut ylistävät lähes taivaisiin. Varmaan tästä voi päätellä, että jos Wintersun on aiemmin toiminut, niin levy voi olla hyvin antoisa, mutta jos ei aiemminkaan ole ymmärtänyt, niin ei tämäkään varmaan avaudu.
Arto Mäenpää
No mä oon kyl diggaillu jokaisesta tähän asti mutta en tätä kyl ihan niin korkealle nosta kun kahta ensimmäistä. Toki nämä nyt on aina ihan makuasioita että mistä tykkää ja mistä ei :)
Elmo Suikki
Eternal Darkness ja Loneliness ainakin annettujen klippien perusteella ovat minun korvaani aivan ylimahtavuutta, Loneliness varsinkin todennäköisesti tulee olemaan mun kaikkien aikojen suosikkibiisi. Kevät ja kesä biisit eivät ole ihan mun tyylisiä, mutta livenä ainakin Awaken From The Dark Slumber toimi aivan loistavasti.