Yksi kuolemattomuutta lähentelevä hitti, eeppisyyttä ja keskinkertaisuutta – synttäriarviossa 20 vuotta täyttävä Stratovariuksen ”Infinite”

Stratovariuksen ”Infinite”-albumi tunnetaan parhaiten varmastikin sinä levynä, jolta on irrotettu varsin runsaasti radio- ja muuta soittoa kerännyt ”Hunting High and Low” –hittisingle. ”Järjetön suksee” suomalaisen metalliyhtyeen ympärillä oli tuolloin ”Infiniten” julkaisun aikoihin vielä suhteellisen uusi asia, mutta jotain mainitun kaltaista Stratovariuksen ympärillä juuri tuolloin oli meneillään. ”Infinite” on tullut viimein 20 vuoden ikään, ja on aika tarkastella, mitä kaikkea se oikeastaan sisälsikään yhden varsin kuolemattoman hittisinglen lisäksi.

Varsin perusvarmaa musiikkia ja musiikillisia ratkaisuja albumi suurimmaksi osaksi sisältää. Mikään muu ei kai toisaalta ole Stratovariuksen tarkoitus koskaan ollutkaan, jos ei oteta huomioon tuoreemman kokoonpanon edesottamuksia. ”Infinite” on Stratovariuksen järjestyksessään kahdeksas albumi, mitä kuvastaa myös levyn kannen pystysuuntaan käännetty äärettömyyden symboli. Varsin komea ja näyttävä Derek Riggsin piirtämä kansitaide onkin, ja muistan sen alun perin lisänneen levykaupan hyllyssä paljonkin mielenkiintoa muihin levyihin verrattuna omalla presenssillään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mitenkään helposti ensi kuuntelulla aukeava albumi ei välttämättä ole. Se ei ole sitä edes pitkästä aikaa kuunneltuna lähes kahdenkymmenen vuoden tauonkaan jälkeen, ellei sitten ole tottunut pelkästään pelkistettyihin ja helppoihin ratkaisuihin. Lohtua ja syvyyttä kokonaisuuteen tuo levyn melkein nimikappaleena toimiva jylhä ja mahtava ”Infinity”, joka lunastaa ehkäpä eniten kansitaiteen luomia odotuksia. ”A Million Light Years Away” on toinen varsin toimiva ja moitteeton tekele, muuten niin helpoilta tuntuvien ratkasujen keskellä. Näitä ovat usein yksinkertaistetut hokemat tai riiminpätkät teksteissä, joista kuulijana ei välttämättä löydä mitään muuta järkevää kuin tausta-ajatuksen siitä, että lauseiden loput on pitänyt saada rimmamaan. Tai että jossain olisi sääntö siitä, miten kertosäkeistössä olisi aina pakko laulaa kappaleen nimeä, sitä erityisesti korostaen. Rumpali Jörg Michaelin repertuaarissa on kuultavissa maksimissaan kolme eri komppia pienine variaatioineen, mikä tekee ”Infinitestä” paikoitellen tasapaksua kuultavaa. Sama vaivaa paikoitellen kitaristi Timo Tolkin riffipuolen ratkaisuja. Tyyli on jo ”Infinitellä” suht tunnistettava ja jämpti, mutta jos miettii, miten usein Tolkin tekemien Strato-riffien niin sanotut eskalaatiot ja lopetukset on toteutettu samalla palikkamaisella kaavalla, ei voi kuin jäädä kaipaamaan jotain yllätyksellisempää.

”Why Are We Here” täytyy nostaa esiin bonuskappaleena, yhtenä koko yhtyeen tarttuvimmista ja mieleen jäävimmistä tekeleistä. Jämäkkä kokonaisuus, joka olisi pelastanut levyn uskottavuutta jo pelkällä tunnelmallaan mikäli olisi ollut jonkin hilpeämmän tekeleen tilalla varsinaisella kokonaisuudella. ”Mother Gaia”- ja ”Celestial Dream” –slovareissa on edelleen ideaa, ja ne täydentävät kokonaisuutta vain sen verran kuin on tarpeen. ”Celestial Dream” poikkeaa jopa yleisistä heavy metalin powerballadikliseistä, mutta kappaleena se tyytyy olemaan lopulta vain pieni hempeämpi mauste albumikokonaisuudessa. ”Phoenix”-rallattelun puolessavälissä kuultava, rytmeillä kikkaileva instrumentaaliosio tekee muuten niin tylsästä kappaleesta onneksi hieman paremman.

Monelle ”Infinite” on albumina varmasti Stratovariuksen parhaimmistoa – ellei jopa se kaikkein viihdyttävin. Power metal -albumina se onkin varsin kelpo ja viihdyttävä, mikäli genren muut piirun verran paremmat tekeleet ovat sattuneet jostain syystä menemään ohi. Näitä löytyy myös Stratovariuksen diskografiasta, sekä ennen että jälkeen ”Infiniten”. Lopulta kuitenkin sen positiivissävytteinen yleissoundi ja suorituskeskeisyyden läsnäolo antavat kuvan paitsi ammattitaidosta, myös perusvarmasta virkamiesmäisyydestä. Suoritus, pakollinen kehu, kättelyt ja näkemiin. Kaikki tämä 50 minuutin mitassa, eikä kukaan jaksanut kyseenalaistaa sitä, mitä tapahtui. ”Ihan kiva, mutta ihan kiva ei riitä”, sanoi Jone Nikula aikanaan Idolsissa. Virke kuvastaa Stratovariuksen ”Infinite”-albumin kokonaisuutta paremmin kuin hyvin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappalelista:

1. ”Hunting High and Low”
2. ”Millennium”
3. ”Mother Gaia”
4. ”Phoenix”
5. ”Glory of The World”
6. ”A Million Light Years Away”
7.  ”Freedom”
8.  ”Infinity”
9.  ”Celestial Dream”
10.  ”Why Are We Here” (BONUS)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy