Yksi tämän vuoden väkevimmistä heavy metal -julkaisuista: arviossa Burning Witchesin kolmas albumi ”Dance with the Devil”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 5.3.2020

Sveitsiläisen Burning Witchesin viiden vuoden mittainen toiminta on ollut rikasta. Yhtye on levyttänyt kaksi kokopitkää, ”Burning Witches” (2017) ja ”Hexenhammer” (2018), jotka ovat nostaneet viisihenkisen naisvoimakokoonpanon suosioon. Tuotosten ja keikkailujen jälkeen jäsenistöä on lähdetty päivittämään uusiksi, sillä vokalisti Seraina Tellin saappaisiin on astunut Alankomaista kotoisin oleva Laura Guldemond. Päivitetty kokoonpano on valmis laittamaan uutta vettä myllyyn. Sen seurauksena uusin julkaisu ”Dance with the Devil” saapuu näytille.

Lähes tunnin mittainen levy tarjoaa laajalti hienoja ja nerokkaita sävellyksiä. Miltei jokainen kappale kuulostaa omalta, tunnistettavalta timantilta. Teoksia on hiottu urakalla viimeistä nuottia myöten, ja mikä tärkeintä, Laura Guldemond hoitaa oman tonttinsa erittäin hienosti. Hänen äänensä on samaan aikaan raivokas ja herkistävän kaunis.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Dance with the Devil” on todella energinen paketti alusta loppuun. Intron jälkeinen, tyrmäävän kuuloinen starttiralli ”Lucid Nightmare” antaa mainiota esimakua tulevasta. ”Dance with the Devil”, aikaisemmin julkaistu ärhäkkä ”Wings of Steel” ja tarttuva ”Six Feet Underground” usuttavat kuulijoiden tärykalvoille priimaa heavy metalia. Albumin taso pysyy korkealla, vaikka kestoa on vasta kulunut reippaat kaksikymmentä minuuttia. Lupaavalta vaikuttava alkupuolisko!

”Black Magic” esittelee julkaisun kevyempää puolta. Ensisijaisesti sävellys ei tarjoa yhtä tasokasta menoa kuin aiemmat rallit, mutta kokonaisuutena teos ei ole hullumpi vedos. Pieni hengähdystauko tekee terää, sillä seuraavat näytteet jaksavat edelleen yllättää positiivisesti. Kappaleiden ”The Sisters of Fate”, ”The Final Fight” ja ”Threefold Return” kertosäkeet ja melodiat ovat niin uskomattoman monipuolisen kuuloista antia, ettei voi kuin ihmetellä.

Harmillinen poikkeus osuu ja kuuluu ”Necronomicon”-kappaleen kohdalla, sillä raita osoittautuu melko tylsäksi. Tämän soidessa alkaa toivoa, että neliminuuttinen keskinkertainen soitto loppuisi mahdollisimman nopeasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loppupuoliskolla on ekstrana Manowarilta lainattu ”Battle Hymn”, jossa mukana soittavat itse Ross the Boss, sekä Symphony X:n oma bassotaituri Michael Lepond. Kiva lisuke jo valmiiksi väkevän albumin soittolistalle.

Burning Witchesin kolmas kokopitkä on heittämällä tämän vuoden yksi kovimpia heavy metal -julkaisuja. Levyltä löytyy omaperäisiä ja tarttuvia kappaleita, joiden pariin palaa yhä uudestaan. Harmi, ettei albumi pääse viiden tähden joukkoon muutamien pikkuvikojen vuoksi, mutta lopputulos on siitä huolimatta todella kova. Rima on asetettu korkealle!

9+/10

Kappalelista:

1. The Incantation
2. Lucid Nightmare
3. Dance with the Devil
4. Wings of Steel
5. Six Feet Underground
6. Black Magic
7. Sea of Lies
8. The Sisters of Fate
9. Necronomicon
10. The Final Fight
11. Threefold Return
12. Battle Hymn

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Burning Witches Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat