Limp Bizkit @ Nosturi 12.11.2013

Sateisena tiistaina alkaa jo ennen kuutta kerääntyä ihmisiä Nosturiin eteen jonottelemaan. Jonossa veivataan ”Rollin`”-videosta tuttuja tanssiliikkeitä, jotta pysytään lämpimänä. Limp Bizkit soittaa muutaman tunnin kuluttua loppuunmyydyllä keikalla. Liput myytiin loppuun nopeasti; moni ihmetteli, miksi. Eikö nu metallin aikakausi ollut ja mennyt jo 2000-luvun alussa. Ei ilmeisesti, sillä jonosta löytyy ihmisiä älyttömän laajalta ikähaarukalta.

Turvamiehet pitkittävät ovien avaamista, ja jengi alkaa liikehtiä levottomasti. Kun lopulta noin kymmentä yli seitsemän ovet avataan, juoksevat innokkaimmat fanit eturiviin. Tunnin sisään Nosturi on täynnä, ja silti jengiä tulee lisää ja lisää ja lisää. En ole aiemmin ollut loppuunmyydyllä keikalla Nosturissa ja monesti on tullut mietittyä, millainen fiilis siellä silloin on. Nyt tiedän. Ahdas, hikinen ja odotuksen täyteinen.

Kahdeksalta DJ Skeletor kiipeää lavalle ja ilmoittaa soittavansa hieman musiikkia. Jengi innostuu aluksi, mutta fiilis lässähtää nopeasti. Sitten System Of A Downin ”Angels Deserve To Die” pamahtaa kajareista ja ihmismassa päätyy melkein hurmokseen, DJ jaksaa yllyttää ihmisiä taputtamaan ja kertoo soittavansa vielä muutaman biisin, minkä jälkeen odotus olisi vihdoin ohi. Yleisössä pyörii jo pitti, vaikka varsinainen keikka ei ole edes alkanut vielä, hullu ilta tiedossa siis. Aika tarkkaan yhdeksän aikoihin Fred Durst saapuu lavalle ja räjäyttää potin kertaheitolla ”Show Me What You Gotilla”. Olen eturivissä ja jengi vyöryy päälle älyttömällä paineella. Samaan aikaan koetan pitää kiinni ystävästäni, turvakaiteesta ja hyppiä. Mahdoton tehtävä, mutta fiilis on älytön. Vielä älyttömämmäksi se menee, kun settilistan toiseksi biisiksi huomataan ”Rollin`”. Koko eturivi hakkaa samaan tahtiin nyrkkiä ilmaa, koko Nosturi laulaa mukana.

Olin kuullut jonossa huhuja, että Limp Bizkit ei olisi aiemmilla kiertueen keikoilla soittanut ollenkaan ”Gold Cobra” -levyn biisejä. Yllätyinkin kovasti, kun kyseisen levyn toinen raita ”Bring It Back” pärähtää soimaan neljäntenä biisinä. En tiedä, pitäisikö keskittyä biisiin vai Wes Borlandin älyttömään upeaan valkoiseen lava-asuun, jos sitä nyt asuksi edes voi sanoa. Mies on maalattu valkoisella maalilla ja päässä hänellä on kypärä, jossa vilkkuvat valot. ”The Propaganhan” aikana jengi ympärillä vähän rauhoittuu, turvamiehet jakelevat vettä eturiville ja saan vilkaistua hieman Nosturia. Paikka on todellakin aivan täynnä, yläkerran parven baarista ei näy vilaustakaan ihmismassan takaa, saatikka alakerran miksauspöytää. Nopeasti unohdan kuitenkin yleisön vilkuilun, sillä ”My Generation” pärähtää soimaan ja jengi villiintyy. Hypitään, lauletaan, heilutaan, puristan ystäväni kättä. Tämä on varmaan sitä elämää?

”My Generationin” aikana jengiä on pakkautunut niin tiukaksi massaksi eturiviin, että sujahdamme ystäväni kanssa hieman sivummalle katsomaan loppukeikan. En vieläkään ymmärrä, miten se kaikki ihmismassa yksinkertaisesti mahtui Nosturiin, sillä edelleen tuntuu, että ihmisiä tulee lisää paikalle. Siirrymme yläkertaan seuraamaan keikkaa, josko siellä olisi edes hieman vähemmän ihmisiä. Ei ollut, jengi hyppii ja riehuu ”My Wayn” tahdissa, eihän siinä voi muuta tehdä, kuin lähteä hulluun meininkiin mukaan. Hyvä fiilis tarttuu ja leviää ympäristöön, seuraan vuoronperään lavan tapahtumia isolta screeniltä ja kurkin ihmisten välistä suoraan lavalle. Tuntuu ihan älyttömältä, että ihmiset jaksavat edelleen hyppiä ja laulaa mukana, vaikka mennään jo settilistan toiseksi viimeisessä biisissä ”Take A Look Aroundissa”. Nyrkit viuhuvat ilmassa ja taitaa siellä edelleen pyöriä jonkinlainen pittikin. Viimeiseksi biisiksi osoittautuu oma suosikkini ”Break Stuff”, joka imee viimeiset energiat yleisöstä.

Hullu, mutta aivan loistava meno. Pakko kuitenkin sanoa, että Nosturilla ei ollut osattu ilmeisesti varautua Limp Bizkit -fanien meininkiin ja paikalle oli otettu uusia turvamiehiä, jotka eivät ihan tienneet, miten reagoida erinäisiin tilanteisiin. Takkia haettaessa narikassa oli tasan yksi ihminen, joka juoksi pitkin tiskiä; noh, ensi kerralla paremmalla kokemuksella. Nosturi osoittautui kuitenkin aivan liian pieneksi paikaksi Limp Bizkitille, lippuja kyseli tapahtuman sivulla vielä samana päivänä useampi ihminen ja sivukorvalla kuulin jonossa, miten monen ihmisen ystävä oli jäänyt ilman lippua. Kaikesta voisi päätellä, että nu metallin aikakausi ei ole ainakaan Suomessa ohi.

Yhtyeen settilista:
1. Intro
2. Show Me What You Got
3. Rollin’ (Air Raid Vehicle)
4. Hot Dog
5. Bring It Back
6. Gold Cobra
7. The Propaganda
8. My Generation
9. Livin’ It Up
10. Pollution
(aborted after second chorus)
11. Stuck
(aborted after second chorus)
12. I’m Broke
13. My Way
14. Re-Arranged
15. Killing in the Name
(Rage Against the Machine cover)
16. Faith
(George Michael cover)
17. Take a Look Around
18. Break Stuff

Teksti: Mira Pöyhönen