Motörheadin pommikone itsenäisyyspäivän juhlissa

Motörhead_Hartwall_Arena_6_12_2015_b_Pasi_Eriksson_PhotographyMotörhead ja Lemmy ovat nimiä, jotka äitinikin tuntee. Edellä mainittuihin nimiin sisältyy jotakin niin oleellista rock ’n’ rollista, että niitä on musiikista puhuessa vaikea sivuuttaa. Myös bändin suuresti ryöstöviljelty pääkallologo Snaggletooth on todennäköisesti estänyt maailmalla muutamankin konfliktin – itse olen kerran ulkomailla ollut tukalassa tilanteessa, mutta vastahenkilöiden Motörhead-paidat ratkaisivat sen rauhanomaisin elkein. Bändin vaikutuksen omiin musiikillisiin tekemisiin ovat julkisesti tunnustaneet lukuisat bändit Metallicasta Hedelmäpommiin.

Girlschool_Hartwall_Arena_6_12_2015_k_Pasi_Eriksson_PhotographySade piiskasi itsenäisyyspäivää juhlinutta Helsinkiä, ja useat mellakkapoliisit kunnioittivat läsnäolollaan jo edellisenä päivänä Suomeen saapunutta Motörheadin kiertuepakettia, johon kuuluivat myös brittiläiset ikätoverit Saxon ja Girlschool. Näin harvinaisen kokonaisuuden saapumista Suomeen varjostivat Motörheadin keulakuvan Lemmyn sairastelut ja viimeisimpänä kitaristi Phil Campbellin joutuminen sairaalaan edellisenä viikonloppuna Saksassa. Rehellisesti sanottuna tulee mieleen kesäkuinen yö Sweden Rockissa, jossa ystäväni Kalman kanssa varmana totesimme, että tämä tuleva keikka ei tule koskaan toteutumaan. Joskus on ihanaa olla väärässä.

Girlschool_Hartwall_Arena_6_12_2015_b_Pasi_Eriksson_PhotographyGirlschool aloitti osuutensa yllättävän täydessä Hartwall-hallissa. Sireenien soidessa lavan etuosaan tungettu Girlschool hiipi lavalle ja täräytti avauskappaleen ”Demolition” soimaan. Bändi on Motörheadin pitkäaikainen ystävä, ja ovathan bändit tehneet yhdessä levytyksiäkin kolmekymmentä vuotta sitten. Minkäänlaista tylsistyttävää rutiinia ei ollut havaittavissa, ja esiintymisen sekä soiton ilo paistoivat bändistä läpi. Tosin rumpali Denise Dufort oli mahdutettu rumpujensa kanssa melko pieneen tilaan, mutta se ei tuntunut häntä haittaavan.

Girlschool vieraili viimeksi Suomessa Helsingin Nosturissa syksyllä 2013, eivätkä asiat olleet juuri tuosta keikasta muuttuneet: bändi soitti hyvin, vokalisti Kim McAuliffen ääni oli paremmassa vedossa kuin monien muiden ikäistensä, ja kontakti yleisöön oli hanskassa. Tosin ”Hit & Run” -levyltä soitettua ”Future Flashia” edeltäneessä puheessa Kim arveli, että yleisö on liian nuori muistamaan moista biisiä.

Saxon_Hartwall_Arena_6_12_2015_g_Pasi_Eriksson_PhotographyTänä vuonna julkaistulta uudelta ”Guilty As Sin” -levyltä bändi soitti basisti Enid Williamsin laulaman ”Come Revolution” -rallin. Biisi omistettiin heille, jotka uskovat heviin ja sen vaikutukseen. ”Take It Like A Band” omistettiin taas kiertuekumppani Saxonin basisti Nibbs Carterille.”Emergency”-kappaleeseen lopettanutta Girlschoolia olisi mieluusti kuunnellut ja katsellut pidempäänkin.

Lyhyen ajan sisällä toistamiseen Suomessa vierailleella Saxonilla oli näennäisesti kaikki hyvin, mutta pieni laskusuhdanne tapahtui verrattuna Girlschoolin pirteään settin. Uuden levyn ”Battering Ram” -nimibiisillä käynnistynyt keikka tarjosi taattua brittiläisen heavy metalin uutta aaltoa, mutta jo mainittua basisti Carteria lukuun ottamatta suurin into ja kipinä tuntuivat puuttuvan. Aivan kuin lavalla olisi pelkästään leivän eteen puurtava orkesteri. Bändin taakse jättämillä kilometreillä sinällään ymmärrettävää sekin. Laulaja Biff Byford lausui toki kaikki ”kiva olla takaisin Suomessa” -kohteliaisuudet ja laulukin sujui. Silti rutiini paistoi läpi, ja edellisen levyn nimikappale ”Sacrifice” esiteltiin viimeisimmän levyn nimikappaleena. Kyseisen kappaleen aikana komeat savupatsaat koristelivat ulosantia ja toivat uutta ilmettä muuten melko kangistuneeseen esiintymiseen.

Saxon_Hartwall_Arena_6_12_2015_i_Pasi_Eriksson_PhotographyBändi sai vierailijakseen Motörheadin kitaristin Phil Campbellin yhteen suurimpaan hittiinsä ”747 (Strangers In The Night)” ja hetkittäin tuntui, että koko bändi syttyi uuteen liekkiin. Tuon liekin varjossa keikka vedettiin loppuun soittamalla muun muassa ”Power & The Glory” ja kuulemma 80-luvun thrash metallia edustanut ”20 000 Feet”.

Vielä taskussa olleilla ”Princess Of The Night” – ja ”Wheels Of Steel” -kappaleilla ei voinut mennä kauheaan metsään, vaikka suurin intohimo olisikin jo sammunut. Ei bändiä silti liiaksi haukkuminen käy, ja ”Crusaderilla” kruunattu setti oli paikkansa ansainnut. Erityispisteet bändin rytmiryhmälle, vaikka rumpali Nigel Glockeria ei häkkyröidensä takaa juurikaan näkynyt.

Motörhead_Hartwall_Arena_6_12_2015_m_Pasi_Eriksson_PhotographyYli kahdeksan tuhatta ihmistä oli saapunut kunnioittamaan läsnäolollaan tapahtumaa, ja Motörheadin juhlavuoden kunniaksi se on myös bändin isoin yleisö Suomessa. Bändi on aina  Härmässä löytänyt itselleen otollisen maaperän ja Lemmyä on arvostettu miehenä, joka ei turhia kumartele. Siihen ne hurraamisen aiheet melkein jäivätkin. Myönnettäköön, että vaikka uusimmallaBad Magic -levyllä bändi teki varsin kelvollista jälkeä, en voinut välttyä ennakkoasenteilta . Tiedossa olivat maestron heikentynyt kunto ja mahdollisuus, että jäähyväisiä olen jättämässä kovin rakkaalle bändille.

Turhia ei kyselty eikä anottu, kun rumpali Mikkey Dee täräytti ”Bomberin” käyntiin. Valoista kyhätty legendaarinen Bomber-hävittäjä pyöri myös katossa puolelta toiselle, mutta onneksi oikeat luodit jäivät ampumatta. Samalla kävi selväksi trion vahvuudet ja heikoin lenkki. Vahvuuksina olivat edelleen uskomattomalla energialla rumpuja takonut  Mikkey Dee ja kitaristi Phil Campbell, jotka paikkasivat tarvittaessa tahdista jälkeen jäänyttä pomoa. Campbell oli ottanut onneksi roolin myös puhujana, sillä Lemmyn mutinasta sai vaivoin selvää. Sama mutinatyyppinen lausunta osui valitettavasti välillä myös laulamiseen.

Motörhead_Hartwall_Arena_6_12_2015_d_Pasi_Eriksson_PhotographyVaikka show’n jälkeen kuulluissa puheissa ihmiset ylistivätkin keikkaa, itselleni jäi vähän ristiriitainen olo – haikean ristiriitainen. Poissa oli Lemmyn terveellä tavalla pöyhkeä röyhkeys ja tilalle oli tullut epävarman oloinen ukkeli, jonka bassottelukin oli kaukana tunnetusta rytmikitarasta. Toisaalta ei pidä mennä liiaksi negatiivisuuteen, sillä ei se ukkeli keikkaa pilalle lainkaan saanut. Yleisö oli tosin hillitympää kuin esimerkiksi muutama viikko aikaisemmin Mötley Crüen hautajaisissa.

Harva bändi, jos yksikään, silti täyttää triona Hartwall Areenan kuten Motörhead teki. Mikkey Deen takominen ja Campbellin lavan haltuunotto paikkasivat hyvin päällikön jättämää paikkaa. Hiljattain edesmenneelle rumpalilegenda Phil ”Animal” Taylorille omistettiin ”Over The Top”, ja hiljaa mietin mielessäni, että taitaa sopia tuo biisin nimi Lemmyyn itseenkin. ”Orgasmatron” oli valitettava esimerkki siitä, kuinka biisi meni muiden vähän paikatessa Lemmyä, ja biisin jälkeen aplodit olivatkin paikallaan, että kappale saatiin suhteellisen ehjästi läpi. Sama koski toista ”Orgasmatronin” biisiä ”Dr. Rock”. Kun laivan kapteenilta on poissa kyky ohjata alusta, mennään vähän tuulen varassa.

Motörhead_Hartwall_Arena_6_12_2015_a_Pasi_Eriksson_PhotographyOmaa suosikkiani ”Just ’Coz You Got The Poweria” ei onneksi ollut unohdettu setistä pois. Keikan lopussa ”No Class” –kappaleen aikana lavalle hiippaili Michael Monroe soittamaan huuliharppua. Siitä oli hyvä jatkaa bändin kenties tunnetuimpaan klassikkoon ”Ace Of Spades”, joka sai oikeutetun kunnian päättää varsinaisen setin.

Kunnioitettavan huutelun jälkeen bändi palasi antamaan viimeisen ehtoollisen. Akustisesti koko bändin voimin vedetty ”Whorehouse Blues” antoi pienen välipalan ennen viimeisenä tykitettyä ”Overkilliä”. Lentsikka-Bomber teki loppuun omat kiekurat ja jo aikaisemmin mainittu Monroe löysi tiensä myös loppukumarruksiin.

Kaikesta kritiikistä huolimatta ilta ja valvojaiset olivat onnistuneet. Katkeransuloisin tunnelmin tuli käveltyä Hartwallilta pois ja samalla mietittyä rock ’n’ rollin tulevaisuutta. Ei kai se tässä ollut? Luulisi Lemmyn ja Motörheadin siittäneen rokin innostusta sen verran, että tulevaisuus on turvattu vähäksi aikaa. Pelkään tosin pahoin, että alle kuusivuotiaita lapsiani en saa enää vietyä Motörheadin keikalle. Toivoa toki pitää silti maailmaan aina mahduttaa.

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Pasi Eriksson

Girlschool: Demolition//C’mon Let’s Go/Come The Revolution//Take It Like A Band//Future Flash/Watch Your Step//Race With The Devil//Emergency

Saxon:Battering Ram//Motorcycle Man//Sacrifice///¤/ (Strangers In The Night)//Power & The Glory//20 000 Feet//The Devil’s Footprint//Heavy Metal Thunder//Queen Of Hearts//Princess Of The Night//Wheels Of Steel/Crusader//Never Surrender

Motörhead: Bomber//Stay Clean//Metropolis//When The Sky Comes Looking For You//Over The Top//The Chase Is Better Than The Catch//Lost Woman Blues//Rock It//Orgasmatron//Dr.Rock//No Class//Ace Of Spades//Whorehouse Blues//Overkill

Lue lisää aiheesta

Motörhead-rumpali Mikkey Dee: ”Juhlistan mieluummin Lemmyn elämää kuin suren hänen kuolemaansa...   Motörheadista tunnettu, parhaillaan Scorpionsissa soittava rumpali Mikkey Dee kertoo The Blairing Out With Eric Blair Show -ohjelman haastattelus...
Ajaton klassikko miehen ikään: Päivänsankarina Motörheadin ”No Remorse” MOTÖRHEADIN ensimmäinen, ja varmaan tunnetuin, kokoelma-albumi "No Remorse" täyttää juuri tänä päivänä, 15.09. kunnioitettavat 33 vuotta. Kokoelma...
Mikkey Dee uskoo Motörheadiltä olevan tulossa lisää ennenjulkaisematonta materiaalia Nykyisin Scorpionsissa vaikuttava Motörhead -rumpali Mikkey Dee totesi taannoin Billboard -lehden haastattelussa, ettei usko 1.9. julkaistun, enti...
Lemmy Kilmisterin ennenkuulematon Elvis Presley -cover kuunneltavissa HeadCat kitaristina seitsemäntoista vuotta toimineen Danny B. Harveyn, sekä laulajatar Annie Marie Lewisin 7. elokuuta 2017 julkaistu yhteisalbumi...

Kommentointi on suljettu.