Neljän bändin vokalisti Michael ”Starbuck” Majalahti Spandex Sapiens -dokumenttielokuvan pääosassa

Michael “StarBuck” Majalahti tunnetaan varsinaisena monitoimimiehenä. Mies on niin Suomen showpainin – tai wrestlingin kuten hän itse mieluummin asian ilmaisee – pioneeri, muusikko, personal trainer ja oikeastaan kaikkea siltä väliltä. Nyt Michael nähdään myös valkokankaalla, sillä hän on juuri Finnkinoissa ensi-iltansa saaneen Oskari Pastilan ohjaaman Spandex Sapiens -dokumenttielokuvan päätähti. Elokuva on vähintäänkin mielenkiintoinen tarina musisoivasta painijasta ja yksinäisestä sudesta, jonka alfaurosmainen “luolamiesajattelutapa” kohtaa täysin vastakkaisen ajatusmaailman miehen taistellessa kehässä transsukupuolisen vastustajansa Jessica Loven kanssa. Kaaoszine tavoitti Majalahden, joka kertoi hieman enemmän  Spandex Sapiens -elokuvasta ja omasta elämänkatsomuksestaan; totta kai puhe kääntyi myös musiikkiin.

Morjens! Millaisella meiningillä vuosi 2016 on edennyt tähän asti?

Michael: Hommat rullaavat eteenpäin. Aloitin vanhan Stoner Kings – yhtyeeni uudelleen tänä keväänä ja comeback-keikkaa on tiedossa syksyllä. Olemme valmistelleet uutta, kivikautista materiaalia.

Muutoin olen kovasti valmistellut ja odotellut Spandex Sapiens -leffani debyyttiä Finnkinoissa, ja nyt se vihdoinkin on täällä! Innolla odotan, mitä se tuo tullessaan, sillä mullistava ja tunteita herättävä pätkä se satavarmasti on. Pari kertaa olen ehtinyt käydä myös painimassa Venäjällä ja kaiken tämän lisäksi aloitin yrittäjänä www.bodymike.fi:ssä, joka on PT-yritykseni.

Eli tukka hyvin, kaikki hyvin!

Spandex Sapiens sai siis juuri ensi-iltansa elokuvateattereissa. Kertoisitko omin sanoin, mistä elokuvassa oikein on kyse?

Michael: Leffassa on oikeastaan kolme eri teemaa. 1. Tarina yksinäisestä sudesta, joka raivaa polun siellä, missä polkua ei ole… 2. Rakkaustarina, jossa vanhoilliset arvot omaava luolamies etsii itselleen sopivaa naista, jonka kanssa  jakaa elämänsä… 3. Konservatiivinen idealismi vs. nykypäivän kaiken suvaitseva liberaali näkemys. Tämä viimeinen on arvokysymys, joka on kovasti esillä elokuvassa. Vastakkaisasettelu minun ja transsukupuolisen painija Jessica Loven välillä on hyvinkin puhutteleva aspekti – olemmehan kaikin puolin yhtä kaukana toisistamme kuin itä lännestä. Spandex Sapiens on brutaalin rehellinen pätkä.

Mistä idea koko elokuvaan syntyi?

Michael: Leffaohjaaja Oskari Pastila kuuli joskus vuonna 2009, että Suomessa on wrestling-skene. Nähtyään Mickey Rourken “The Wrestlerin” hän halusi tehdä elokuvan oikeasta painijasta. Yhteinen tuttumme saattoi meidät lopulta samaan pöytään ja Oskari näki, että minulla on suuri persoona, josta olisi helppoa tehdä tarina. Loput onkin sitten historiaa, ja tässä sitä ollaan.

Mikä oli ensireaktiosi, kun sinua pyydettiin tähän projektiin mukaan?

Micahel: Olin hyvin imarreltu siitä, että minun painiurastani sekä persoonastani haluttiin tehdä leffa; “Value comes to value and the cream always rises to the top”. Oli vain ajan kysymys, koska joku näkisi kaiken sen arvon ja mielettömän työn, jonka olen oman urani eteen tehnyt.

Menkää ihmeessä Finnkinoihin katsomaan Spandex Sapiens!

Käsittääkseni elokuvaa kuvattiin viiden vuoden ajan eri puolilla. Oliko kameran edessä ja elokuvan päätähtenä esiintyminen alusta asti ihan luonnollinen juttu?

Michael: I was born for the silver screen! Jo nuorena tiesin, että minusta tulee jotain enemmän kuin status quo. En ole tavallinen prototyypin kansalainen. En ole mikään ”kahdeksasta neljään” tyyppi, vaan olen seikkailija. Samalla lailla kuin Kapteeni Jack Pirates Of Carribbeanissa.

Mikä koko prosessissa sitten oli haastavinta?

Michael: Haastavinta varmaan olivat pitkät kuvauspäivät, jotka joskus jatkuivat yöhön asti, ja se, että kameran läsnäolo tuntui aika ajoin vähän liian tunkeilevalta.

Itse olet elokuvan varmasti jo nähnyt. Millaisen tuomion antaisit sille?

Michael: Antaisin sille itse varmaan 8/10 pistettä. Olen tyytyväinen. Elokuva on kuin testamentti tälle ajalle ja maailmalle, missä elämme tätä nykyä. Selkeät sukupuoliroolit puuttuvat, lapset ovat hämmentyneitä ja yhteiskunnasta puuttuvat tukipilarit. Kaikki on vain jonkin häilyvän ja hajoavan päälle rakennettu. Näin kansa on kuitenkin valinnut, ja niin se myös niittää satonsa.

Mitkä ovat omasta mielestäsi elokuvan parhaat palat?

Michael: Parhaat palat leffasta ovat mielestäni ne mustavalkoiset ja periaattelliset seikat, jotka puhuvat perinteisen ja vuosituhansia kestäneen miehisyyden ideaalin puolesta.

Elokuva varmasti jakaa ihmisten mielipiteet – mikäpä nyt ei. Millä mielellä yleensä otat ihmisten urputusta vastaan? Pistääkö se vieläkin veren kiehumaan vai meneekö kaikki suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

Michael: Paksu nahka pitää olla, jos aikoo olla julkinen persoona. Pikkusieluista paskaa sataa niskaan silloin tällöin, mutta ei se haittaa. Yleensä juuri ne, jotka saavat asioita aikaan ja tekevät elämällään jotain, saavat kärsiä ja kuunnella kateellista pilkkaa ja solvausta niiltä, jotka elävät sohvaperunoina uneksien koko elämänsä. Karavaani liikkuu ja koirat haukkuvat, näin se menee. Jokainen saa olla sitä mieltä, mitä on. Eihän Ozzy Osbournekaan puolusta niitä paskoja levyjä, joita on nyt parikymmentä vuotta julkaissut. Ei hänen tarvitse, hän on legenda, jonka kädenjälki on ja pysyy. Samalla tavalla kenenkään muunkaan ei tule reagoida, kun paskaa sataa niskaan vain sen vuoksi, että joku sattuu olemaan eri mieltä.

Mikä sitten saa sinut ihan tosissaan raivon partaalle?

Michael: Yksilöoikeuksien poiskarsiminen ja suurkorporaatioiden maailmanlaajuinen valta. Ja ihmisten itsekeskeisyys ja ahneus.

Miten sitten lavalla taisteleva showpainin pioneeri StarBuck eroaa persoonana bändin kanssa esiintyvästä Michael Majalahdesta?

Michael: No, keikkalavalla en heitä ketään permannon läpi.

No joo, voisi olla vähintäänkin ikävää, jos kesken keikan joku joutuisi poskelleen lattialle. Toimit tosiaan tällä hetkellä vokalistina bändeissä Crossfyre, Overnight Sensation, Angel of Sodom sekä Stoner Kings. Ovatko kaikki näistä yhtä aktiivisia tällä hetkellä?

Michael: Itse asiassa lähdin Overnight Sensationista tänä keväänä. Oli aika karsia jostain, ei aika kuitenkaan ihan kaikkeen riitä. Crossfyre on tällä hetkellä bändeistäni aktiivisin. Kesäisin olemme yleensä kiertäneet Euroopassa ja soittaneet prätkätapahtumissa, esimerkiksi Hampurin Harley Days -tapahtumassa.

Angel of Sodomin kanssa taas heitämme vähintään yhden keikan tänä kesänä, se on Semifinaalissa Helsingissä 28.7. Hammerheadin kanssa. Ehkä pari muutakin keikkaa tulee vielä, ennen kuin kitaristimme Eero häipyy taas USA:aan, jossa hän asustelee nykyisin. Niin ja Stoner Kings alkaa uudestaan heittää keikkaa sitten syksymmällä.

Mitkä ovat TOP 3 suosikkialbumiasi kautta aikojen?

Michael: Hankala kysymys. Ehkä Troublen vuoden 1990 self-titled albumi, Mötley Crüen “Shout at the Devil” ja Spiritual Beggarsin “Ad Astra”.

Olet työskennellyt erittäin laajasti erilaisten projektien parissa. Onko jokin asia, joka vie ylivoimaisesti voiton? Voiko esimerkiksi musiikkia ja painia verrata millään tavalla toisiinsa?

Michael: Ikä tuo tullessaan pakon katsoa tulevaisuuteen. En voi painia ikuisesti, kun taas muusikkona ja taiteilijana voin toimia ja esimerkiksi näytellä leffoissa vanhoille päiville asti. Sama noissa voice-over -hommissa, joissa olen noussut aika kiistatta Suomen ykkös- “jenkkienkun” puhujaksi. Ei mikään näistä asioista ole mitenkään erityisesti yli muiden. Kaikkea teen sillä palolla, mikä minulla kullakin hetkellä on sitä erityistä asiaa kohtaan. Sille, mikä vetää tietyllä hetkellä eniten, annan enemmän itsestäni. Hyvä Luoja on siunannut minua moninaisilla kyvyillä, enkä täten ole yhden ainoan kyvyn varassa. On hyvä, että voi tienata leipänsä monilla eri vesillä.

Mitä sitten vielä löytyy “to do -listaltasi” eli mitä haluaisit vielä kokea/saavuttaa?

Michael: Haluaisin vielä voittaa relevantin maailmanmestaruuden wrestlingissä, ehkä USA:ssa tai Japanissa. Haluaisin myös single-ottelun japanilaislegenda Keji Mutoa vastaan sekä entistä WWE-mestari Kurt Anglea vastaan. Haluaisin nähdä vielä monta maata ja kulttuuria.

Elämä on lyhyt. Haluaisin persoonallani proaktiivisesti tehdä vaikutuksen niin moneen ihmiseen kuin mahdollista. Silloin tietää, että itsensä sisällä on jotain arvokasta, kun voi jakaa sitä muille ja näin parantaa heidän elämäänsä. Oli se sitten parempaa elämänpsykologiaa, järkipuhetta, maskuliinisuuden ruumillistumaa tai mitä vain. Toivon, että voisin olla valo monille, jotka pimeässä vaeltavat.

Kiitos suuresti haastattelusta! Heitä loppuun terveisiä tai vaikka vähän elämänpsykologiaa Kaaoszinen lukijoille.

Michael: Elämä on lyhyt, ja piakkoin nuorukaiset huomaavat, että “Perskules sentään, tulipa 40 vuotta vastaan ja puolet elämästä on eletty”. Saavuttakaa elämällänne jotain suurta. Älkää haaskatko kalliita vuosia. Tämä kananlento saattaa katketa vaikka huomenna, kun kännipäissänne horjutte ratikan eteen. Minkä arvoista elämä on sitten ollut? Make it count. Ja muistakaa: edessä on loputon ikuisuus odottamassa, sitten on liian myöhäistä enää tehdä valintoja. Tämä aika on valintoja varten, seuraukset tulevat sitten perästä.

Kiitos haastattelusta, oli nastaa!

Haastattelija: Jade Markkanen