Soilworkilta studiokuulumisia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.5.2018

Ruotsalainen metaliyhtye Soilwork on parhaillaan studiossa nauhoittamassa uutta albumiaan, jonka on määrä ilmestyä syksyllä. Bändi työstää albumia Ruotsin Skarassa sijaitsevalla Nordic Sound Lab -studiolla yhdessä tuottaja  Thomas Plec Johanssonin kanssa. Bändin keulakuva Bjorn “Speed” Strid kertoo yhtyeen kuulumisia studiosta:

”Tämän albumin nauhoitussessiot ovat olleet erilaisia verrattuna kaikkiin aikaisempiin. Kaikki ovat olleet hyvin paljon mukana koko prosessissa ja olemme sallineet itsellemme mahdollisuuden tehdä enemmän kokeiluita ja ottaa enemmän riskejä. Rumpalimme Bastian Thusgaard, joka ei ole aikaisemmin nauhoittanut kanssamme, toi soundiimme uuden ulottuvuuden, ja hän sai meidät muutkin pistämään parastamme. Tuottaja Thomas Plec Johanssonin kanssa työskentely on ollut todella hienoa. Vaikka olemme kokeneet paljon kuluneiden vuosien aikana, tuntuu, että olemme bändinä yhtenäisempi kuin pitkään aikaan. Bändinä emme ole läheskään valmiita luovien ja musikaalisten kykyjemme tutkimisessa ja haluamme tuoda Soilworkin takaisin massoille. Fanimme ympäri maailmaa voivat luottaa siihen, että tuo lupaus tulee täyttymään, kun kiertueemme käynnistyy”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat