The Cranberriesin laulaja Dolores O’Riordanin todennäköinen kuolinsyy fentanyylin tahallinen yliannostus

The Cranberriesin laulajan, Dolores O’Riordanin kuolinsyyn on kerrottu todennäköisesti olleen tarkoituksellinen huumausaineen yliannostus. Hiljattain paljastui, että yhdysvaltalainen muusikko, Tom Petty, kuoli samaan aineeseen tahattomasti. Dolores O’Riordanin sen sijaan uskotaan ottaneen tarkoituksellisesti yliannostuksen lontoolaisessa hotellihuoneessa.

Santa Monica Observer uutisoi Lontoon poliisivoimien epäilystä, että O’Riordan kuoli fentanyylin, synteettisen opioidin, yliannostukseen. Aineen kerrotaan olevan viisikymmentä kertaa heroiinia voimakkaampaa. Kuullun mukaan laulajan sängyn luota olisi löydetty jäljilteltyä fentanyylia. Lontoon poliisin lähde kertoo viranomaisten epäilevän teon olleen itsemurha, mutta he odottavat toksikologian raporttia ennen virallista kuolinsyyn ilmoittamista.

Dolores O’Riordan kärsi masennuksesta ja yritti itsemurhaa vuonna 2013, josta puhui itsekin julkisesti. Tämän jälkeen hänellä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Tom Pettyn lisäksi Prince kuoli samaan huumausaineeseen. Lukuisten viimeaikaisten kuolemien myötä masennus ja lääkkeiden väärinkäyttö on noussut voimakkaaksi puheenaiheeksi. Monet järjestöt muistuttavatkin, että aina kannattaa hakea apua ja tukea, mikäli itse ei tiedä kuinka selvitä tilanteestaan.

Lähde: Metalsucks

Kommentit