Arto Mäenpää

HMH On The Road 2022 tuo Eleinen ensimmäistä kertaa Suomeen

Uutiset

Ismo Alanko Yksin ja SaariBlues Tampereen Viikinsaaressa tällä viikolla

Uutiset

Kesän viimeiset keikat Lutakon Lipan alla tällä viikolla: esiintymässä mm. Von Hertzen Brothers sekä Maustetytöt

Ennakkokuuntelut

”Tuntuu surrealistiselta, että pääsemme vihdoin julkaisemaan debyyttimme”: videohaastattelussa Qstockissa uransa toisen keikan soittanut Moon Shot

Haastattelut

Blink-182 -rumpali juhlisti valtavaa henkilökohtaista virstanpylvästä viikonloppuna: lensi ensimmäistä kertaa lentokoneella sitten vuoden 2008 lento-onnettomuuden

Uutiset

Dream Theater julkaisi animoidun videon tuoreesta ”The Alien” -kappaleestaan

Uutiset

Vauhtiajojen promoottori Kalle Keskinen kritisoi voimakkaasti paikallisen koronanyrkin toimintaa: ”Jouduimme maksamaan täydet korvaukset esiintyjille, jotka peruttiin viikkoa ennen tapahtumaa rajoitusten kiristysten myötä”

Uutiset

Cradle Of Filthin Dani Filth kertoo olleensa yhteydessä Ed Sheeranin kanssa mahdollisesta yhteistyöstä

Uutiset

Kornin keikka Scrantonissa peruuntuu koronatartunnan vuoksi

Uutiset

Misery Index studioon nauhoittamaan tulevaa albumiaan

Uutiset